Joo, tai ei, tai joo, tai no, ehkä, tai ei sittenkään

Uskomatonta.

Ikään kuin tuo eilinen ei olisi ollut tarpeeksi - olin jo asennoitunut siihen, että parin viikon päästä loppuu työt, mutta sitten tänään hyppyytetään vielä vähän lisää. Ehkä mahdollisesti sittenkin jatkuisi vielä, kuukauden verran. Meinasin jo oikeasti ottaa sen tunkkiasian esille, kun minulta kysyttiin, olisinko vielä käytettävissä, mutta eipä oikein ole varaa sanoa ei. Niin kuin taloudellisesti. On minulla kuitenkin sen verran hyvä palkka, että yhden kuukauden tienaamisilla elelisi suht kauan.

Ja muutenkin. Koko tuohon kuvioon liittyy ihan uskomattomia (enkä tarkoita nyt hyvällä tavalla uskomattomia) käänteitä ja kuvioita ja ihmisiä. Vakuuteltiin vielä, että prosessista ei jäänyt kenellekään kamalan paha mieli. Pöh, minä ainakin voin suoralta kädeltä nimetä itseni lisäksi kolme ihmistä, joita varmasti ottaa päähän.

Eilen makselin melko myöhään illalla laskuja. Tuumasin, että maksanpa nyt loput mastercard-velat pois, ja niinpä tein. Kahdesti. Nordean verkkopankki sekoontui jotenkin, ja maksu meni tuplana. Tänään sitten jonottelin tovin jos toisenkin puhelimessa sinne luottokorttipuolipaikkaan, ja siellä ne kyllä oikoi luottorajan oikeaksi. Enkä sitten tietenkään ollut muistanut automaattiveloitusta, joka olisi pitänyt vähentää siitä maksusta - olinkin siis maksanut sen velkani tuplana, plus vielä automaattiveloituksen päälle. Pitäisi varmaan suosiolla jättää nuo vähänkin suurempaa aivokapasiteettia tai tarkkuutta vaativat tehtävät seuraavaan päivään.

Olen silloin tällöin jättänyt koirat keskenään, jos olen ollut vain pari tuntia poissa. Normaalistihan siis poissaollessani Hilma on portin takana keittiössä, ja Kusti saa valita paikkansa vapaasti. Kunhan ei ole keittiö. Aika usein, kun näin olen tehnyt, olen saanut huomata kotiin saavuttuani, että jotain on silputtu, mutta niin pieniksi pipruiksi ettei niistä saa selvää mitä on silputtu. Tänäänkin oli ahkeroitu palasiksi jotain pahvintapaista. En kyllä vain saa päähäni, missä täällä jotain pahvista olisi koirien ulottuvilla ollut...

Eilen tulin sellaiseen tulokseen, että on ne hulluja nuo ameriikantähdet. Ihan oikeasti. Ainakin tuo yksi. Tai jos ei tähdet, niin ainakin nuo lahkolaiset.

Huomenna olisi viikon viimeinen työpäivä, jei! Perjantaina on vapaapäivä, ja heti aamusta pääsee kampaajalle. Onkin jo aika.. hiukset lätköttää pahemmin kuin ikinä ennen.

Taas tuli tylsä rutinapostaus, mutta no, kärsikää. Tai olkaa lukematta. :P