Easy like Sunday morning.

Puhelin kosahti. Meni jatkuvasti jumiin niin, ettei minkään näppäimen painaminen onnistunut, eikä virtaakaan saanut katki ennen kuin otti akun irti. Sitten sitä ei pystynyt enää lataamaankaan.

Puhelinkauppaan matka kävi siis.

Onkohan Gigantin nuorille miespuolisille myyjille joitain ulkonäkökriteereitä, kun ne lähes poikkeuksetta (ainakin täällä) ovat niin kovin salskeita? Siellähän ihan hämmentyi, ja antoi nuorukaisen kaupata puhelimen lisäksi myös uuden liittymän. Tosin liittymä oli menossa vaihtoon muutenkin, kun jotkut muinaiset Elisan puheaikaedut loppuivat, ja laskuja alkoi oikeasti tulla joka kuukausi. Tuli silti vähän helppo olo, kun taisin viettää aikaa kaupassa yhteensä vain noin 10 minuuttia.

Kustin miesosat ovat ihan kunnossa. Ei tarvinnut mennä edes lääkäriin. Mikä lie hetkellinen toimintahäiriö.

Ja se töihinpaluu. Onhan se tavallaan ihan kivaa (ainakin sitten kun tulee palkkapäivä ja pääsee makselemaan Mastercard-laskua - siellä kun näkyy mm. tuon uutukaisen puhelimen hankinta...), mutta kun tässä alussa ei muuta tekemistä varsinaisesti ole kuin opiskelijarekisteriin tallennusta, niin iltapäivisin on mieli kovin turta ja silmät harillaan. Vaan eiköhän sekin tästä.

Ja vaikka olinkin helppo keskiviikkoiltapäivänä, niin tässä silti:

Loman loppu.

Nyt on kai olevinaan aikaa istahtaa alas ja purkautua. Ikään kuin sitä ei tätä ennen olisi ollut, mutta kun fyysinen olemus oli muualla kuin kotona, ja henkinen olemus missä tahansa muualla kuin kotonansa, niin ei se oikein sujunut. Ajankäyttö tai sen suunnittelu. Ei se ihan ehkä nytkään, mutta ainakin ruumis on kotona tänään.

Edessä on viimeinen 'vapaa' viikonloppu. Maanantaina pitää mennä töihin. Tai saa mennä töihin. Toisaalta kun sitä ihan odottaa, että saa päähänsä muitakin ajatuksia kuin ne, jotka siellä nyt pari viikkoa ovat kilvan kehää juosseet. Viikonloppu mennee kodin ja itsen siivouksella - en ole pahemmin kodinhoitoon syventynyt heinäkuun aikana, enkä ehkä itsekään ole ihan esittelykelpoisessa kunnossa. Piti siivota jo tänään, mutta ei ollut hyvä päivä.. nukuin huonosti, kun kuulin olemattomia itikoita (ja kaikkihan tietävät, että silloin ei voi nukkua, kun huoneessa on itikka - kuviteltu tai kuvittelematon), heräsin puoli kuudelta ja ajoin tokkuraisena ja tuli istumaosion alla siskon lentokentälle. Sitten kun lopulta selvisin ruokakaupan kautta kotiin, niin ei enää huvittanutkaan siivota.

Koirilla oli kivaa lomalla. Aidattiin porukoiden piha niin, että ne saivat juosta siellä vapaana (tosin välillä vähän vaikutti siltä, että omistankin koirien sijaan kaksi nautaeläintä - sen verran tehokkaasti trimmasivat nurmea). Kävi myös ilmi, että Hilma tykkää mansikoista ja Kusti keinuu mielellään puutarhakeinussa. Nyt kotiinpaluun jälkeen varsinkin Kusti on ollut vähän vaisu, ja sillä tuntuu olevan taas ongelmia osastensa kanssa, joten yritän saada huomiseksi ajan eläinlääkärille.

Lääkärille joutui myös isä. Oikein kunnolla ja pitkän kaavan mukaan. Rokkilauantaina sain äidiltä puhelun, joka alkoi 'älä nyt säikähdä, mutta...'. No tottahan sitä nyt tuollaisesta säikähtää. Ei se kuitenkaan ihan niin kamalaa ollut kuin jo ehdin luulla. Isä oli kaatunut pellolla ja saanut samalla lonkkansa sijoiltaan. Se ei suostunut sairaalassa pysymään paikoillaan, joten se leikattiin parin päivän päästä ja sinne vaihdettiin uudet osat (keinotekoisia olivat osat molemmilla puolilla olleet jo entuudestaan). Siellä se nyt sitten köpöttelee kyynärsauvoillaan eikä malta olla paikoillaan kovin kauaa.. piti mm. päästä leikkaamaan ruohoa sellaisella ei-moottoroidulla leikkurilla. Itsepäinen ukko.

Olin aikeissa rehottaa tänään sohvalla ja katsella boksilta kaikkea kivaa, mitä sinne rokin ja sen jälkeisen poissaolon jälkeen on tallentunut ja syödä jäätelöä. Kyllä, olen taas langennut. En edes viitsi luetella kuinka monta kertaa ja kenen kanssa. Mutta sentään se on jäätelöön rajoittunut - karkkiin en ole vieläkään koskenut. Ylihuomenna tulee 4kk.

Hah. Siitäs saatte edelleen, sokerit ja atsovärit.

Elämää kaaoksen jälkeen.

Olen tässä tovin tuijotellut tuota otsikkoa. Ehkä se on epäsopiva. Ehkä siinä pitäisikin lukea 'Elämää kaaoksessa'. Tai en minä tiedä.

Rokki oli ja meni. Ihmeen tuskattomasti vieläpä, vaikka jouduinkin taas kerran turvautumaan rokkilääkärin kannettavaan apteekkiin, kun selkä meinasi katketa kesken viikonlopun. Ja nyt on kurkku kipeä ja flunssaa ilmassa, mutta kaipa tämä tästä.

Tietty rokin oheistoiminta tässä nyt vähän enemmän hämmentää. En tahdo vuodattaa koko tapausta tähän, mutta.. äh. Tapahtui jotain, mitä en kadu, paitsi jos siitä aiheutui toiselle osapuolelle liiallista angstia. Vaikea sanoa, kun kyseinen osapuoli ei varmaankaan ole halukas asiaa sen kummemmin enää puimaan. Minua taasen huolettaa, että tapahtunut katkaisi, tai ainakin nihkeytti, välit ihmiseen, josta olen aina pitänyt, piilopotentiaalisesti jopa ehkä ei-platonisestikin, mikäli siihen olisi tarjoutunut joskus tilaisuus. Ehkä minun olisi pitänyt olla viisas ja olla tekemättä mitään. Tai ehkä minun pitäisi olla ajattelematta asioita liikaa. Taas. Ehkä se oli vain ja ainoastaan sitä itseänsä. Paitsi kun minä en tee niin.

Ajatus kaiken tämän tuskailun takana kuitenkin on se, että toivon kovasti, ettei tämän takia kukaan kärsi.

Vaihdetaan ylirasittuneet aivot vähemmän käytettyihin. Voin maksaa postikulut. :P

Käytinkö sanaa 'seestynyt'?

Ihmisen ei koskaan, KOSKAAN pitäisi mennä lukemaan sähköpostejaan kymmenen jälkeen illalla. Eilisen yltiöseesteisen päivän päätteeksi vilkaisin vielä postit, kun kone oli auki. Ja sain sellaisen raivoangstin, että meni yöunet, vaikka olin aivan raatoväsynyt.

Ei mitään kamalaa tai henkilökohtaista - rokkistressiä vain.

Nukahdin kai viimein joskus kolmen tienoissa, mutta heräsinkin sitten samantein outoon rapinaan ja räpsähtelyyn. Kello oli puoli neljä. Luulin ensin, että räpsijä oli unennäkijä-Kusti (se pitää joskus outoa ääntä nukkuessaan), mutta kun tajuntani tila palautui herännäiseksi, tajusin, että pahvikaihtimen ja ikkunan välissä poukkoilee jokin öttiäinen. Pakkohan se sieltä oli poistaa.. olisi räpsähdellyt siellä vielä koko yön. Kalastelin sieltä siis esiin sellaisen kamalan pitkäjalkaisen itikan. Uah.

Ja sittenpä ei nukuttukaan enää. Torkahdeltiin korkeintaan vartiksi. Mieleen tunki tahtomatta ja kutsumatta asiat, joille ei neljän aikaan aamulla edes voi mitään. Ja sitten viimein kun olin torkahtanut pidemmäksi aikaa, herään kello kahdeksalta aamulla siihen, että Hilma oksentaa keittiössä.

Ja tänään kiinnostaa kaikki ihan suunnattomasti. Seestyneisyydestä ei ole tietoakaan. Kooma ja miedohko vitutus on tämän päivän sanoja.

Call Me Mellow.

Päätin eilen nukkumaan mennessä, että herään tänään energisenä ja hyvää tuulta uhkuen. No ei, ei se mennyt niin. Ensinnäkään en saanut unta, joten kiepuin lakanoissa aamukolmeen, joten olettaa saattaa, että aamulla väsyttää. Niin teki. Toiseksi, kun sitten yhdeksän jälkeen heräsin, satoi vettä. Niin että höh.

Aurinko kuitenkin tunki esiin päivällä, ja mielialakin kohosi ihan huomaamatta. Vaikken saanut tehtyä yhtään mitään. Tiskivuorella voisi harrastaa jo kiipeilyä ja lattioilla vilistelee kennelillinen pölykoiria. Mutta miksi tehdä tänään sellaista, jonka voi vallan hyvin jättää huomiseen? :P Normaalina päivänä olisin ehkä kärsinyt jonkinasteisesta itseinhosta, mutta ehkä leijun vieläkin toissapäiväisten euforiahuurujen voimalla - palautin nimittäin viimeiset ruotsin kirjallisuusesseet. Tuli kovin aikaansaanut olo, huolimatta siitä, että kyseiset tekeleet olisi pitänyt palauttaa jo hyvin, hyvin kauan sitten.

Sitten kävin vielä kaupungilla hoitamassa pari asiaa ja lipitin jääteetä terassilla S:n kanssa. Oikein kesäistä.

Ja nyt on perin tyytyväinen olo. Ettei jopa peräti seestynyt. Ensi viikolla ei ehkä ehdi seestyä, joten varmaan ihan hyvä täydentää varastoja nyt.