maanantai 2. kesäkuuta 2008

Karmavaivoja.


Joko minua vaivaa huono karma tai sitten meillä asuu pahansisuinen kotitonttu. Niitä avaimia rupesi nimittäin katoilemaan oikein olan takaa niiden kuuluisien työpaikan avaimien lisäksi. Vapunaaton baarittelun jäljiltä (huom. tuolloin nautin vain kaksi alkoholiannosta) katosi kotiavaimet. Sitten todellakin yhtäkkiä ja yllättäen löysin ne työavaimet. Tänään oli kateissa autonavaimet. Kun hädissäni etsiskelin niitä, löysinkin yllättäen ne kuukauden kadoksissa olleet kotiavaimet. Ja lopulta sitten myös ne autonavaimet. Reisitaskucaprien taskusta. Enkä ole ikipäivänä edes ajanut autoa ne pöksyt jalassa. Outoa. Lievää ärsyynnystä on aiheuttanut myös rokkimapin tuntematon olinpaikka.. sitä kun alkaisi tarvita ihan oikeasti. Edelleen on myös kadoksissa ne vaaleanharmaat Esprit-pöksyt.

Ehkä Hilma onkin syytön niihin mattotuhoihin, joiden seurauksena päädyin viskaamaan eteisen maton roskiin. Samalle tielle on joutumassa myös parvekkeen kynnysmatto. Ehkä se onkin ollut se niihin minun housuihin sonnustautunut ilkeä tonttu, joka ne on kiukkupäissänsä pureksinut, kun on ensin kyllästynyt avaintenpiilotukseen.

Viikonloppu oli levoton mutta opettavainen. Ja koska minusta melkein tuli opettaja, levitän nyt saavuttamaani tietoa myös muille:

1) Ei ole kovin hyvä ajatus juoda yhden illan aikana olutta, mojitoja, limoncelloa, kuohuviiniä sekä mansikkamargaritoja.

2) Edelliset nauttineena tulee rappukäytävissä kulkea äärimmäistä varovaisuutta noudattaen, etenkin, jos jalassa on korkeahkokorkoiset varpaidenulkoilutuskengät.

3) Vaikka tietyn henkilön puhelinnumeron olisi poistanut puhelimensa muistista (soitetuista ja vastaanotetuista puheluista, viestien vastaanottajista sekä vielä poistanut varmuuden vuoksi kaikki saapuneet ja lähetetyt viestitkin), se ei tarkoita sitä, että numero olisi pyyhkiytynyt myös omasta mielestä. Varsinkaan, jos siinä on luonnoton määrä nollia.

4) Jos käy niin, että numero on mielessä, voisi miettiä muutamaankin kertaan, olisiko syytä jättää se viesti sittenkin lähettämättä.

Nämä viisaat neuvot jaettuani voisinkin laitella välineet kiinni ja lähteä sänkyyn lukemaan. Löysin kirjakaupasta uuden (tai ainakin ennen lukemattoman) Kathy Reichsin. Lähes täpisyttää tuleva lukukokemusnautinto. Hii.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olet siis taas osallistumassa Ilosaarirockiin oletan?
Juhannukseksi suomeen, toivottavasti on kiva keli :-)

silps kirjoitti...

Hej!

Joo, rokkiinnun minä. En vissiin vielä oppinut viimekesäisestä..

Nii, ja tervetuloa takasin, vaikkakin vähäksi aikaa! :)