Bye bye, beloved.

Huomenna tulee kuluneeksi kaksi kuukautta siitä, kun viimeksi söin karkkia. Muistan sen kuin eilisen päivän. Olimme S:n kanssa Gloriassa jonkinsortin nypytysoluella kaupunkikierroksen jälkeen, paitsi että minun olut oli sillä kertaa vissyä. Oli Glorian 1-vuotissynttäriviikko, ja siellä jaeltiin ylenpalttisesti syöminkejä. Oli karkkia ja tortillachipsejä ja ties mitä. Minä olin juuri toipumassa pääsiäisviikon jälkeisestä suklaan yliannostuksesta (joka olikin ollut melkoinen), enkä pystynyt ajattelemaan sokeria ilman, että etoi. Vissyni lipitettyäni aloin tehdä lähtöä kotiin, ja S tunki puoliväkisellä sellaisen lätkäliigan takkini taskuun. Sokeri siis ellotti, ja ajattelin, että siinähän löytyy sieltä joskus puolen vuoden päästä ja sittenpä pähkäilen, miten se on sinne joutunut. Minähän kun olen ollut tunnettu siitä, että sokeripitoiset tuotteet eivät minulla kauan vanhene. Puolen vuoden päästä ei yleensä löydy puoli vuotta aiemmin hankittuja sokerisia juttuja. No, ei löytynyt nytkään. Päätin tuhota todistusaineiston, kun kävelin kotiin.

Ja siinä se oli. Toistaiseksi viimeinen karkkini.

En kuitenkaan kieltänyt itseltäni sokeria ihan tyystin. Tuumin, että kylmät kalkkunat saattaisivat tehdä vähän turhan tiukkaa tällaiselle addiktille. Annoin itseni ostaa jäätelöä silloin tällöin. Jos tuli hirveä pakkotarve, lipitin Helleforsin kahden desilitran hedelmäkeiton. Muistan tuhonneeni paketin niitä suklaalla päällystettyjä pikkuisia minttudominoita. Ja sitten löysin Benin ja Jerryn.

Sitähän ne aina vetää kaikissa jenkkisarjoissa sun muissa. Ja onhan ne törkeän hyviä. Se pikkuinen puolen litran pytty meni ihan huomaamatta. Lempparikseni sukeutui Bohemian Raspberry, vaikken muuten kovin vadelmista tykkääkään. Mutta ne brownienpalat siellä seassa.. uuh. Heaven.

Elämä menee kuitenkin eteenpäin. Olen monta kertaa miettinyt, pitäisikö ostaa karkkia. Ihan vain kokeeksi - osaisinko syödä vain yhden tai kaksi, ja unohtaa loput puoleksi vuodeksi? Olisinhan minä voinut ostaa. Mutta kun ei ole tehnyt mieli. Onko silloin järkeä uhmata kohtaloa? En missään nimessä tahdo palata entisenlaiseen sokerikoukkuun, jos minulla on mahdollisuus vaikuttaa asiaan. Ja nyt ajattelin mennä vielä pidemmälle. Huomasin, että Ben&Jerry, niin rakkaita kuin he minulle ovatkin, alkoivat etoa viikko sitten. Kaapissa on lojunut viikkotolkulla paketti Dominoita, joita olen uskollisen säännöllisin väliajoin yrittänyt nakerrella, mutta kun nekin ovat alkaneet etoa. Minulle yritetään selvästikin kertoa jotakin.

Ja kerrankin minä ajattelin kuunnella. Ollaan sitten ilman. Ilman karkkia, ilman suklaata, ilman jäätelöä, ilman dominokeksejä. Jos Hellefors alkaa tökkiä (tänään sain jo vähän esimakua siitäkin), niin ollaan sitten ilman sitäkin. Ei enää sokeriähkyä, sokerihumalaa ja seuraavan aamun pöhöttynyttä sokerikrapulaa. Annan kenkää uskotuille seuralaisilleni.

Hyvästi siis Ben, Jerry, Karl F., Candyking ja muut. Tunnistatte kyllä itsenne.

P.S. En minä vieläkään ole seonnut. Pitää vain olla pöhkö välillä.