Meet the Neighbours.

Edellisessä kirjoituksessa mainittu uusi tupakoitseva naapuri paljasti eilen itsestään lisää mielenkiintoisia piirteitä.

Olin päivällä valmistautumassa kaupungille jalkautumiseen olohuoneessa, kun yhtäkkiä alkoi jostain alapuolelta kuulua äärimmäisen kovaäänistä tilitystä. Ei huutoa, uskomattoman kovaäänistä puhetta vain. Uusi naapurihan se siellä. Tilitti parvekkeellaan, kuinka meni sinne ja miten oli vieläkin ihan kännissä, vaikkei ollut edes sinä päivänä mitään juonut, ja mitä sitten tapahtui, ja mitä se yksi oli siihen sanonut. Välillä ääni häipyi, välillä palasi. Kävin kylppärissä pesemässä hampaat, ja harjausta säesti ilmastointihormin välityksellä kantautunut tuskaisen humalaisen miehen tilitys. Eihän siltä päässyt pakoon millään.

Joopa. Olen tahtomattani kerrostalokyttääjä. Mutta oikeasti, mihin tuollaisessakin korvansa laittaa?

Lähdin vielä käyttämään koiria pihalla puolenyön jälkeen. Rappukäytävässä kuului kolinaa ja haisi pizza. Kustilla on aina nälkä, joten sehän syöksyi tuoksun perään kuin mikäkin jälkikoira. Jäljitti sitten tämän samaisen nuoren ja hintelän, nesteytyksestään hyvin huolehtineen herrasmiehen, jonka voimat olivat riittäneet muutaman rapun kiipeämiseen ja loppuneet sitten kesken, jonka johdosta mies oli leiriytynyt rappukäytävään avonainen pizzalaatikko puoliksisyötyine sisuksineen vieressään. Yritäpä saada tohkiintunut, kuolaava ja nälkäinen koira siitä ohi... Kun tulin takaisin sisälle, tyyppi oli sentään jo omalla ovellaan, mutta tiputti colapullonsa kaiteen välistä kerrosta alemmas. Sinne se jäi, huojuen pähkäilemään eväitänsä.

Minusta taitaa olla ihan oikeasti tulossa täti-ihminen.