Luonnonoikku

Tänä aamuna vasen päkiä tuntui kipeältä. Lähemmin sitä tarkasteltuani huomasin, että siinä tuntui pieni kohouma, jonka keskellä näkyi pienenpieni tummempi osa. Mietin, että mistähän minä nyt olen onnistunut tikun sinne saamaan, kun vuodenajasta johtuen kuitenkin on sukat jalassa lähes koko ajan. Rupesin tonkimaan tikkua ulos, jolloin minua kohtasi Järkytys.

(Tässä kohtaa heikkohermoisimmat voivat lopettaa lukemisen.)

Aikani kohoumaa kaiveltuani havaitsin, että jalkapohjan iholla oli tumma karva. No, kahden mustan koiran omistajana luulin tietenkin, että siihen oli leijaillut jommankumman elikon kasvustoa, ja nyppäsin karvasta kiinni ja olisin pyyhkäissyt sen tiehensä, paitsi kun se ei irronnutkaan! Se tikuksi luulemani olikin sisäänpäin kasvanut karva. Tai jotain vastaavaa. Eihän ne nyt mitenkään tavattomia ole, mutta että jalkapohjassa?! Heti tuli mieleen ne kauhutarinat ihmisistä, joiden selästä (tai jostain) on leikattu kysta, joka on ollut täynnä karvoja ja hampaita, kun muinoin kohdussa menehtynyt kaksonen on junttautunut sisuksiin kiinni. Siitäkö tässä nyt oli kyse? Ehkäpä kaksosherkän suvun kasvattina minulla olikin kerran puolisko, joka koteloitui johonkin ja nyt 30 vuoden jälkeen on lähtenyt vajumaan kohti alaraajoja.. ehkäpä huomisaamuna löydän kulmahampaan polvitaipeestani, tai jotain vastaavaa.

Hui kamala sentään.

Tai ehkä minusta tulee isona hobitti eikä opintohallinnon virkamies.

Phuuh...

Tämän päivän ongelma on se, että päässä on liikaa tavaraa. Ihana graduohjaajani Sinikka (bless her soul) ilmoitti minulle, että tutkielman takarajaa voidaan siirtää viikolla tai parilla. Se pelasti kyllä päiväni ja hermoni.

Unohdin muuten raportoida, että sen kamalan kurssin tentti oli ja meni viime viikolla. Minullahan oli tähtäimessä vain ja ainoastaan läpipääsy, ja sen tein. Kunniakkaasti. Läpäisin elämäni viimeisen tentin (ellei kypsäriä lasketa) arvosanalla 1. Hih. Kuvastaa kyllä hyvin kiinnostustani aiheeseen ja valmistautumistani siihen tenttiin.

Päässä on tyhjää, tyhjää vain

Jos henkilön tiedossa on ollut jo monta viikkoa, että opintoihin liittyvä kirjallinen työ pitää palauttaa maanantaina 19.11. niin miksi kyseinen henkilö, huolimatta siitä, että on ottanut töistä vuosilomaa koko kyseistä päivämäärää edeltävän viikon, saa aikaiseksi ryhtyä varsinaisesti laatimaan vaadittua tutkielmaa lauantai-iltana 17.11.? Sitä sopii kysyä minulta. En tosin tiedä vastausta.

Tarkennettakoon, että kyseisen tutkielman tulisi olla laajuudeltaan 12-15 sivua/4000 sanaa. Ei siis pyörähdä valmiiksi ihan parissa tunnissa.

Jotenkaan nyt vain ei ajatus kulje, ei eteen- eikä taaksepäin. Ei suomen eikä varsinkaan ruotsin kielellä. Olen kai onnistunut vääntelemään asioita solmuun tekemättä oikeastaan mitään (ellei ylenpalttista vatvomista lasketa mukaan - sen aivotyökapasiteetin kun saisi valjastettua yleishyödylliseen käyttöön, niin olisin jo vääntänyt gradun itselleni ja kymmenelle muulle).

Kansainvälisen avaruusaseman astronautit varmaankin siristelevät paraikaa silmiään. Mikä on tuo kirkas valo, joka Telluksen suunnasta kajastaa? Kah, sehän on silpsin uusi olohuoneen lamppu. Ehkä se vanha lamppu oli vain niin kertakaikkisen huonotehoinen, että tuo uusi vain näyttää ylettömän loistavaiselta. Elättelen toiveita, josko se antaisi samalla kirkasvalohoitoa. Huonekasvitkin varmaan viiraantuvat ja luulevat kasvukauden alkaneen uudelleen.

Kiitoksia Mieshenkilölle asennustyöstä. Jos nyt on näkemässä tätä.

Uutisia elikoita koskien: eilisen tai tämän päivän aikana on pudonnut Hilman viimeinenkin pentuhammas. (Löytäjä saa pitää.) Olin jo varustautunut eläinlääkärivierailuun, kun yläkulmahampaat näyttivät olevan niin hanakasti paikoillaan, vaikka viereen oli jo noussut pysyvät kulmat. Vaan tippuivathan nuo sitten kuitenkin itse, ja parempi tietty niin. Ja nyt kun vielä alkaa vahvasti näyttää siltä, että neiti on viimein viiden ja puolen kuukauden ikäisenä sisäistänyt rakonhallinnan perusteet, niin voin todeta, että aika kivuttomasti se lopulta meni, se äärimmäinen pentuvaihe. Yhdetkään kengät eivät joutuneet pentuhampaiden uhriksi, yksikään huonekalu ei kärsinyt tuhoja (tosin keittiön oviaukon nurkkaan on järsitty kunnon lommo), Kustiin ei tullut pysyviä reikiä, eikä rappukäytävään ehtinyt kulua uraa portaisiin jatkuvan pihallaramppaamisen tuloksena.

Mutta nyt keittelemään teetä ja syventymään (tai ainakin yrittämään syventymistä) kielitieteen ihmeelliseen maailmaan. Pitkä yö edessä...

"Ilmojemme Pendolinot" ja muita tarinoita

Borta bra men hemma bäst.

Johan oli turha reissu. Konferenssi oli melkoisen tylsä, eikä siellä ilmennyt mitään uutta käsinkosketeltavaa tietoa, jota sinne menin hakemaan. Vaan tulipahan käytyä, lennettyä business-luokassa (varmaankin Finnairin moka, kun lentojen varauspäivänä sattuivat business-luokan liput olemaan turistiluokkaa halvempia), asuttua neljän tähden hotellissa (jota ei tosin kyllä neljäksi tähdeksi uskonut, kun näki huoneen.. kulunut, nuhjuinen ja vähän likainenkin kun oli), ajeltua Kööpenhaminan metrolla, syötyä huonosti, kärsittyä vatsavaivoista, yritetty epätoivoisesti tajuta tarpeeksi tanskaa, että olisi saanut uutisista selville, mitä kotosuomessa oikein sillävälin tapahtui (kunnes tajusin, että televisiosta näkyy myös kolme Ruotsin kanavaa, BBC World sekä CNN International, jotka nekin olivat varsin tietoisia tapahtuneesta).

Tapahtuneen varjossa omat matkakärsimykset tuntuvat varsin mitättömiltä. Mutta kun lentopelkoisen ihmisen lykkää koneeseen, joka ehtii kiitoradalle asti ja sitten alkaakin ajella kenttää ympäri, kunnes lopulta pysähtyy tekniikkahallin eteen, jossa hölmistyneen näköinen mekaanikko tulee kiertämään konetta ympäri, niin eihän siitä hyvää seuraa. Lentomme siis myöhästyi melkein kaksi tuntia, kun koneen jarrut hajosivat juuri ennen lähtöä. Sitten köröttelimme bussilla takaisin terminaaliin odottelemaan uutta konetta, koska edellisen korjaus kesti niin kauan. Sitten köröttelimme uudelleen bussissa takaisin tekniikkahallille, jossa meidät lastattiin täsmälleen samanlaiseen koneeseen (joka kuulemma kuitenkaan ei ollut se sama.. en tiedä uskoisinko). Kollegan mies oli tapahtuneesta kuultuaan tokaissut 'jaa vai Finnairin Embraerit.. no nehän nyt on tunnetusti ilmojemme Pendolinoja, koko ajan hajalla'. Eilen palatessa oli ongelmana tuuli - Helsinkiin laskeutuminen oli hitusen keikkuva ja epävakaa, muttei mitään verrattuna siihen, miten vaaputti ja hytkytti Joensuun lentoaseman yllä. En kyllä enää koskaan, koskaan mene sellaiseen Finncomin potkuripurkkiin ellei ole äärimmäinen pakko. Sydän hakkasi vielä kotonakin, puoli tuntia laskeutumisen jälkeen.

Nyt odottelen koiria kotiin ja pähkäilen, mitä sitten tekisin. Outoa, miten matka, kestipä pari päivää tai pari viikkoa, katkaisee arjen niin tehokkaasti. Sitä on pihalla kuin lintulauta monta päivää.

By Popular Demand

Sain kamerani toimimaan sen verran, että tässä kuvia janonneille:

Pentu jolta ei mitään puutu


Kiilusilmät

Stressittää ja tanskattaa

Huomenna sinne siis lähdetään. Taas. Tanskaan. En viitsi kertoa, miten paljon ei tee mieli lähteä, kun olisi kaikkea muutakin tekemistä, TÄRKEÄÄ tekemistä. KIIREELLISTÄ tekemistä. En enää tahdo kirjoitella esseitä yömyöhälle, niin kuin kävi viime perjantaina, kun istuin ja vääntelehdin koneella ja äkelsin kaksi esseetä kulttuurien moninaisuudesta ja monikulttuurisesta koulutuksesta. Ne piti palauttaa sähköisesti viittä vaille puoleenyöhön mennessä, ja lähes sinnehän se myös meni. Ei kivaa.

No, ensi viikko on lomaa. Saa vääntelehtiä koneella vaikka aamuseitsemästä lähtien, ja niin siinä todennäköisesti myös käy. Edellyttäen tietenkin, että Finnairin koneet eivät syöksy roihuavana tulipallona Itämereen.

Tänään on Svenska dagen. Ha det bra.

Remember, remember the Fifth of November

Remember, remember the Fifth of November,
The Gunpowder Treason and Plot,
I know of no reason
Why Gunpowder Treason
Should ever be forgot.
Guy Fawkes, Guy Fawkes, t'was his intent
To blow up King and Parliament.
Three-score barrels of powder below
To prove old England's overthrow;
By God's providence he was catch'd
With a dark lantern and burning match.
Holloa boys, holloa boys, let the bells ring.
Holloa boys, holloa boys, God save the King!

Guy-parka hirtettiin, sisälmystettiin ja pilkottiin neljään osaan (ja toimenpiteistä vasta viimeinen oli kuolemaan johtava). Mutta pääsipähän sentään näemmä vuonna 2002 sadan merkittävimmän britin listalle sijalle 30.

Höh..

Korkkaan marraskuun kertomalla, että minulla ei varmaankaan ole enää töitä tammikuussa. Tai jos on, niin sitten on todella hyvä tuuri.