Muistelin tässä aiemmin tänään niitä tekemiäni uudenvuodenlupauksia.
Tänä vuonna kuitenkin mietin, että 1) lopettaisin erään ex-tapauksen blogin lukemisen, 2) lopettaisin tämän ex-tapauksen uuden puoliskon blogin lukemisen, 3) enkä enää koskaan antaisi kenenkään, Kenenkään hallita tunne-elämääni niin voimallisesti, että jos tämä henkilö päättäisi ulostaa minut elämästään, en romahtaisi ja menettäisi toimintakykyäni osin tai kokonaan edes vähäksi aikaa (niin kuin kävi viime syksynä). Helpommin sanottu kuin tehty, mutta ainakin yritän.
Ja tietenkin 4) syön vähemmän sokeria ja käyn useammin salilla jne jne.
Noh. Lupaus numero yksi: pidetty. Lupaus numero kaksi: pidetty. Lupaus numero neljä: en ole syönyt karkkia viiteen viikkoon, ja salikorttikin on viuhunut useammin kuin viime vuoden loppupuolella. Eli pidetty.
Mutta se lupaus numero kolme. Olen pettynyt tänä vuonna jo kahdesti. Ensimmäinen meni ohi melko kivuttomasti. Jälkimmäinen kerta kuitenkin kirpaisi yllättävänkin paljon, vaikkei juttu nyt todellakaan ehtinyt edes kehittyä miksikään. Ei minusta näköjään ole lupaamaan mitään tuollaista, koska joku kuitenkin aina valtaa sen tunne-elämän ja hallitsee. Tahdon tai en. En osaa olla antamatta itsestäni kaikkea.
Ehkä minun pitäisi vain pysytellä erossa sellaisesta. Ainakaan minun ei kannata kuvitella, että jaksaisin kestää ylettömän määrän pettymyksiä. Jostain kai pitäisi tiirailla sitä aurinkoa, joka paistaisi tähän risukasaan, mutta enpä kyllä jaksa. En ainakaan vähään aikaan. Mutta kuusi ja puoli vuotta on ihan helvetin pitkä aika olla yksin..
Tai no, jos totta puhutaan, niin olihan minulla tänäänkin miesseuraa. Vaikka karkkia en olekaan syönyt, niin jäätelöähän ei sellaiseksi lasketa. Vietin oikein rattoisan tunnin sohvalla herrojen Ben&Jerry kanssa ja katsoin puolella silmällä Without a Tracea ja tuijottelin puolellatoista Benin ja Jerryn suklaista olemusta.
Väsyttää...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti