Saanko esitellä: miehemme Espanjasta!

Nyt se siis on täällä. Ihan Kustin näköisenä, joten Bennistä tuli Kusti.

Istuin eilen junassa yhteensä 9 tuntia 35 minuuttia. Ensimmäinen tunti vierähti rattoisasti jääkylmässä junanvaunussa, johon ei tullut lämpöä mistään. Ulkona oli lähemmäs parikymmentä pakkasastetta. Sitten tuli konnari sanomaan, että oli järjestänyt istumapaikkoja viereisestä vaunusta, mutta vahinko oli jo tapahtunut: ikirouta oli hyydyttänyt varpaani koko päiväksi. Muutenkin oli aika karu aamu - ihmistä ei ole luotu heräämään puoli viideltä.

Odottelin asemalla puolisen tuntia, ennen kuin Espanjankoirien Helena ilmaantui mustan ja soikiona sinkoilevan koiran kanssa. Koira touhotti ja hössäsi ja oli lähdössä kaikkien ohikulkijoiden matkaan. Jotenkin siinä onnistuttiin vaihtamaan lainapanta omaan ja hihna Helenan kädestä minun käteeni. Sopivalla hetkellä Helena sitten livahti tiehensä (koira oli jo ehtinyt muutaman päivän aikana kiintyä häneen) ja sitten olimme vain me. Selvästi herra vähän hätääntyi, kun ainoa tuttu ihminen katosi jonnekin, ja hihnan toisessa päässä roikkui joku outo nainen.

Yhdeltä lähdettiin sitten ajelemaan kotia kohti. Kusti (joka ei kyllä vielä silloin ollut Kusti) matkusti kuljetusboksissa ja oli suurimman osan matkasta rauhallinen ja hiljainen. Välillä se kuitenkin ilmaisi tyytymättömyytensä boksiin, vonkui ja mourusi ja yritti kaivautua ulos, mutta rauhoittui taas sitten. Tuore emäntäkin olisi mielellään nukkunut hieman, mutta suureksi harmiksi junan ainoa tupakkapaikka oli lemmikkivaunun etuosassa, ja lemmikkivaunu heti veturin jälkeen ensimmäisenä vaununa, joten kaikki junan nikotiiniaddiktit ramppasivat vaunun läpi lähes tauotta. Tuntuu oudolta ajatella, ettei joku kestä olla paria tuntia ilman tupakkaa, vaan pitää puolen tunnin välein päästä johonkin kämäiseen koppiin käryämään.

Kotiasemalla oli vastassa kaveri miehensä kanssa, joten saimme autokyydin kotiin. Kotona piti tietysti touhottaa kovasti ja nuuskia kaikki paikat läpi, yrittää astua uuden omistajan oikeata jalkaa, ja kun omistaja ei ollut suosiollinen, elehtiä ikään kuin olisi ollut lirauttamassa edellämainitun omistajan edellämainitulle jalalle. En tiedä, yrittikö se testata, kumpi määrää kaapin paikan, vai oliko se vain niin stressaantunut.

Yö meni ihmeen hyvin. Kusti nukkui portin takana keittiössä, eikä kolistellut porttia kuin kerran koko yön aikana. Aamulla kävimme pikapikaa kiertämässä parin korttelin ympäri, ja nyt sitten yritetään totuttautua toistemme läsnäoloon.

Väsyttää edelleen. Ihmissuhdevammatko lienee vai mitkä, mutta jostain syystä uni ei meinaa nykyisin tulla.