Kameran kertomaa

Palavasilmäisen koiran pesunjälkeinen protesti.

Kun sänky ei riitä.

Lenkillä on niin kivaa, että kotiin tullaan räkä poskella.

Lukeminen ei kannata. Eikä käsityöt.

Edesmennyt.

Tämä viikonloppu meni vaatekaappiprojektin parissa. Kyllästyin siihen, että puhdas pyykki löysi tiensä vaatekaappiin niin harvoin - verukkeena käytin sitä, että kun sinne ei mahdu (mikä kyllä oli totta.. typerää varustaa asunto kahdella kaapilla, joissa kummassakaan ei ole kuin kaksi hyllyä ja se typerä tanko). Kävin sitten perjantaina ostamassa kaksi sellaista korisysteemikokonaisuutta, ja nyt on molemmissa kaapeissa viisi hienoa korihyllyä niiden kahden normaalin lisäksi.

Niin, ja ilmastosta vastuussa olevan/olevien on sitten viisainta pitää huoli siitä, että mitään takatalvia ei enää tule. Pakkasin toppahousut ja villapaidat syrjään.

tTttrrRRRRrrrrrRRRrrrrrr...!

Tuo melkein kertookin kaiken tarpeellisen.

Työt jatkuu, vuoden loppuun asti.

Mutta MISSÄ ne jatkuu? Hihii. Siellä, missä olen aina parhaiten viihtynyt, ja mistä vuosi sitten lähdin pois. Ja minne olen kaipaillut ja haikaillut siitä lähtien. Ja nyt minä pääsen sinne takaisin! Eräs ex-kollega siirtyy muihin tehtäviin, ja tarkoituksena olisi minun joko a) hypätä em. henkilön saappaisiin tai b) erinäisten rukkailujen jälkeen hoitaa Jotakin. Entiedä. Siitä keskustellaan vielä. Joka tapauksessa pitänee alkaa harjoitella ruotsin kielen suullisia taitoja, oli tehtävänkuva mikä tahansa...

Äh, emminä osaa mihkään keskittyä.. ylilevotonta tämä elämä välillä.

helvetin tunkit..

Niin.

Edelliseen kirjoitukseen viitaten sain ihmis(t)en omituisuudesta tarpeekseni ja häädin erään erityisen ongelmalliseksi toteamani yksilön viestintävälineistöstäni. Tämän ihmisen tunkkia en tarvitse. Tästä riemastuneena ajattelin mennä tuonne alakerran kuppilaan päiväkahviaikaan ihastelemaan salskeita tutkijanuorukaisia. Yksin, sillä vakiopäiväkahviseurani on varattu tämän iltapäivän.

Työnteko tänään on vähän hankalaa. En yrityksistä huolimatta kyennyt pukemaan aamulla vasemman silmän piilaria, koska se kaihersi ja kirveli niin kovin. Olen siis töissä puolisokeana (luonnollisesti se piilariton silmä on tietenkin se, jossa on huonompi näkö). Kovin kauaa ei yhtäjaksoisesti kestä tuijotella papereita eikä myöskään näyttöä..

Hiihoo, kahviaika lähestyy!