Pää täynnä kirjaimia. Sellaisessa järjestyksessä, joka käy järkeen ruotsia osaavalle. Minä en ole ollenkaan varma, ymmärränkö enää. Menossa viikonlopun jälkeisistä vapaapäivistä toinen, vielä yksi jäljellä. Aikomuksena oli alunperin pykäistä kaikki kuusi ruotsin kirjallisuusesseetä näiden viiden päivän aikana. Noh, valmiina on yksi, mutta siihen sitten vuodatettiinkin sydänverta, kyyneliä ja tiesmitä. Huomenna on pakko kirjoittaa kaksi monikulttuurisuusverkkokurssiesseetä, joten vähän jää vajaaksi kirjallisuusesseesaldo. Mutta ei voi mitään.
Tiedotus sukulaisille: vanhemmat olivat kaataneet pihastansa koivun. Nyt näyttää kuusi orvolta. Kävin vierailulla ja vaihdatin samalla talvirenkaat. Sain tällä kertaa jopa operoida tunkkia! Aiemmilla kerroilla olen saanut vain katsoa vierestä, kun isä 81-vuotiaan innolla tekee kaiken itse. Isä, edelleen 81v, oli muuten itse kaatanut sen koivunkin. Ja juossut hirvimetsällä. Polttopuita piisaa talven varalle, ja pakastin pullistelee lihaa.
Sydänsurut on syvältä. Vaikkei niitä nyt koko aikaa mietikään, niin silti on sellainen alakuloinen perusvire, ja kun kuulostelee hetkon, mistä se johtuu, niin kyllä se palaa aina vain siihen yhteen asiaan. Voisi jo tyyppi poistua minun päästä, kun teki totaalihylkäyksen minun suhteen muutenkin. Jos en kerran kelvannut, niin mitä se vielä miun ajatuksissa haahuilee.. luulisi sillä olevan parempaakin tiedossa sitten kerta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti