Dear Diary, vol. 2.

Kustin veripissaisuus johtui/johtuu ilmeisesti eturauhasesta. Mitään tulehdusta ei ainakaan ollut. Siitäkin huolimatta, että osia urooni miehuudesta on poistettu, hormonitoiminta ei ole täysin lamaantunut, ja voi olla, että jokin lähiseudun neitokoirista on toimintavalmiina, ja ehkäpä tästä syystä Kustin rauhanen on hämmentynyt. Kuka tietää. Tilannetta seurataan.

Flunssaa pidellään edelleen. Tänään jäi rokkiretki väliin, kun vielä eilen oli niin töhkeän tukkoinen olo, ja tänään on väsyilty oikein kunnolla. Tiskausprojektikin kesti pari tuntia, kun en vain yksinkertaisesti jaksanut. Piti välillä istahtaa sohvalle lipittämään Celestial Seasoningsin Goji Berry Pomegranate Green Teata. ("The goji berry is called the happy berry and the only fruit known for increasing happiness. In fact, the only known side effect of goji is that continued consumption may make it impossible for you to stop smiling!" Odottelen sivuvaikutuksia innolla.)



Taannoin julkistamani teinivuosieni tunnustukset aiheuttivat lähipiirissäni suurta hilpeyttä, ja tunnustuksille toivottiin jatkoa. Ja niinpä siinä happyberryteetä siemaillessani selailin tuota kulunutta sinistä päiväkirjaa. Ja hymähtelin. Ja haikailin, vähän. Vaikka sivut pursusivatkin milloin mitäkin kriisiä ja angstia, niin voi hyvän tähden sentään, kun elämä oli silloin helppoa. Ja sitä kun vielä malttamattomana odotteli, että tulee Aikuiseksi, ja että silloin vasta kivaa on.

No vaan, muistellaan nyt vähän. Kesällä 1992 olen päässyt kesätöihin:

24.6.1992
Kun tulin töistä, tuntui että selkä olisi katkeamaisillaan. Kellon ollessa neljä tuli (sen hyvännäköisen rekkaukon tuomana) kahdeksan lavan kuorma ennestääkin täyteen varastoon. Siellä ei sen jälkeen mahtunut kävelemään, ainakaan lattialla. Olisi kyllä Ritva P [yläasteen ja lukion liikunnanopettaja] ollut minusta ylpeä, jos olisi nähnyt, kuinka minä sulavasti ja ketterästi hypin kasvuturvesäkkilavan päälle ja takaisin lattialle. Tarkastin koko kaksisivuisen lähetyslistan ihan itse.

R:lta tuli tänään kaksi korttia Lontoosta.

Noina teinikesinä minulla oli tapana mennä suvun kesäpaikkaan 30 kilometrin päähän keskustasta metsän keskelle 'rentoutumaan ja rauhoittumaan' (teininähän sitä kärsiikin tunnetusti julmetusta stressistä) ja yleensäkin vain pois ihmisten ilmoilta viikoksi. Kesällä 1992 olin vakaasti päättänyt, että lomani aikana pitäisin kaalikeittokuurin, enkä varmuuden vuoksi edes pakkaisi mukaan muuta kuin ne kaalikeittotarpeet. Eipähän tulisi kiusauksia lipsua.

10.7.1992
Nyt olen V:ssä, hermo- ja 'dieetti'lomalla. Se kaalikeittokuuri ei vain oikein näytä minulle sopivan, tänä aamuna oksensin ne kaksi eilistä lautasellista. Pitää vain kaapeista yrittää penkoa jotain syömistä. Taikoa ruokaa tyhjästä. Mulla nimittäin ei ollut mukana kuin ne kaallikeittotarpeet. Ja jumankauta, kun sitä soppaa tuli paljon! Varmaan ainakin 10 litraa. Enkä minä sitä pysty syömään. Olisihan se pitänyt arvata...

Eilen sain uuninkin syttymään ensimmäisellä yrittämällä, tänään meni varmaan ainakin puoli tuntia. Yön aikana talo oli jäähtynyt ja aamulla, kun heräsin, oli varmaan kylmempi kuin ulkosalla.

Edelleen sama päivä:
Ei ole kovin kohteliasta penkoa toisten postia, mutta tässä tapauksessa annan itselleni anteeksi, sillä kyseinen posti on postitettu yli 50 vuotta sitten, osapuolet ovat jo kuolleet, enkä usko ukin muutenkaan pahastuvan, jos kopioinkin parin löytämäni kortin tekstin muistoksi itselleni.

"14.2.40 Terveiset taas täältä teille kaikille. Olen ollut terveenä eikä minulla ole vielä puutosta sukista eikä alusvaatteista, joten niitä ei huoli vielä lähettää. Sain illalla 10-2 päivätyn kirjeen, jossa ilmoitit Toivon haavoittuneen ja Ärvään Juhon antaneen suurimman uhrinsa Isänmaalle joka meidän kaikkien on annettava jos niin tarvitaan.

Sitä perheavustusta nyt ei kai tarvitse anoa kun ne nyt uuden asetuksen mukaan maksavat kuukausipalkkaa jota tekin saatte sen mukaan 750 markkaa kuussa jolla ehkä tarkastipitäin tullee toimeen. Tottahan ne aikansa ilmoittavat tarvitseeko jo niitä todistuksia sinun hankkia.

Sanoko se isä tietävänsä missä ne tyynyt ja täkki? Ja sitte saisit minulle lähettää kirjekuoria ja paperia kun täältä ei saa. Lähetä vaikka avonaisessa kuoressa kun et kirjoita siihen kun osotteen niin tulee 2 markan merkillä 200gr. asti.

Monin terveisin Eetu"

"13-3-40 Terveiseni taas täältä. En ole lomalta tuloni jälkeen saanut sinulta riviäkään vaikka aikaa on kulunut jo kohta kaksi viikkoa. Tänä aamuna tuli tuo odotettu - vaikka tällä hetkellä vähän odotettu - tieto rauhasta, mutta oli varmasti jokaiselle suomalaiselle odottamattoman raskas pala, sillä silpoohan tuo peto isänmaamme alastomaksi, mutta uskokaamme että hänenkin mahtinsa kerran laskee ja oikeus lopulta voittaa vääryyden ja väkivallan.

En vielä osaa arvata kuinka kauan saatte siellä ja minä täällä olla vain tottahan se siitä vähitellen selviää. Isäkin kuuluu olevan vielä siellä kun soitin illalla Mattilaan niin eivät sanoneet siellä näkyneen.

Parhain terveisin ukkosi"

12.7.1992
Tänään olin melkein koko päivän ulkona. Kävin keräilemässä jos jonkinmoista rehua, tosin ei niitä niin hirveästi ollut. Siankärsämöä ja sellaista. Kiipesin vaaralle, mutta ei siellä ollut kuin paarmoja ja muurahaisia. Keräsin vähän vadelmanlehtiä ja katajanmarjoja. Ja viskasin pois.

13.7.1992
Pelastuksen enkelit kävi eilen ruokaa tuomassa ja kaalikeiton viemässä pois.

Saman päivän yönä:
HITTO MIKÄ UKKONEN OLI! Nyt se on loittonemaan päin. Minä tutisin peiton alla ja pelkäsin. Katto vuotaa leivinuunin päältä tuolta jostain. Kun vaan näkis. On ihan pimeää, mutta en uskalla vielä laittaa sähköjä päälle. [Ukkoset tuolla paikassa olivat aika rajuja, kun talo sijaitsi korkealla, melkein vaaran laella.]

Ja sitten koko syksy poikajuttuja, kokonaisia poikaystäviä ja poikaystävän tapaisia (sitä kun oli jo teini-iässä kovin ronkeli). Talven tullessa ajatukset ilmeisestikin hieman vakavoituvat:

14.12.1992
"Te ikuiset valot tuolla ylhäällä,
te säteilevät silmät, jotka raskasmielisinä
katsotte särkyneeseen sydämeeni,
asuuko teissäkin vihan lapsia,
kuten tällä hoippuvalla pallolla?"
- Brachvogel/Narziss

21.12.1992
A:n [sisar] piti tulla eilen illalla, mutta se myöhästyi laivasta. Se (laiva) oli ollut kaksi tuntia myöhässä, kun se oli Turussa kolhinut itseänsä laituriin. Ne oli sanoneet, että se lähtee sitten kymmentä yli kahdentoista, ja ihmiset olivat menneet kotiinsa välillä, ja se olikin lähtenyt jo kymmentä yli yhdentoista. A saa rahansa takaisin ja ilmaisen matkan.

Eilen rymyttiin M:n [yläasteaikainen paras ystävä] kanssa puolukanvarpuja etsimässä niiden talon takaa metsiköstä pimeällä taskulampun kanssa. Sitten käytiin jäkälää kans, mutta ei löydetty. Sen sijaan löydettiin Rantakylän raitti. Ja eksyttiin Kotolaan.

Ja sitten taas draamaa keväällä - uusi poikaystävä, joka onkin yhtäkkiä entinen poikaystävä muutaman kuukauden kuluttua. Ja sitten kesä, ja uusi hermoloma:

8.6.1993
Lauantaina oltiin juomassa enkä muista yhtään mitään, enkä tahdokaan. Nyt olen täällä V:ssä rentoutuslomalla, taas kerran. Nyt tosin varautuneena, eli ruokaa on mukana. Eikä voileipäkeksejäkään tarvitse säännöstellä, kun on kokonainen paketti.

Myöhemmin samana päivänä:
Voi jessus! Tein maalaustelineen, ja kieltämättä siinä näkyy kätteni jälki, tai jos vain näkisin sen muiden maalaustelineiden joukossa, tuntisin sen heti omaksi tekeleekseni. Kyl minä olen oikea handywoman! Ensin meni puoli tuntia, kun etsin nauloja (navetasta, ruostuneita, vääntyneitä), sitten puoli tuntia kun hakkasin (siis: HAKKASIN) lautoja sopivan pituisiksi (en löytänyt sahaa, mutta kirves ajoi melkein saman asian..) ja puoli tuntia, varmaan yli, kun kokosin sitä tekelettä. Ne naulat kun tuppasi olemaan joko liian lyhyitä tai liian vääntyneitä ollakseen sopivia, ja loppujen lopuksi teos on pystyssä kahdella naulalla ja kymmenellä metrillä narua. Ja hyvällä onnella.

Liesi on oikutellut kuin mikäkin. Ensin se syttyi hyvin, paloi reippaasti pari tuntia ja sammui. Sytytin uudestaan, sammui. Syttyi, sammui. Yritin tehdä tulta leivinuunin, mutta se savusi ihan kamalasti ja luovuin yrityksestä, kun en tahdo saada häkämyrkytystä tai mitään.

Täytynee testata se maalausteline. Hitto, se on ihan vino. Eikä mahda mitään, aika huvittavan näköinen.

11.6.1993
Kamalaa, pelottaa! Tai ei ihan, tai melkein sittenkin. Poliisiauto ajoi ohi puoli tuntia sitten, ja telkkarista tulee joku kauhuelokuva, missä joku sekopää ukko hakkaa ihmisiä hengiltä jäävasaralla. Huuuuu.. Nyt se on lähdössä mäiskimään jotain. Partavettä ihan laittoi. Ja peruukin päähän. Nyt se otti sen kirveensä ja lähtee... ja se perkuleen poliisi, joka sitä jahtaa, pökköilee kans siellä, varmaan tappaa se hullu sen. Ja sillä poliisiparalla on vaimo sairaana sairaalassa ilman toista munuaista ja varmaan kuolee kohta. tai sitten ei. APUA, joku risahti... laitoin kyl oven lukkoon? Voi vitun tyhmä poliisi, kohta kuolee! Siinä vaan tuijottivat toisiaan, ja sitten lähti psykoukko karkuun. Nyt sen puhelin soi vaan eipä taida vastata, vessassa vaan ähkii. Itkee. Vautsi mitkä rintalihakset. Hullu, ammeessa kierii alasti, suihku päällä ja ukko sen kuin inisee. Kohta käännän kyllä kanavaa, alkaa mennä liian jännittäväksi minun silmille. Voi hitto, nyt se menee se poliisi sen psykoukon asuntoon ja se hullu on siellä. IIIIK! en kato.

Huomenna lähden kotiin. Tuleekohan M käymään nyt illalla kun se niin uhkasi, jos vain kyydin saa. Ei varmaan tule, kello on jo yksitoista. Taidan vilkaista psykoukkoa.. Huu, ne juttelee, pyskoukko on ihan seko. Inisee että ei tahdo vankilaan kun on pimeä ja kylmä. Ja nyt se rupesi yhtäkkiä uhkailemaan! Herranjestas, se poliisi ampui sen. Ja vaimo kuoli.

Selkeästi elokuvilla on ikärajat syystä. :)