Rokki oli ja meni. Raadoin viime viikon, valvoin viikonlopun, pakkasin vimmaisena maanantain, ja selvisin hengissä. Artistit olivat tyytyväisiä, jopa niin tyytyväisiä että erään ryhmän viisikymppinen, joulupukin näköinen kiertuemanageri pyysi keikkamyyjältä yhteystietoni ja lähetti sähköpostia, jossa lähestulkoon pyysi kylään Englantiin ja antoi numeronsa. Mitä tuollaiseen vastaa?
Viikonlopusta jäi käteen lukuisat mustelmat, auringonpolttamat huulet ja käsivarret, sekaisa vatsa ja armoton väsymys. Ja tavallaan kuitenkin hyvä mieli siitä, että kaikki meni sittenkin hyvin. Kaikesta huolimatta. Vaikka pelotti julmetusti, että katkeanko kesken viikonlopun ja jätän asioiden sujumisen muiden harteille. Keskiviikkona tuli nimittäin melkoisen huonoja uutisia - isä sai aivoverenvuodon. Perjantaina vähän huonompia - isä siirrettiin täältä Kuopioon. Silloin angstasin niin paljon, etten pystynyt nukkumaan vaikka olin ottanut selän takia lihasrelaksantin yötä vasten. En osannut keskittyä mihinkään kunnolla, ja juoksinkin jatkuvasti pitkin ja poikin ja korjailin omia jälkiäni.
Nyt isä on tuotu takaisin tänne, kuntoutus alkanee pikkuhiljaa, mutta vuoto ei ole hävinnyt minnekään ja aivoissa on edelleen turvotusta. Lihaskoordinaatio ei ole kunnossa, puhe on puuroista ja ajatuksenjuoksu sekavaa.
Ahdistaa tällainen pelkääminen.
tiistai 21. heinäkuuta 2009
Kurjuutta kummempaa.
sunnuntai 5. heinäkuuta 2009
Old Invalid
Koti alkaa olla jokseenkin kunnossa. Seiniltä vain puuttuvat vielä koristukset, mutta saavatkin puuttua, koska en vielä tiedä, mitä mihinkin haluan. Laitan kohtapuoliin before- ja after-kuvat, jos joku on niin utelias, että tahtoo nähdä miten asun.
Minä sen sijaan en oikein ole kunnossa. Minulla on ollut ongelmia selän kanssa jo vuosikausia, mutta ne ovat pysyneet kurissa, jos vain olen malttanut käydä salilla. No, nyt kun tässä oli kaikkea mahdollista (100 kilometrin työmatkaa autolla viitenä päivänä viikossa neljän viikon ajan, nukkumista minulle soveltumattomalla patjalla neljän viikon ajan, salilla käymättömyyttä enedesviitsisanoakuinkapitkänajan) kevään mittaan, lopputuloksena on ihan heleVetin kipeä selkä. Aiemmin viikolla meinasin itkeä yhtenä aamuna, kun en tiennyt miten päin sen kivun kanssa olisi. Ja sitten varasin ajan lääkäriin.
Minähän en siis mene lääkärille ihan vähässä kummassa. Pään pitää olla kainalossa, jotakuinkin.
Lääkäri totesi, että kyllä siellä jotain nyt on juntturassa, määräsi viikon tulehduskipulääke- ja lihasrelaksanttikuurin ja passitti fysioterapeutin juttusille. Fysioterapeutti puhui nikamista, kirahvinkauloista, nivellukoista ja tiesmistä. Väänteli, käänteli, runnoi ja niksautteli. Pointti on siis se, että minulla on ainakin kaksi nikamaa jotenkin vinossa siten, että jotkut viipakkeet painavat hermoja, josta aiheutuu kipua, joka vetää lihakset puolustusasentoon, joka pahentaa tilannetta. Ei saanut edes naksautettua niitä juminikamia paikoilleen, kun lihakset siinä selkärangan vieressä tönköttivät niin tiukkoina. Jei. Sain lähetteen fysioterapiaan, jonka joudun maksamaan kokonaan itse (lukuunottamatta 30 prosentin Kela-korvausta), koska olen yliopistolla virkasuhteessa enkä työsopimussuhteessa. Reilu peli.
On siis ollut viime päivinä sangen vaivainen olo. Eilen illalla kuitenkin lähdimme naisseurueella taistelemaan sangrian voimalla heinäkuun pakkasia vastaan, ja päädyimme erään yökerhon yläpuoleiseen pubiin. Istuuduimme baaritiskille ja tilasimme fisut. Katseeni harhaili baarin takaseinän pullorivistöön ja kiinnittyi yhteen pulloon. 
Jotenkin osui tilanteeseen niin hyvin, että alkoi hihityttää. Sitähän piti myös tilata. Baarimikon ilme oli näkemisen arvoinen - raukkaparan silmät lasittuivat noin viiden sekunnin ajaksi täysin, ja sitten saimme kuulla, että normaalisti sitä tilaavat eläkeläisrouvat jälkiruuaksi.
Heh. Eläkettä odotellessa.
(PS. Se oli muuten pahaa. Eläkepäiville pitää keksiä joku toinen juoma. Portviini ei ole minun juttu.)