Olemisen vaikeutta

Tänään on ahdistanut sydämen asiat.

Tai no, eihän niitä oikeastaan ole. Se siinä varmaan ahdistaakin.

Vuosi sitten takkusin Hulttion kanssa. Hulttio oli todella outo.. sanoi yhtä, tarkoitti toista ja teki kolmatta. Ei siitä saanut mitään selvää. Syksyllä sitten oli se Hirmumyrsky, joka sekoitti elämän pitkäksi aikaa ja joka vieläkin kummittelee unissa. Sekin sanoi yhtä, ilmeisesti tarkoitti toista ja ainakin teki kolmatta. Ihan loppuvuodesta oli vielä säätöä kolmanteen suuntaan, joka jossakin määrin jatkuu, mutta joka ei ole yhtään sen selkeämpää kuin aiemminkaan. Se ei paljoa sano, mutta jotenkin luulen, että sen sanomiset tarkoittaa enemmän kuin muiden verrokkiryhmän edustajien. Olosuhteet ovat kuitenkin niin vaikeat ja mutkikkaat, että luulen vähän, että sen kiinnostus nyykähtää ennen kuin ehti kunnolla alkaakaan. Minä olisin kiinnostunut olosuhteista huolimatta, mutta kiinnostus ei kyllä tätä menoa jaksa pysyä yllä. Minä tahdon, että minusta kiinnostutaan, minuun tahdotaan tutustua, minut tahdotaan. Olen ihan ihmeissäni tällaisen 'no, katsotaan..' -lähestymistavan edessä. Eihän minulla ole mihinkään kiire, mutta Silti.. a girl wants to be needed and needs to be wanted. Eikä ole kovin haluttu olo nyt.

Välillä sitä miettii, miten hienoa on olla ihan omillaan. Ilman ketään. Ja hienoahan se onkin, tietysti, tavallaan. Mutta rajansa kaikella. Alkaisin ihanoikeasti olla jo valmis johonkin muuhunkin. Mutta sitten taas miettii, että jos se aina on yhtä sotkuista ja kuluttavaa ja uuvuttavaa ja ahdistavaa, niin miksi pitäisi yrittää - helpompi olla yksin.

Äh.

Kylppäristä tuli melko mielenkiintoinen. Säpsähdän vieläkin vähän aina, kun siellä käyn. Ehkä laitan kuvaa, jos muistan ja löydän kameran. Saa kyllä DIY-hommat jäädä nyt vähäksi aikaa, vaikka pientä pintaremonttia onkin ehkä luvassa seiniin ja lattioihin muussa osassa asuntoa myöhemmin keväällä tai kesällä. (Ne saa kyllä tehdä joku toinen.)