Eläimellistä päähänotatusta

Njooh. Kun eilen rutisin epäselvästä työnjatkosta, niin eipä ole epäselvää enää: 1.2. alkaen olen sitten taas työtön opiskelijantapainen. Työt ei jatku, vaikka sen kuvion kääntäisi miten päin tahansa.

Aamulla olin sellaisessa pienessä shokintapaisessa (kun asiaan nyt liittyy vielä kaikkea muutakin kivaa, jota ei voi ääneen mainita) enkä oikein tajunnut, että ottaa päähän ja rankasti. Kun tässä kuitenkin nyt on muutaman tunnin kypsynyt ja kiehunut, niin ei ole tajuamisongelmia. Kyllä. Ottaa päähän. Rankasti.

Hopeareunana tässä myrskypilvessä, ohuen ohuena mutta sitäkin hohtavampana, on se, ettei minun enää tarvitse olla tekemisissä sen ärsyn naapuriyksikön esimiesnaisen kanssa. Hah!