Kiivasta kipua

Viime viikolla minua pyydettiin maakuntaradion haastateltavaksi, koska olin hankkinut kodittoman koiran Espanjasta. Suostuin, vaikkakin vastahakoisesti. Haastattelu tehtiin suorana tänä aamuna. Sanonpa vain, että ei maailma minusta ainakaan mitään radiopersoonaa saa...

Kirpputilanne näyttää tasaantuneen. En ole löytänyt edes edesmenneitä yksilöitä perjantain jälkeen, tosin ajattelin käydä koiran kamman kanssa läpi tänään.

Viikonlopun aikana olen taas muistanut, että minulla on lihaksia. Tänään ne ovat muistutelleet minua olemassaolostaan oikein olan takaa. Ei tuloksia ilman tuskaa, toivottavasti. Elättelin toivoa, että eilisiltapäiväinen pitkä ja reipas kävelylenkki koiran kanssa olisi vähän vetreyttänyt paikkoja, mutta eipä niin käynyt. On se vaarallista, urheilu.

Ihmissuhderintamalta ei mitään uutta. Tätä menoa vuokraan kohta jonkun vanhan kyläkoulun jostain etään perältä ja elelen siellä mielipuolista elämää kahdenkymmenen Espanjasta pelastetun koiran kanssa. Kuuluuko sen puolen (ihmissuhteitten, siis - ei mielipuolisen kyläkouluelämän) oikeasti olla niin hiton hankalaa? Vai olenko minä oikeasti jotenkin epäkelpo sillä saralla?

Jään miettimään.

Nyt viiraa päästä.

.. on mulla mielipuolisen näköinen eläin..

Kirppukynnyksemme on matala.

Tuomion sain, kyseessä oli koiran kirppu. Voi kuulemma purra ihmistäkin, mutta ei viihdy niin hyvin, että sellaiseen asumaan muuttaisi. Kodintekstiilitkin säästyivät liekeiltä. Hoidoksi saatiin Stronghold-kuuri, joka ilmeisestikin toimii vähän niinkuin se punkkikäsittely - aine ruutataan koiran niskan iholle kuukauden välein, kolmen kuukauden ajan.

No, olipahan siinäkin jännitystä yhdelle illalle. Mielenkiintoisia psykosomaattisia kutinoita koin jännityksen lomassa itsekin.

Aloitin maanantaina uudessa työssäni, enkä ole vielä tähän päivään mennessä (ja nyt on kuitenkin jo keskiviikko..) tehnyt yhtään työhön liittyvää asiaa. Tänäänkin saavuin toimistolle vasta tuossa tunti sitten. Ilmeisesti tänään on tarkoitus pitää joku kokous siitä, mitä minun oikeasti sitten kuuluisi tehdä. Nimittämiskirjassa lukee: Määräaikainen tehtävä: menetelmän jatkokehittely ja muokkaaminen käyttökelpoiseen ja julkaistavaan muotoon. Okei, kehitellään ja muokkaillaan kyllä, kunhan vain ohjeistettaisiin vähän tarkemmin.

Ai niin, päätin sitten viimein vähän vastentahtoisesti uusia salikortin pitkän tauon jälkeen. En ole oikein koskaan siellä tykännyt käydä, mutta nyt on tullut istuttua liikaa koneella ja selkä on siitä ihan hämmennyksissä, eikä siihen aiemmin ole auttanut juuri mikään muu kuin kuntosalitreeni. Ja tauko oli sen verran pitkä, että tilasin itselleni oikein henkilökohtaisen kuntosaliohjelmankin. Tehdään nyt sitten kunnolla alusta (eli tästä päivästä) lähtien.

Itch Alert

Voihan hitto.

Espanjanuros on ollut kovin kutisevainen saapumisensa jälkeen. Ajattelin, että johtuu varmaan ilmastonvaihdoksesta - täällä kuitenkin on aika kuivaa, kun on pakkasta ja kaikkea. Tutkiskelin kuitenkin koiran ihoa kutsumattomien öttiäisten varalta, mutta mitään en löytänyt.

Mutta kuinkas sitten kävikään?

Uroksen kutina paheni. Kävin ostamassa shampoota herkälle ja kutisevalle iholle ja vein uroon suihkuun. Ja kas, märässä mustassa turkissa kipitteli pieni ruskea Eliö! Iuh. Pienoisessa paniikissa todennäköisesti suihkutin sen hengiltä. Pesu jäi vaahdotusta vaille, kuivasin vain koiran ja soitin eläinlääkärille. Joka tietenkin oli suunnattoman pettynyt, kun en ollut tajunnut purkittaa Eliötä mikroskooppitutkimusta ja lajinmääritystä varten. Lupasin kuitenkin yrittää löytää toisen, ja sain kutsun tulla huomenna aamulla vastaanotolle, mikäli onnistun. Istuin sitten tunnin keittiön lattialla vääntelemässä koiraa ja sihtaamassa sen turkkia kamman kanssa ylimääräisen elämän varalta. Bongasin yhden Eliön, mutta olin liian hidas enkä saanut sitä purkkiin. Toisella kertaa tärppäsi. Nyt siis sitten aamulla lääkäriin koirankirppu purkissa.

Kuinka ollakaan, nyt sitten tuntuu, että itseäkin kutittaa. Toivon, että uroon Eliöt ovat sellaista sorttia, että viihtyvät vain koiraeläimissä, ja ettei minun tarvitse polttaa kaikkia kodintekstiileitä roviolla.

BrrRRrrrr... :(

Saanko esitellä: miehemme Espanjasta!

Nyt se siis on täällä. Ihan Kustin näköisenä, joten Bennistä tuli Kusti.

Istuin eilen junassa yhteensä 9 tuntia 35 minuuttia. Ensimmäinen tunti vierähti rattoisasti jääkylmässä junanvaunussa, johon ei tullut lämpöä mistään. Ulkona oli lähemmäs parikymmentä pakkasastetta. Sitten tuli konnari sanomaan, että oli järjestänyt istumapaikkoja viereisestä vaunusta, mutta vahinko oli jo tapahtunut: ikirouta oli hyydyttänyt varpaani koko päiväksi. Muutenkin oli aika karu aamu - ihmistä ei ole luotu heräämään puoli viideltä.

Odottelin asemalla puolisen tuntia, ennen kuin Espanjankoirien Helena ilmaantui mustan ja soikiona sinkoilevan koiran kanssa. Koira touhotti ja hössäsi ja oli lähdössä kaikkien ohikulkijoiden matkaan. Jotenkin siinä onnistuttiin vaihtamaan lainapanta omaan ja hihna Helenan kädestä minun käteeni. Sopivalla hetkellä Helena sitten livahti tiehensä (koira oli jo ehtinyt muutaman päivän aikana kiintyä häneen) ja sitten olimme vain me. Selvästi herra vähän hätääntyi, kun ainoa tuttu ihminen katosi jonnekin, ja hihnan toisessa päässä roikkui joku outo nainen.

Yhdeltä lähdettiin sitten ajelemaan kotia kohti. Kusti (joka ei kyllä vielä silloin ollut Kusti) matkusti kuljetusboksissa ja oli suurimman osan matkasta rauhallinen ja hiljainen. Välillä se kuitenkin ilmaisi tyytymättömyytensä boksiin, vonkui ja mourusi ja yritti kaivautua ulos, mutta rauhoittui taas sitten. Tuore emäntäkin olisi mielellään nukkunut hieman, mutta suureksi harmiksi junan ainoa tupakkapaikka oli lemmikkivaunun etuosassa, ja lemmikkivaunu heti veturin jälkeen ensimmäisenä vaununa, joten kaikki junan nikotiiniaddiktit ramppasivat vaunun läpi lähes tauotta. Tuntuu oudolta ajatella, ettei joku kestä olla paria tuntia ilman tupakkaa, vaan pitää puolen tunnin välein päästä johonkin kämäiseen koppiin käryämään.

Kotiasemalla oli vastassa kaveri miehensä kanssa, joten saimme autokyydin kotiin. Kotona piti tietysti touhottaa kovasti ja nuuskia kaikki paikat läpi, yrittää astua uuden omistajan oikeata jalkaa, ja kun omistaja ei ollut suosiollinen, elehtiä ikään kuin olisi ollut lirauttamassa edellämainitun omistajan edellämainitulle jalalle. En tiedä, yrittikö se testata, kumpi määrää kaapin paikan, vai oliko se vain niin stressaantunut.

Yö meni ihmeen hyvin. Kusti nukkui portin takana keittiössä, eikä kolistellut porttia kuin kerran koko yön aikana. Aamulla kävimme pikapikaa kiertämässä parin korttelin ympäri, ja nyt sitten yritetään totuttautua toistemme läsnäoloon.

Väsyttää edelleen. Ihmissuhdevammatko lienee vai mitkä, mutta jostain syystä uni ei meinaa nykyisin tulla.

"Miksi sinä olet niin ..."

Olin saanut viime yönä offlineviestin mesessä. "Miksi sinä olet niin ...". Olin aiemmin eilen päivällä selvitellyt välejäni kyseiseen henkilöön - tai lähinnä hänen välejään minuun. Ensin nimittäin tuntui väliä oleva, sitten ei niinkään. Olen selvittelyistä huolimatta edelleen pimennossa, eikä tuo hassu yksittäinen lausahdus ainakaan mitään lisävalaistusta tuonut. Ahdistaa.

Benni saapui Suomeen aamuyöstä neljän aikaan. Espanjankoirien edustajan mukaan (jonka luona Benni nyt siis majailee pari päivää) nimi Benni ei näytä aiheuttavan kovinkaan suurta reaktiota koirassa, joten nimi lienee annettu sille vasta tarhalla. Pitää siis katsoa, sopisiko sille joku toinen nimi Benniä paremmin. Kuuleman mukaan aika rauhallinen ja mukavantuntuinen koira, joka ei toistaiseksi ainakaan pahemmin ole esim. haukkunut.

Nyt täytyy jo myöntää, että vähän jännittää.. keskiviikkoon on lyhyt matka. Helsinkiin tosin aika pitkä.

Kävin äsken istumassa töissä neljä tuntia. Juu, sunnuntaina. Huomenna on viimeinen päivä kyseistä projektia, mutta töitä vain tuntuu olevan vieläkin niin tuhottomasti (tai sitten olen laiskotellut koko alkuvuoden - sekin on mahdollista), etten millään olisi ehtinyt kaikkea huomenna. Minulla on viikon verran ylityötunteja, joista en varmaankaan koskaan saa korvausta. Mutta väliäkö tuolla.. tärkeintä on, että pääsen sieltä pois.

Maailma on kallis paikka.

Ainakin maailman eläinkaupat. Kävin sellaisessa varustautumassa Bennin tuloon, ja lähdin sieltä 84 euroa köyhempänä. Enkä vielä edes saanut kaikkea!

Toiseksi viimeinen työpäivä (tosin joudun varmaan vielä menemään sinne sunnuntainakin muutamaksi tunniksi - muuten kaatuu hommat päälle ja loppuu aika kesken). Ja perjantai. Tämä on aika mukavaa.

Uutisia Espanjasta!

No niin.

Lerppakorvahurmuri Benni on kastroitu (oli ollut koko ajan), sirutettu, sydänmato- ja leishmaniatestattu (ja molemmissa terveeksi todettu), rokotettu, passitettu, ja valmis lentämään Suomeen lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Minä haen sen todennäköisesti keskiviikkona, koska maanantaina on vielä töitä.

Niin muuten! Maanantaina on vihoviimeinen työpäiväni siinä viheliäisessä projektissa. Pitäkööt kansainväliset koulutusyhteistyönsä. Seuraavana maanantaina aloitankin sitten jotain ihan muuta. Toivottavasti en ainakaan kovin paljon kamalampaa, kuin minkä kohta lopetan.

Jatkoa seuraa...

Yritetään nyt sitten..

.. tätä nimittäin. Uudestaan. Edellisessä paikassa ei ollut kivaa, eikä sinne tullut kirjoitettua kuin väkipakolla.

Elämääni tupsahti yllättäen Uusi Koira. Vanha Koira sairastui pahasti viime kesänä, eikä sitä suuresta yrityksestä huolimatta saatu toipumaan. Olin jo vannonut, että Uutta Koiraa ei tule, kun Vanhan menettäminen otti niin koville, mutta niin se vain jäi koiranmentävä aukko elämään. Aloin jo etsiskellä samanrotuista pentua, mutta niin ilmeisesti teki moni muukin, kun vaikutti siltä, että joka paikassa kaikki pennut oli jo varattuja. Olin myös kuitenkin vieraillut Espanjankoirien sivuilla hyvinkin säännöllisesti, ja sitten ihastuin siellä erääseen yksilöön, mutta se olikin jo ehtinyt saada kodin.

Yhdistyksestä sitten kuitenkin tarjottiin sellaista suloista mustaa spanielipoikaa tilalle. Näin epätarkan kuvan lerppakorvaisesta hurmurista ja olin myyty. Täytin vaaditut adoptiopaperit ja maksoin summan, joka kattoi koiralle tehdyt lääkintätoimenpiteet sekä lennon Suomeen.

Ja kaikki tämä tapahtui Tänään.

Vähän hirvittää tämä vauhti, mutta kai se elämä vain joskus on tällaista.

Koira tulee Suomeen ehkä jo tulevana viikonloppuna, mikäli se on kastroitu. Sitten se majailee yhdistyksen edustajan hoivissa pari päivää, ja minä haen sen sitten kotiin ensi viikolla.

Tämä kaikki on niin jännittävää.

.. ja kyllä, minä varmaan rukkailen tätä ulkoasua, kunhan ehdin ja jaksan.