Hajoilua

Tämä nyt tuskin tulee yllätyksenä, mutta tämänhetkinen työmatkani on sieltä ja syvältä. Se tosin itselleni oli yllätys, miten nopeasti ajaminen alkoi tympäistä. Ja alkoi muuten heti ensimmäisenä päivänä paluumatkalla. Joka halvatun päivä liikenteessä on tuhoton määrä edessä hiimailijoita ja perässä roikkujia (kukaan muu ei siis osaa ajaa kuin minä...). Tuskin nypyttäisi ihan näin paljoa, jos saisin ajaa sen sata kilometriä aivan keskenäni ja omaa vauhtiani.

Ja se väsymyksen määrä. Voi hyvä tavaton. Herään puoli kuudelta ja yritän lähteä ajamaan viimeistään seitsemältä. Ja aamuisin näemmä väsyttää riippumatta siitä, olenko selvinnyt edellisenä iltana hyvissä ajoin nukkumaan. Ehkä 5.30 ei vain yksinkertaisesti ole ihmiselle terveellinen ylösnousemusaika. Tänäkin aamuna piti huudattaa Foo Fightersia täysillä, että pysyi hereillä.

Remontti on käsittääkseni aikataulussa. Kylppärin lattia ei ollut sittenkään ollut ylenpalttisen kostea, koskapa sinne oli jo maanantaina valettu joku tasoitesysteemi. Kosteuseristyksen pitäisi valmistua huomiseen mennessä, ja ensi viikolla alkaa laatoitus. Koko shown pitäisi olla valmis viikon 25 loppupuolella. Todennäköisesti vietän juhannuksen siivoten remppapölyjä pois, koska vapaata ei ole ennen heinäkuuta.

Vallan meni nyt valittamiseksi ja voivotteluksi. Jos nyt väkisin positiivisuuksia haluaa kaivaa, niin:

- sentään on kesä

- enää ei palele ihan niin paljon kuin vielä muutama päivä sitten

- töissä aloitti kuun alussa näppärä ruuhka-apu, joten pää ei enää ole leviämässä ihan niin pahasti

- Foo Fighters on hyvä