Klip klop klip klop.

Olipa poikkeuksellinen viikonloppu. Eilinen meni kummastellessa, kun ei oikeastaan tarvinnut tehdä mitään. Edes siivota. Olin pikaisesti tiskannut, imuroinut ja järjestellyt jo perjantai-iltapäivänä, kun illemmalla oli tulossa vieraita. Sai vain olla. Kävin kaupassa. Viihdytin koiria. Kuuntelin sadetta. Ja katsoin hämmentävän elokuvan. Naturisteja, kädettömiä naisia, kääpiöitä, jättiläisiä ja kauttaaltaan karvan peitossa oleva Robert Downey Jr, jonka hiusten tukkimaa viemäriä aukoi Nicole Kidman. Ja tykkäsin. Elokuvassa soi parin kohtauksen aikana sellainen pieni sävelmänpätkä, joka jäi kummittelemaan päähän koko viikonlopuksi. Uudestaanjauudestaan...



Ja tänään mentiin klipitiklopiti islanninhevosilla Kolin vaaroilla. Minä, kaksi amerikanihmettä, työkaveri ja työkaverin kolme tytärtä. Jestas kun olikin kivaa pitkästä aikaa! Ja kun päivänvaloa vielä riitti, ajettiin vielä katsastamaan maisema Kolilta Pieliselle.


Paimentuvan Vladimir.


Näillä oli vapaapäivä.


Näkymää Ukko-Kolilta.


Paha-Kolin huurut.

Ja nyt väsyttää ja sohvatuttaa, maha on täynnä metsäsienirisottoa ja läppäri lämmittää reisiä. Olisipa sunnuntai vasta huomenna...

.. eikä ihan näinkään..

Se halvatun hana pitää siirtää kokonaan. Kivaa, saan vielä putkimiehenkin kylään!

Eihän sen nyt Näin pitänyt mennä..?

Viime viikolla sattuneiden vallan nopeiden käänteiden jälkeen ilmeni, että minulle on tulossa pesutorni. Siis niinkuin pesukoneen ja rumpukuivaajan yhdistelmä. Perjantaina kävin metsästämässä tarjoukset, lauantaina hyväksyin yhden niistä ja maksoin. Toimitus oli eiliselle päivälle. Saapui mies, raahasi rukkaskäsin koneet kierreportaita kolmanteen kerrokseen. Yksin. Hikoili vuolaasti. Pidin viisaimpana pysytellä touhusta kauempana. Asennuksen jälkeen sitten ihastelin uutta kodintekniikkaani, mutta sitten.

Kuivausrummussa oli sisäpuolella lommoja. Kaksi isoa ja yksi pieni. Tuumasin itsekseni, että ehkeivät ne haittaa. Sitten rupesi kuitenkin nyppimään. Jumankauta, ihkauusi vehje - eihän sen kuulu lommoilla olla. Soitin minua palvelleeseen liikkeeseen, jossa minulle kerrottiin, että pitää soittaa takuuhuoltoon, ja sieltä tulee huoltomies katsomaan tilanteen.

Äh. Vaivaatuskaa. Lähdin jo eilen aikaisemmin töistä, että ehdin siirtää vanhan pesukoneen pois alta. Nyt pitää siis olla toiseen kertaan kotona, kun toinen mies tulee kylään.

Ja toinenkin tornihuomio: vanhanaikaisen pesukonehanani johdosta torni töröttää n. 20 senttiä irti seinästä. Aiempaan tilaratkaisuun tottuneelle se tuntuu seisovan suunnilleen keskellä kylpyhuoneen lattiaa. Ratkaisu: soitto taloyhtiön huoltomiehelle, joka tulee huomenna aamulla katsomaan, auttaisiko vaihto uuteen hanaan tilannetta mitenkään. Lisää miehiä kylään.

Tänään aamulla Kusti kampitti minut rappukäytävässä. Ulos mennessä Hilma on minulla oikeassa kainalossa ja Kustin hihna vasemmassa kädessä. Normaalisti Kusti aina kipittää vasemmalta puolelta ohi, jos on minua nopeampi. Tänään se suhahtikin ohi oikealta, joten hihna kiristyi mukavasti polvien takaa ja meinasi tempaista minut nurin. Nilkassa muljahti. Ja sitten vielä piti kävellä töihin, kun mystisesti oli pyöränkumit yön aikana tyhjentyneet, enkä ehtinyt niitä pumppaamaan kun kello oli jo kymmentä vaille. Aamukahvipalaverissa läikytin teet kupista kädelle. Puhelimen laturi unohtui kotiin ja tietenkin tänään puhelimen akku päätti olla lähes tyhjä, ja tietenkin tänään piti juuri soitella paljon puheluita.

Joinakin päivinä ei vain näemmä suju. Olen kuitenkin ihan hyvällä tuulella, ihme kyllä. Oikeastaan vasta siinä vaiheessa rupesi ärsyttämään, kun ystäväni kertoi, että mies, jota oli tapaillut, ei tahtonut sittenkään suhteen syvenevän seurusteluksi, mutta tahtoi silti jatkaa tapailua, ja vielä sellaista tapailua, ettei kumpikaan tapailisi muita. Höh. Tyhmä mies. Aikuinen ihminen, hoitakoon sitoutumiskammonsa. (Tosin eihän tuo nyt minulle kuulu, mutta alkoi ärsyttää.. anglofonien fraasi 'to have one's cake and eat it too' on tilanteeseen vallan sopiva.)

Olen puhunut, nyt kotiin.

U2 - October

(On muuten minun mielestäni yksi parhaista veisuista ikinä. Muinakin kuukausina.)

Ei ole ollut blogisteluolo pitkään aikaan. Ei ole oikeastaan nytkään, mutta yritän silti.

Törmäsin yhtäkkiä ja yllättäen toissapäivänä koiralenkillä mr P:hen. Otti vähän päähän. Siinä se ajeli pyörällä vastaan ihan muina miehinä ja vielä otti asiakseen pysähtyä ja rapsutella koiria. Pöh. Muuten oli todella vaivautuneen ja nihkeän oloinen ja suusanallinen ulosanti koostui selityksestä ja tekosyystä selityksen ja tekosyyn perään. Viime kesäkuussa tunkit lentelivät, kun luovutin kyseisen henkilön suhteen ihan jo ystävätasollakin - en jaksanut jatkuvasti pahoittaa mieltäni siitä, että sillä oli aina kiire, kun yritin kysellä että nähtäisiinkö. Ja kun minä en enää ottanut yhteyttä, niin eipä Mr P:kään ottanut. Oli kovin hiljaista. Kertonee paljon 'ystävyyden' laadusta. Saa ihan kaikessa rauhassa edelleenkin pidellä niitä tunkkejaan, ja ihan suotta yritti kysellä sivulauseessa elokuviin.. en minä nyt sentään ihan niin tyhmä ja/tai helppo ole.

Nii. >:I

Pari viikkoa sitten rupesi ärsyttämään makuuhuoneen tilanpuute. Tajusin, että silloinen kirjoituspöytä oli ihan liian iso siihen nähden, ettei minulla ole enää pöytäkonetta. Ja sitten oli ihan pakko saada uusi, pienempi pöytä. Hain sen viime perjantaina ja kokoilin sitä sitten viikonloppuna. Edelleen voin todeta sen, että huonekalujen kokoamisohjeita laativien ihmisten ja huonekaluja kokoavien ihmisten aivorakenne varmasti poikkeaa toisistaan merkittävällä tavalla - selkeämmillä ohjeilla olisin koonnut pöydän alle puolessa tunnissa, mutta kun nyt piti väännellä ja käännellä erikokoisia papereita, ja tulkita mitä aat, beet ceet ja ykköset, kakkoset ja kolmoset missäkin tilanteessa tarkoittivat. Niin, ja olisivat voineet ihan suosiolla mainita niissä ohjeissa, että niitä pikkuisia puutappeja on sitten liikaa.. yritin kyllä kovasti käyttää ne kaikki, mutta kun reiät loppui kesken. No, pöytä kasaantui kuitenkin, 'ohjeista' huolimatta, ja muutaman päivän elin suuressa ahdistuksessa, kun vanha yli-iso pöytä vei tilaa olohuoneesta, jonne olin sen raahannut. Kontin ripeät kantajapojat kun ehtivät hakemaan sen pois vasta tänään aamulla.

Nyt pitäisi ostaa vielä tuoli. Lykkäsin sen vanhan samaan kyytiin kirjoituspöydän kanssa. Nyt tuolin virkaa hoitaa S:lta perintönä saatu rahi, joka kyllä ulkoasunsa puolesta sopisi uusittuun työ/nettinurkkaukseen, mutta se on vähän liian matala siihen. Ja tarvitsen ilmeisesti kuitenkin selkänojan, kun tuo keskirunko taas vähän kipuilee.

Ja oikeastaan tahtoisin vielä uuden sängyn, sohvan ja ruokapöydän, mutta niihin ei kyllä ole varaa vielä pitkään aikaan.

Töissä on jokseenkin ärsyttävää. Olen nyt oikeasti joutunut opettelemaan sitä kassajuttua. Ei siinä mitään, mutta kun alkaa ihan oikeasti nypyttämään se, että viskotaan sinne sun tänne yksiköstä toiseen aina, jos joku sattuu tarvitsemaan jonkun pariksi viikoksi, ja sitten joihinkin pidempiaikaisiin hommiin etsimällä etsitään joku toinen. Kai minä voisin sanoa etten suostu, mutta eipä tässä rahatilanteessa oikein voi kieltäytyäkään..

Sisar A:lle tiedoksi, että lankapuhelin toimii enää tämän kuun loppuun. Sanoin irti laajakaistan sekä siihen kytköksissä olleen lankaliittymän.

Otatuksista huolimatta on ihan mukavaakin. Aurinko paistaa, vaikkei kai enää pitänyt. On keskiviikko eikä maanantai. Makuuhuoneessa ei ole enää ahdasta. Hilma on lopettanut jarrumaton järsimisen. Kustin virtsatilanne on normalisoitunut. Sokoksella on 3+1 -päivät joille aion mennä, vaikkei varmaan olekaan rahaa ostaa mitään.

Vaan ei se nyt niin haittaa.