Viaton mustikkapiirakka

Joulusta selvittiin hengissä, tosin ei aivan kolhuitta. Poltin käteni porukoiden uuniin, joten nyt on ärsyn näköinen palovamma oikeassa rystysessä. Näytän ihan joltain nyrkkitappelukriminaalilta. Muitakin kummallisuuksia oli, esimerkiksi vietin elämäni ensimmäisen joulukuusettoman joulun (kylkiasennossahan se kuusi kyllä olisi suurimman osan aikaa viettänyt, kiitos noiden nelijalkaisten pyörremyrskyjen). En myöskään muista yhtään näin lumetonta joulua, enkä takuuvarmasti ole todistanut uuden television ostoa jouluaattopäivänä tuntia ennen kuin kodinkoneliike meni kiinni (porukoiden lähes 20-vuotias kuvaputkitelkku päätti tulleensa tiensä päähän aattoaamuna). Enkä oikein missään vaiheessa päässyt joulutunnelmaan, mutta ehkä se johtuu iästä, tai jotain.

Kävin tänään elokuvissa. My Blueberry Nights oli tuotoksen nimi.. ihan herttainen teos. Paitsi että kyllä se Natalie Portman on ihan liian hyvännäköinen nainen. Ja Jude Law voisi kanssa olla vähän vähemmän komea. Mutta eihän minulta koskaan mitään kysytä. Hyljeksitty sieluparkani koki pienen valaistuksen elokuvan alussa, kun Norah Jones ja Jude Law keskustelivat piirakoista. Juden omistamassa kahvilaravintolassa kun päivän päätteeksi juustokakku oli mennyt kokonaan, persikkapiirakka ja suklaakakku lähes kokonaan, mutta mustikkapiirakkaa jäi aina runsain mitoin yli. Norah tätä kovasti ihmetteli, ja Jude selitti, että mustikkapiirakassa ei ole mitään vikaa - ihmiset vain valitsevat aina jotain muuta. Tässä kohtaa katsojien ilmeisesti kuului samaistua mustikkapiirakkaan. Minä ainakin samaistuin. Eihän minussakaan mitään vikaa ole (ainakin yritän kovasti uskotella itselleni, että näin on).. ihmiset vain aina valitsevat jotain muuta.

Vuoden viimeinen viikonloppu. Mihinköhän senkin käyttäisi..

boom chika wah wah

Keskiviikkona iski mahatauti. Surkeilin kotona torstain ja perjantain, jonka jälkeen olo alkoi kohentua ja mökkihöperyys iskeä. Se ei lientynyt lauantain maanisella (joulu)ostoskierroksella, vaikka sen aikana näki suorastaan yliannostuksen ihmisiä.

Mikä ihme se muuten on, että mitä kapeampi ja täyteentupatumpi kaupan käytävä, sitä hitaammin ja leveämmin ihmiset sitä tallustavat ja möllistelevät joka helkutin vimpuraa?! Eikö ne ymmärrä, että takaa tulee ihmisiä, joiden luontainen kävelyvauhti ja kärsivällisyys on Ihan Jotain Muuta..

Maanisen kierroksen aikana ostin mm. elämäni kalleimman ripsivärin (hah, mainoksen uhri - tunnustan), sekalaisen lajitelman meikkisiveltimiä (pakkopäivitys, kun entiset alkoivat hajoilemaan), 8kpl matalia ja 8kpl syviä Teema-lautasia (joita sitten raahasin antaumuksella kotiin muovikasseissa selkä vääränä, vinkuen ja protestoiden). Sokoksella onnistuin tuhlaamaan niin paljon rahaa siinä kemikalio-osastolla, että sain tulipunaisen satiinikimonon.

Illemmalla tuntui silti siltä, että siinä ei ollut vielä kaikki. Piti päästä Ulos. Ja niinpä sitten S-ystäväni kanssa sonnustauduimme überhehkeiksi (S:lla vielä oli uudet hienot hiukset, jotka ansaitsevat erikoismaininnan) ja suuntasimme illan alkajaisiksi Gloriaan. S meni edellä, toivotti babyface-portsarille hyvää iltaa ja oli jo puoliksi sisällä, kun babyfacen katse kiinnittyi minuun ja sain osakseni kohteliaan kysymyksen: 'Olisiko neidillä henkkareita näyttää?'

No haloo.

'Neiti' täyttää kuukauden päästä 32. 'Neidin' henkkarin virkaa toimittaa lakanan kokoinen ajokortti jonkalaisia myönnettiin viimeksi vuonna 1994, jonka jälkeen kortin koko puolittui. 'Neiti' ei baariin lähtiessään ole enää kahteen vuoteen kuljettanut em. lakanaa mukanaan, koska pitää itsestäänselvänä, että on jo niin ylikypsyneen näköinen, ettei kukaan sitä (lakanaa) tahdo enää nähdä.

Minähän tietenkin häkellyin täysin. 'Ihanko oikeastitosissaan sitä kysyt, vai onko tämä vain huono vitsi?' 'No ihan oikeastitosissaan.' 'Nomuttakuneimullaole!' 'No onko sulla Mitään?' 'No on mulla luottokortti.' 'No näytä se sitten.'

Tästä tapahtumasta jäi koko illaksi sellainen lievästi hysteerinen perusvire päälle. Kohtasimme liikennevaloissa baaria vaihtaessamme kaljun miehen, joka julisti olevansa hyväntahtoinen joulupukki, jolla on iso torpedo (tähän liittyi myös kädellä elehtimistä noin puolen metrin päässä alavatsasta). Sitten tuli vastaan nuori finninaamainen poika, joka tuijotti meitä ja ääntelehti 'boom chika wah wah'. Kolmannessa baarissa seuraamme lyöttäytyi omituinen pieni (ja jälleen kalju) mies, joka kuiskutteli S:n korvaan, nuolaisi poskea, julisti S:n olevan todella kaunis, muisti sitten minun läsnäoloni ja kiirehti lisäämään 'ja etkä sinäkään ruma ole'. Kyllä taas niin sydämessä läikähti, kun muisti sen itsenäisyyspäivän aaton.

Loppuillasta päädyimme ympyrän sulkeaksemme takaisin Gloriaan, jossa minäkin sain sitten ylitsevuotavia kohteliaisuuksia jotka jopa taisivat olla aitoja.

Tänään sitten on maleksittu joulumarkkinoilla, käyty syömässä ulkona, harhailtu päämäärättömästi kaupungilla ja periaatteessa pyritty välttämään keinolla millä hyvänsä ruotsin kirjallisuusesseiden kirjoittaminen.

Ja nyt väsyttää.

Stick a fork in me, I'm done!

Kypsyttää siis kovasti. Niin kovasti, että kävin oikein kokeessa tänään. Ei sitten minkäänsortin käsitystä, miten se meni.. kai ihmisillä on yleensä tapana päästä siitä kivuttomasti läpi. Ehkä minä olen ensimmäinen, jolla se hylätään?

Löysin viikonloppuna uuden addiktionkin. Piti kirjoitella ruotsin kirjallisuusesseitä, mutta minä risteytin kasveja. Plant Tycoon -niminen peli vaimentaa tehokkaasti sisälläni mesoavan pienen puutarhurin, joka talvisin äityy joskus hieman rasittavaksi.

Tänään pitäisi vielä kirjoitella joulukortteja ja kirjoittaa essee Fröken Juliesta. Ja silti minä istun ja kirjoitan blogia ja risteytän kasveja (jotka heittävät henkensä, koska minulla ei ole rahaa ostaa parempaa multaa, enkä saa lisää rahaa, kun ei ole kasveja mitä myydä, koska ne ovat heittäneet henkensä, kun multa on liian huonoa).

Love Pariah

Ehkäpä on ilmassa lievähköä moraalista krapulantunnetta, mutta onpa kyllä hylkiöolo. Eilen oli vuotuiset kahden naisen itsenäisyyspäivänaatoniltamat, ja ihme kyllä, minäkin jaksoin olla baarissa kolmeen! Ja hauskaakin oli. Muutamaa pientä juttua lukuunottamatta, jotka eivät eilen haitanneet, mutta tänään ne nävertävät sitäkin enemmän.

Minulla on aina baarissa vähän sellainen seinäruusuolo. Yleensä ihmiset ottavatkin kontaktia aina siihen henkilöön, jonka seurassa olen (riippumatta siitä, kuka se henkilö on). Ja vähänhän se ottaa päähän, tietenkin, kun miettii, onko yhtäkkiä muuttunut vallan näkymättömäksi. Eilen oli muutamaan otteeseen hyvinkin ilmavasti kohdeltu olo, ja sitten vielä, kun juttelin yhden tutun kanssa, niin tämän tutun kaveri porhalsi siihen viereen, ja esittelyiden jälkeen totesi 'sinut me otetaan jos ei muita saada'. Njooh. Kylläpä todellakin lämmittää tytön sydäntä tuollainen lohkaisu.

Jos kerran olen niin kovin vastenmielinen, niin voisi joku sanoa kerrankin sen suoraan, niin eipähän tarvitsisi miettiä sitä sen enempää.

Kandintutkielma meni läpi, iloitsin siitä kovasti eilen ja yritän kaivaa tuon tunteen taas esille tänään.

Ja hyvää syntymäpäivää, Suomi.

Kaiken se vaatii...

Verta (hormonaalisesti sopiva ajankohta). Hikeä (kylmä tuskanhiki niskassa koko viikonlopun). Kyyneleitä (ainakin vertauskuvallisia). Litroittain teetä ja vissyä. Suklaata. Epätoivon ollessa ylimmillään kunnon annos lohturuokaa (pasta carbonaraa). Säännöllisin väliajoin aivojen tuuletusta pakkasilmassa.

Ja valmista tuli.

Ei tosin vaatimusten mukaisesti - 4000 sanaa jäi reilusti tavoittamattomiin, ja kansilehden ja kirjallisuusluettelon kanssa kakkosrivivälillä tuli pituutta noin 11 sivua. Mutta äh, ihan sama, jos vain menee läpi. En kuitenkaan ole vuosikausiin kirjoittanut ruotsiksi mitään noin pitkästi. Maltillisen ylpeä itsestäni olen, tällä hetkellä.

Nyt kai pitäisi nukkua, mutta pää tietenkin käy ylikierroksilla. Veikkaan, että huomenna (eikun siis tänään) vallitsee päinvastainen ilmiö, kun akateemisen luomisen laskuhumalassa pyörittelen työpapereita pöydällä. Sentään sopii kuitenkin riemuita, käypä yli- tai alikierroksilla, että alkava työviikko on vain kolmipäiväinen - siinähän on itsenäisyyspäivää ja vapaapäivää ja vielä seuraavan viikon maanantaitakin vapaata! Hiih.

None Shall Sleep

Sisareni armollisella ohjeistuksella päädyin googlettamaan Paul Pottsin (enhän minä tällaisesta Paulista ollut mitään kuullut), ja nyt pää on täynnä Nessun Dormaa.

Vallanpa on miehellä hieno ääni.

Parin viikon takainen painekattilaolo on palannut. Kandintutkielma pitää palauttaa maanantaina, joten tässä taloudessa ei todellakaan varmaan kukaan nuku ensi yönä, kun pitää kahlata läpi erinäisiä kirjoja ja artikkeleita, jotta huomenna sitten voisi kirjoittaa ne 4000 ruotsinkielistä sanaa. Uh.