Päivä jona Ilmaria nypytti.

Ei ole viime aikoina pahemmin blogituttanut. On ollut vain hajanaisia ja repaleisia ajatushäiveitä, joista ei ole oikein ehtinyt saada kiinni. Ei ne koossa ole nytkään, mutta no, onko ne nyt oikeastaan ikinä...

Meinasin ajaa viikonloppuna kolarin. Säikäytti aika lailla. Olen luonnollisestikin ollut jo kauan sitä mieltä, että muut eivät osaa ajaa Ollenkaan (sarkasmia, sarkasmia), ja viikonloppu kyllä vahvisti tuota mielipidettä entisestään. Lähdin lauantaina käymään vanhempien luona ja vaihtamaan kesärenkaat. Jo menomatkalla äimistelin, kun niin monesta autosta näytti olevan vilkku rikki, ja kun vielä kolmion takaa katsottiin asialliseksi hyökätä eteen. Tulomatkalla sunnuntai-iltana sitten olin saada sydänkohtauksen, kun ohituskieltoalueella sellaisen pitkäkestoisen mutkan takaa huristeli vastaan rekka omalla kaistallaan ja rekkaa ohittava henkilöauto minun kaistalla. Jaiks. Hikisesti ehti koukata rekan eteen, eikä minun sentään tarvinnut kurvata ojan kautta. Salpaa henkeä vieläkin.

Oikeasti, saisivat opetella ajamaan. Ehkä niillä on joku death wish, mutta voisivat pitää mielessä, että muilla ei välttämättä ole.

Ilmeisesti on niin, että koko maassa on myynnissä yhteensä ehkä noin 12 säkkiä Nutro Choice -koiranruokaa. Luonnollisesti se on juuri sitä merkkiä, mitä sekä Kusti että Hilma syövät. Kustin ruuat alkoivat olla vähissä, joten piipahdin eilen eläinkaupassa ostoksilla. Vaan kun ne hyllyt oikein hohtivat tyhjyyttänsä. Oli yksi 2 kg:n pussi light-ruokaa, jota Kusti syö, kaksi 2 kg:n pussia Holistic Carea, jota Hilma syö, ja kaksi 7,5 kg:n säkkiä Mini Maintenancea. Siinä kaikki. Hyllynreunassa oli lappu, jossa maahantuoja pahoitteli tilannetta, ja perusteli puutosta raaka-ainepulalla ja EU:n tuontisäädöksillä ja Etelä-Euroopan maatalouspolitiikalla ja tiesmillä. No, sain sentään ne kahden kilon pussit ostettua, mutta eihän sellainen ainakaan Kustilla kovin kauaa kestä. Pitää ehkä vaihtaa takaisin entiseen ruokaan.

Kyseisessä eläinkaupassa on ulko-oven vieressä kattoon asti ulottuva lintuhäkki ja siellä kaksi papukaijaa, Lassi ja Ilmari. Yleensä kaupassa asioidessani ne ovat aina vain möllöttäneet orsillaan. Toissa kerralla oli meneillään jotain draamanpoikasta, koska elikot räpistelivät ja metelöivät kuin mitkäkin. Ja eilen Ilmaria nypytti. Lassi hengaili häkin seinustalla ja tarkkaili kaupan tapahtumia, mutta Ilmari istui ruokakupin edustalla, tunki päänsä kuppiin ja sinkautti nokallaan kupin sisuksia vähän kerrallaan häkin lattialle. Kerta toisensa jälkeen.

Minuakin nypyttää. Pitäisiköhän minunkin ruveta heittelemään ruokaa. Nypyttää, kun en taas tajua, mitä ihmis(t)en päässä liikkuu, miksi ei voi kertoa, mitä liikkuu (vai liikkuuko mitään) - varsinkin, jos minä olen kysynyt asiaa suoraan.

No mutta, kai tähän pitäisi olla jo tottunut. Vaikka sitä toivoo, että ihmiset käyttäytyisivät jollain tietyllä tavalla, niin harvoinpa ne niin tekee. Ja siihenkin on aina syy. Olisi vain huojentavaa kuulla se syy, edes joskus.