perjantai 27. huhtikuuta 2012
Ehkäpä maailman aikaansaamattomin henkilö.
Ei minulla tosin ole ollut kauheasti asiaakaan. Yhtä sun toista on tapahtunut, mutta ei vain ole tehnyt mieli kirjoittaa tapahtuneista. Yllättävää kyllä, jotkin asiat eivät ehkä paranekaan sillä, että ne pulauttaa ulos toisten kuultavaksi tai luettavaksi. Ne asiat ehkä pitää pilkkoa omassa päässänsä ihan keskenänsä ennen kuin niistä valmista tulee. Elämää se tämäkin kuitenkin vain on.
Ehkä minä tästedes yritän olla vähän aikaansaavampi, edes blogin suhteen, kun sentään muistin vielä tunnuksen ja salasanankin. Tosin lukijat ovat ehkä jo luovuttaneet, vaan mitäpä tuosta.
maanantai 25. lokakuuta 2010
Arvoa varten.
Minkä ihmeen takia ihminen ei voi tehdä asioita ajallaan? Miksi, oi miksi? Nyt tämä nimenomainen ihmiskunnan edustaja gradua vaille valmiina filosofian maisterina tuli sen totuuden eteen, että ei riitä, että on gradua vaille valmisi filosofian maisteri. Pitää olla kokonaan valmis gradullinen filosofian maisteri, että tulisi edes jotenkin huomioiduksi työmarkkinoilla. Vähän tyhmäähän se tietenkin on, että 80 sivua tieteellistä ruotsia muka tekee minusta paremman työläisen (ehkä niin olisikin, jos työssäni tieteellistä ruotsia tarvitsisin, mutta kun näin ei tule olemaan). Tyhmää tai ei, asia vain nyt on niin, joten tehdään se gradu sitten. Perkele.
Se vain on niin kamalan vaikeata näin monen vuoden tauon jälkeen. Selailin tänään vanhoja muistiinpanojani kieliopista, lingvistisestä tekstianalyysistä ja kontrastiivisesta analyysistä ja ihmettelin, olenko muka joskus osannut kaiken tuon. Sitten iski hervoton ahdistus siitä, että olin todellakin unohtanut lähes kaiken. Sitten tuska siitä, etten osaa mitään. Varsinkaan kirjoittaa 80 sivua tieteellistä ruotsia idiomeista. Revin tukkaani hetken (se muuten näyttää ylikasvaneine otsiksineen taas jotenkin marttisyrjämäiseltä), kävelin hyperventiloivana edestakaisin makuuhuoneesta olohuoneeseen (pysähdyin tosin välillä keittiöön juomaan vettä, koska hyperventilaatioläähätys tunnetusti kuivattaa kielen). Sitten pakottauduin taas tunnustamaan ja hyväksymään tosiasiat:
1. Kyseessä on vain 80 sivua, jotka pinnistäen kykenen kirjoittamaan vaikka sanskriitiksi.
2. Kyseiset 80 sivua eivät kiinnosta ketään enää sen jälkeen, kun gradu on palautettu ja arvosteltu, josta syystä..
3. .. siitä saatu arvosana on melkoisen yhdentekevä.
Sitten istuin alas, hengitin syvään, hätäilin vähän, ja sain valaistuksen. Onnistuin rajaamaan aiheen (ainakin päässäni) siten, että minun tarvitsee palauttaa mieleeni vain sellainen sopiva osa unohtamaani. Eikä edes tarvitse opetella sanskriittia.
Nyt aion olla itselleni armollinen loppupäivän (mikä tarkoittaa sitä, että en enää kiusaa itseäni graduasioilla, vaikka ehkä pitäisikin takoa nyt, kun rauta on haaleata), käyn ruokakaupassa, yritän olla sortumatta joulusuklaahyllyllä ja yritän mennä ajoissa nukkumaan.
keskiviikko 11. elokuuta 2010
Edelleen keskuudessanne
Kyllä minä edelleen olen, vaikkakaan ei ole ollut mitään sanottavaa lähes vuoteen. Ehkä minulla kohta on.
Palaan asiaan.
lauantai 21. marraskuuta 2009
Mea culpa, osa 2.
Sävyni on yhtä anteeksipyyteleväinen kuin ennenkin. Lohduttaudun kuitenkin sillä, että ei minun elämäni nyt niin kovin kiinnostavaa ole, ettäkö joku näistä laiskaakin laiskemmista päivityksistä kärsisi.
Syksy on ollut vaikea. Isän tilanne on huolettanut, töissä on asiat ja ilmapiiri sekaisin, ja sääkin tuntuu olevan koko ajan kovin märkä ja harmaa. Ilonaiheita on pitänyt etsiä melkeinpä väkisin. Mutta niitäkin siis on.
Aloitin uudelleen ratsastuksen. Olen ratsastanut viimeksi säännöllisesti lukion aikoihin, eli Hyvin Kauan Sitten. Tuntuihan se vähän oudolta.. vähän se on niin kuin sen polkupyörällä ajon kanssa, mutta ei sitten kuitenkaan. Sitä muistaa, miten pohkeenväistö tehdään, muttei osaa millään laukata rentona. Hauskaa se on silti - en ole vielä löytänyt toista yhtä tehokasta tapaa saada kaikki ahdistavat mietteet pois mielestä edes hetkeksi.
Olen myös tavannut joitakin uusia ihmisiä, joihin tutustumisesta tuli hyvä mieli, ja sisäistänyt sen, että vaikka joidenkin ihmisten olemassaolo hämmentää kovin, sen kanssa voi elää, vaikkapa sitten niin, ettei ole heidän kanssaan tekemisissä.
Yleensä ottaen elämä on ollut ihan siedettävää, mutta välillä aina tapahtuu jotain, joka laittaa tajumaan, mistä kaikesta kuitenkin jää paitsi, ja sitten sitä taas ajattelee hermonsa solmuun ja aivonsa rullalle. Pitäisikö olla rohkeampi? Pitäisikö ottaa riskejä? Pitäisikö uskaltaa heittäytyä? Pitäisikö osata ajatella vain sitä, miltä itsestä tuntuu?
Äh.
No, jos palataan kevyempiin asiohin, henkilöstä, joka oli taannoin riippuvainen Helleforsin pienistä hedelmäkeittopakkauksista ja kärsi suunnattomasti, kun ne katosivat kaupoista, oli suunnattoman helpottavaa löytää korvike: 
Yum-o!
keskiviikko 16. syyskuuta 2009
tiistai 21. heinäkuuta 2009
Kurjuutta kummempaa.
Rokki oli ja meni. Raadoin viime viikon, valvoin viikonlopun, pakkasin vimmaisena maanantain, ja selvisin hengissä. Artistit olivat tyytyväisiä, jopa niin tyytyväisiä että erään ryhmän viisikymppinen, joulupukin näköinen kiertuemanageri pyysi keikkamyyjältä yhteystietoni ja lähetti sähköpostia, jossa lähestulkoon pyysi kylään Englantiin ja antoi numeronsa. Mitä tuollaiseen vastaa?
Viikonlopusta jäi käteen lukuisat mustelmat, auringonpolttamat huulet ja käsivarret, sekaisa vatsa ja armoton väsymys. Ja tavallaan kuitenkin hyvä mieli siitä, että kaikki meni sittenkin hyvin. Kaikesta huolimatta. Vaikka pelotti julmetusti, että katkeanko kesken viikonlopun ja jätän asioiden sujumisen muiden harteille. Keskiviikkona tuli nimittäin melkoisen huonoja uutisia - isä sai aivoverenvuodon. Perjantaina vähän huonompia - isä siirrettiin täältä Kuopioon. Silloin angstasin niin paljon, etten pystynyt nukkumaan vaikka olin ottanut selän takia lihasrelaksantin yötä vasten. En osannut keskittyä mihinkään kunnolla, ja juoksinkin jatkuvasti pitkin ja poikin ja korjailin omia jälkiäni.
Nyt isä on tuotu takaisin tänne, kuntoutus alkanee pikkuhiljaa, mutta vuoto ei ole hävinnyt minnekään ja aivoissa on edelleen turvotusta. Lihaskoordinaatio ei ole kunnossa, puhe on puuroista ja ajatuksenjuoksu sekavaa.
Ahdistaa tällainen pelkääminen.
sunnuntai 5. heinäkuuta 2009
Old Invalid
Koti alkaa olla jokseenkin kunnossa. Seiniltä vain puuttuvat vielä koristukset, mutta saavatkin puuttua, koska en vielä tiedä, mitä mihinkin haluan. Laitan kohtapuoliin before- ja after-kuvat, jos joku on niin utelias, että tahtoo nähdä miten asun.
Minä sen sijaan en oikein ole kunnossa. Minulla on ollut ongelmia selän kanssa jo vuosikausia, mutta ne ovat pysyneet kurissa, jos vain olen malttanut käydä salilla. No, nyt kun tässä oli kaikkea mahdollista (100 kilometrin työmatkaa autolla viitenä päivänä viikossa neljän viikon ajan, nukkumista minulle soveltumattomalla patjalla neljän viikon ajan, salilla käymättömyyttä enedesviitsisanoakuinkapitkänajan) kevään mittaan, lopputuloksena on ihan heleVetin kipeä selkä. Aiemmin viikolla meinasin itkeä yhtenä aamuna, kun en tiennyt miten päin sen kivun kanssa olisi. Ja sitten varasin ajan lääkäriin.
Minähän en siis mene lääkärille ihan vähässä kummassa. Pään pitää olla kainalossa, jotakuinkin.
Lääkäri totesi, että kyllä siellä jotain nyt on juntturassa, määräsi viikon tulehduskipulääke- ja lihasrelaksanttikuurin ja passitti fysioterapeutin juttusille. Fysioterapeutti puhui nikamista, kirahvinkauloista, nivellukoista ja tiesmistä. Väänteli, käänteli, runnoi ja niksautteli. Pointti on siis se, että minulla on ainakin kaksi nikamaa jotenkin vinossa siten, että jotkut viipakkeet painavat hermoja, josta aiheutuu kipua, joka vetää lihakset puolustusasentoon, joka pahentaa tilannetta. Ei saanut edes naksautettua niitä juminikamia paikoilleen, kun lihakset siinä selkärangan vieressä tönköttivät niin tiukkoina. Jei. Sain lähetteen fysioterapiaan, jonka joudun maksamaan kokonaan itse (lukuunottamatta 30 prosentin Kela-korvausta), koska olen yliopistolla virkasuhteessa enkä työsopimussuhteessa. Reilu peli.
On siis ollut viime päivinä sangen vaivainen olo. Eilen illalla kuitenkin lähdimme naisseurueella taistelemaan sangrian voimalla heinäkuun pakkasia vastaan, ja päädyimme erään yökerhon yläpuoleiseen pubiin. Istuuduimme baaritiskille ja tilasimme fisut. Katseeni harhaili baarin takaseinän pullorivistöön ja kiinnittyi yhteen pulloon. 
Jotenkin osui tilanteeseen niin hyvin, että alkoi hihityttää. Sitähän piti myös tilata. Baarimikon ilme oli näkemisen arvoinen - raukkaparan silmät lasittuivat noin viiden sekunnin ajaksi täysin, ja sitten saimme kuulla, että normaalisti sitä tilaavat eläkeläisrouvat jälkiruuaksi.
Heh. Eläkettä odotellessa.
(PS. Se oli muuten pahaa. Eläkepäiville pitää keksiä joku toinen juoma. Portviini ei ole minun juttu.)
keskiviikko 27. toukokuuta 2009
Antteeks!
Siinä meni uudenvuodenlupaukset viheltäen tuusaksi. Päivitellään blogia ahkerasti, juu. :D
No, selitän vaitonaisuutta vain kahdella syyllä. Kiire ja väsymys. Molempia on piisannut vähän turhankin paljon. Kuulumiset on tullut pääasiallisesti tiedotettua facebook-statusten kautta - niille noin kahdelle ja puolelle ihmiselle, jotka tätä (ehkä vielä) lukevat ja jotka eivät ole facebookiin langenneet: kooste 18.1.-tämä päivä, olkaa hyvä:
18.1.: nautiskeli Benin ja Jerryn seurasta
18.1.: ja poskien kuumoitus
21.1.: arvioi esimiestänsä
21.1.: laktoosi ei ole ystävä :/
23.1.: is trying to age gracefully
25.1.: strange&graphic dreams
26.1.: ei tiedä, mitä tekisi
26.1.: keksi tekemistä: kotiinlähtö
28.1.: menetti hermonsa. Perkeleen roxio Ei Toimi.
30.1.: tahtoisi nukkumaan, mutta ei pääse käyttämään koiria pihalla niiden hemmetin myrkkykatkujen takia
1.2.: nukkui 12 tunnin yöunet ja kärsii nyt sekaisesta päästä
3.2.: menee näemmä takaisin töihin, vaikka luuli jo joutenolonsa alkaneen
5.2.: odottelee, että päivä kääntyisi hyväksi. Ennusmerkit vähän nihkeitä - vatsavaivaisia koiria, überhuonosti nukuttu yö, ja palkkaakin vielä peritään takaisin. Hmh.
7.2.: (K)'s idiotic neighbour is at it again.
9.2.: on valvonut huolellisesti
10.2.: on taas tiukka täti
12.2.: törmäsi laumaan flanelliruutupaitaisia Finlandia-hymniä laulavia italialaisia ja hämmentyi.
16.2.: vaihtaa kohta työhuonetta kahden oven päähän oikealle.
16.2.: taitaa kutsua tänään Benin ja Jerryn kylään
19.2.: saa tiistaina uuden tukan ja suorastaan täpisee odotuksesta.
22.2.: kuuntelee taas naapurinsa musiikkia
23.2.: ihmettelee suosiotaan tuntemattomien afrikkalaismiesten keskuudessa. Mistä näitä friend requesteja oikein tulee?
23.2.: kuuntelee taas tahtomattaan europoppia.
24.2.: ja ihana naapuri, joka biletti aamukahteen <3
25.2.: ja otsiksen paluu
26.2.: kaikkoaa suihkuun kuoriutumaan Lushin suihkukökkösellä
27.2.: ei ruoki lamaa.
28.2.: ja ikävä vastaisku taistelussa Lamaa vastaan: mastercard napsahti poikki. Itsestään!
28.2.: suree edesmennyttä masteriaan, mutta aikoo silti viettää hauskan illan.
28.2.: if there's a rocket tie me to it
1.3.: and the mother of all hangovers
4.3.: ja nimittämiskirja nro 22
6.3.: perjantai?
9.3.: haaveilee letuista
10.3.: ja kivat sedät, jotka poraa, ähkii, kolisee ja huutaa oven takana <3
17.3.: taitaa lopettaa sianlihan syönnin..
17.3.: ja nimittämiskirja nro 23 - 31.12. saakka!
18.3.: on vähän jotain mieltä ruotsalaisista lampuista ja niiden osasista :P
18.3.: asensi ihkaensimmäisen kattolamppunsa ypöyksin!
19.3.: ja rivakka shoppailurynnistys töitten jälkeen.
20.3.: nitoi peukalonsa nitojalla. Hyvin alkaa viikonloppu.
23.3.: ja tänä iltana omakätinen lampunasennus, osa II. Toivottavasti ei tule plafondia otsaan.
24.3.: on Täysin kypsä kerrostaloasumiseen
24.3.: hyvä pulla, parempi mieli.
28.3.: istuu pimeässä
1.4.: anywhere but here
3.4.: is in need of a plunger.
3.4.: täti sanoo ruman sanan.
6.4.: in need indeed
8.4.: is editing, editing and editing for the following four weeks or so.
15.4.: ja kehityskeskustelu.
17.4.: missä se kevät on? kysyn vaan..
25.4.: kävi tukkopäisenä tapettiostoksilla eikä ole ihan varma, mitä tuli ostettua..
27.4.: uskottelee itselleen että maanantai on Ihan Hyvä Päivä.
29.4.: remonttipaniikki!
2.5.: kypsähti remonttimiehiin. Ne on ihan niinkuin muutkin miehet - eivät ota yhteyttä , vaikka ovat pyhästi niin vannoneet. Ja tämänsorttisessa yhteydenotossa on sentäs kuitenkin rahaa tiedossa. Ei voi tajuta.
4.5.: ja remonttipaniikki vol. 2 - nyt se sitten Oikeasti Tulee, viikon päästä!
6.5.: alkaa nääntyä remonttistressin alle. Asunto tyhjentämättä, maalit valitsematta, tavarat pakkaamatta.
6.5.: hekumoi salskeata rautakauppiasta.
7.5.: omistaa ihan liian paljon kirjoja ja dvd-elokuvia.. huoh.
8.5.: ja sohva, joka aiheutti Kontin sedille välilevytyrän jos toisenkin.
9.5.: and an almost empty flat
9.5.: syö makkaraperunoita lattialla, kun huonekalut on pakattu pois. Ensi yö nukutaankin pelkällä petarilla, jei..
12.5.: ei tajua ihmisiä, jotka köröttävät satasen alueella yhdeksääkymppiä. Räyh!
15.5.: kolisutteli autollansa vieraita kylkiä
18.5.: tarvitsee noin 48 tunnin yöunet.
19.5.: ja kahden viikon remontti mai ääss..
22.5.: osteli huonekaluja ja väsähti.
25.5.: ja asenneongelma.
26.5.: rokotettu, trimmattu ja edelleen vailla omaa kotia.
Siinä siis pikakurssi kevään tapahtumiin. Remontti on pahimmillaan, asun sen ajan koirien kanssa vanhempien luona ja ajan joka aamu 94,8 kilometrin matkan töihin ja joka iltapäivä saman matkan takaisin 'kotiin'. Tätä on kestänyt nyt kaksi ja puoli viikkoa, ja menee ilmeisesti ainakin viikko vielä. Kypsyttää, hajottaa, väsyttää, vituttaa. Eilen aamulla kävin uusimassa jäykkäkouristusrokotteen ja nyt on koko vasen puoli kropasta ihan käsittämättömässä jumissa. Että valivali vaan. :)
No, jotain hyvääkin. Kohta pääsee uudistettuun kotiin kokoamaan huonekaluja - minulla kun on se kummallinen fetissi, että rakastan huonekalujen kasaamista. Yleensä. Ellei ohjeet ole ihan idioottimaiset. Töitä on ja rahaa tulee, se on kivaa.
Sydän räytyy yksinäisnä edelleen. Se ei ehkä aina ole niin kivaa, mutta meneehän tuo, kun ei liikaa ala asiaa ajatella.
Ja nyt lähden suorittamaan päivän toista 94,8 kilometrin erikoiskoetta - palatkaamme asiaan.
sunnuntai 18. tammikuuta 2009
Dear Diary, vol. 3.
Heh, on ihan pakko taas. :) Miten sitä tuntuu, että 15 vuotta sitten elämä oli ihan toisenväristäkin jotenkin? Sellaista kullankeltaista?
26.6.1993
No johan oli juhannus. Olin eilen töissä 9-12. Sitten lähdettiin kolmen junalla V-lahteen. Päästiin perille ja lähdettiin etsimään paikkaa Halti-maastokupolille, joka löytyikin H-niemeä vastapäätä olevan hiekkakummun takaa. Teltta saatiin pystyyn ja sitten lähdettiin rannalle. Siellä oli porukkaa ihan kiitettävästi, vaikka moni oli mennyt Joensuuhun, kun siellä oli Dr Alban ja Boney M.
Alkuillasta olin J:n kanssa. Sitten olin lähdössä Pukki-N:n kanssa, kun M hävisi, ja tuli mutkia matkaan, ja sitten huomasin yhtäkkiä olevani A:n pakettiautossa A:n kanssa, ja jopa oli kummallista. Meinasi edetä ihan levottomaksi meno, mutta sitten se yhtäkkiä alkoi puhua NAIMISIINMENOSTA, ja minä sanoin, että minun pitää päästä vessaan, ja lähdin karkuun. Eli siitä ei urjennut sen kummempaa, onneksi. Huh! No, sitten tuli seikkailut S:n kanssa [ex-poikaystävä, joka oli noin kuukautta aiemmin yhtäkkiä lopettanut suhteen ilmoittamatta syytä], kun se oli ihan sekaisin, raukka, ja minä kuljettelin sitä ympäriinsä ettei olisi sammunut jonnekin laiturin alle, ja se oksenteli, ja mulla oli farkuissakin sen oksennusta, ja se halusi että minä menen pois, kun ei tahtonu tuottaa minulle taas pettymystä, mutta enhän minä sitä siinä kunnossa voinut päästää harhailemaan. Sanoin, että olenpahan vaikka sitten vain fyysisenä tukena, kun se ei itse pysy pystyssä, ja etten odota mitään ja että olen vain ystävä, jos se niin haluaa. No eipä sen jälkeen kovin ystävällismieliseltä vaikuttanut, kun oltiin kahdestaan Koposten teltassa, joka oli puoliksi romahtanut. NI kävi siellä välillä syömässä, ja kun S aina välillä sammahteli, niin minä sitten sen kanssa juttelin. Ihan mukava se sekin on.. en ollutkaan aiemmin sen kanssa pahemmin puhellut. Niin, ja se, miten minä sinne telttaan jouduin, olikin sitten jommankumman Koposen ja PT:n vika.. näytti, että ihmiset väkipakolla yritti saada meitä takaisin yhteen.
No, yhden aikaan se sitten sammui kokonaan, ja minä kyllästyin ja läksin etsimään M:aa. Se etsi minua myös, ja sillä oli ihan helvetinmoinen pelastuspartio kerättynä minua etsimässä. Loppuyöstä sitten istuksittiin nuotiolla ja puhuttiin niinkuin Hynttyytyhteen-Eijavilpas. Neljän aikaan lähdettiin nukkumaan. Ja herättiin kahdeksalta, kun juna meni ohi noin 50 metrin päässä.. oltiinpa osattu valita teltalle paikka. Sitten lähdettiin taas rannalle, S oli selvinnyt, ja tuli meidän luokse syömään. Sitten käytiin pakkaamassa kamat ja palattiin odottelemaan kyytiä (päästiin Koneen ja E:n kyydissä takaisin). Ja nyt tahdon nukkumaan.
Sitten ollaan lähdössä ystävä R:n kanssa Saksaan. Matkakertomus paikoin ehkä vähän pitkäveteinen. Pahoittelen.
18.7.1993
Huomenna lähdetään... apua!! Perjantaina oli kyllä niin hermoärsy ilta että.. Yksin olin melkein koko ajan, paitsi välillä olin M&J:n kyydissä. MP riepotteli minua takista ympäriinsä ja kyseli intiimejä yksityiskohtia minun ja S:n suhteesta. Ja minä hermosin. Ja sitten se yksi paljastelijamies, mikä sen nimi nyt olikaan, tai no, en minä tiedä mitä se oikein yritti. Sekin riepotteli. Loppuillasta tuli kuitenkin pelastus.. käveleksin JN:n kanssa, kunnes piti lähteä kotiin.
21.7.1993
No nyt olemme täällä Cellessä. Lähdimme maanantaina kolmen junalla Joensuuhun, oltiin yötä asunnolla ja sitten ajeltiin IC-junalla aamulla Helsinkiin, josta matkattiin Finnjetillä Travemündeen. Murphyn laki on osoittanut paikkansapitävyyttä. Travemündestä jatkoimme bussilla Hampuriin, jossa etsimme päärautatieasemaa, joka olikin vain kahden kadun yli bussiasemalta. Todelliset ongelmat alkoivat sitten siellä rautatieasemalla. Metsästimme lippuja, tai siis ei oikein tiedetty, mistä ne piti ostaa, ja sitten jonotettiin eri luukuilla ja minä ostin lipun myös R:lle, joka olikin ostanut jo lipun, ja sittenminäpalautinsenlipun ja sitten oli juna myöhässä eikä tajuttu kuulutuksista yhtään mitään, ja paniikki oli lähellä. No, tänne kuitenkin päädyimme, vaikka juna olikin täynnä erinäisiä ketjupolttajia, huutavia lihavia saksalaismiehiä, mielipuolisesti tuijottavia nuorukaisia, tärykalvoja halkovia avonaisia ikkunoita ja toisten leikkausarpia tuijottavia keltavihreätakkisia tätejä.
22.7.1993
Eilisiltana kauhistuksekseni jouduin juomaan viiniä (kamalaa!!), jota E oli tuonut Ranskasta 18 litraa. Vaatimattomasti. Tänään mennään varmaankin jonnekin tehdasmyymälään, jossa on halpoja vaatteita.
23.7.1993
No ei sieltä myymälästä mitään löytynyt. Sitten käytiin Punaisen Ristin secondhand shopissa, mutta ei sieltäkään löytynyt mitään. Illalla sitten mentiin sellaisille Schützen- und Volksfesteille, ajeltiin maailmanpyörässä ja kaikkea sellaista. Maanantaina täällä alkaa alennusmyynnit. Pitää ostaa vaatteita ja kengät.
L lähti hakemaan jotain A-M:a tänne, kun huomenna lähdetään Potsdamiin linnoja katselemaan. Tällä välin R ja minä pelasimme korttia H:n kanssa ja yritimme keskustella sujuvasti saksaksi. Melko nihkeällä menestyksellä.
Tänään käytiin Hannoverissa eläintarhassa ja sen jälkeen jossain kauppahallissa, jossa oli kamalasti porukkaa.
24.7.1993
Aamulla lähdettiin ajelemaan kohti Potsdamia. Kylläpä huomasi selvästi, kun saavuttiin entisen Itä-Saksan puolelle. Kaikki näytti niin ankean harmaalta ja likaisenruskealta. Masentavaa. No, kuitenkin, Potsdamissa käytiin Sanssoucin linnassa ja sitä ympäröivässä puistossa ja muissa rakennuksissa (oli kiinalaista teehuonetta, talvipuutarhaa, roomalaista kylpylää ja joku sellainen talvipalatsi [tai joku], jossa oli iso sali, jonka seinät oli koristeltu simpukoilla ja jalokivillä). Linnat oli rakennuttanut vissiinkin Friedrich Suuri, joka oli itse asiassa kovin, kovin pieni.
Sitten ajettiin Berliiniin. Ja tietenkin nähtiin Brandenburgin portti, jonka vierestä kulki Berliinin muuri. Masennuin kovin, kun käytiin katsomassa pakoon yrittäneiden, muurille ammuttujen muistomerkkiä. Yksinkertaisia valkoisia puuristejä, joihin oli käsin kirjoitettu jokaisen kuolleen nimi, ikä ja kuolinpäivä. Nuorin oli kaksivuotias.
25.7.1993
Tänään käytiin kaksilla kirpputoreilla. Ensimmäiset oli siinä kylässä, joka on niin kurja, että variksetkin lentää sen yli selällään - nimeä en taaskaan muista. Sieltä ostin kuivakukkakimpun sellaiselta ihanalta vanhalta mieheltä. Ostin myös sellaista vaniljantuoksuista tuoksuöljyä. Toiset taasen olivat täällä Cellessä, ne oli isommat, mutta en löytänyt sieltä mitään.
30.7.1993
Tänään söimme aamiaista L:n kehitysvammaisten kanssa. Sitten, kun L vei ne takaisin, me R:n kanssa siivosimme ja poimimme luumuja suoraan puusta. Enpä ole koskaan niin hyviä luumuja syönyt, nam. Ja sitten lähdettiin taas kaupungille ostoksille. Illalla oli Zöllnerstrassella sellaiset katujuhlat.. päivä oli ollut mahdottoman kuuma, ja kuinkas sitten kävikään? Tuli ihan infernaalinen ukkosmyrsky. Vettä tuli esteristä ja salamoi joka toinen sekunti, ja jyrisi niin, että hyvä kun ei tärykalvot puhjenneet. Ja ihmiset, joita oli PALJON, joivat olutta ja pakkautuivat kaikkien mahdollisten katosten alle ja kaikilla oli hauskaa.
31.7.1993
Tänään kävimme Bergen-Belsenin keskitysleirillä, tai sen muistomerkillä, joukkohaudoilla sekä museossa. Kokemus oli kieltämättä hyvin kiinnostava, mutta samalla ihan kamalan pelottava. Ei siitä oikein voi edes kirjoittaa.
2.8.1993
Tänään mennään varmaankin taas ostoksille hankkimaan viime hetken ostelot. Ylihuomenna nimittäin koittaa kotimatka.
---
No, kävipä niin, että meidän piti lähteä katsomaan sellaista linnaa 60 km:n päässä, mutta se onkin maanantaisin suljettu maanantaisin. Menimme siis sinne ostoksille sitten. R taisteli ja taisteli, ja sai kuin saikin otettua E:stä kuvan.
3.8.1993
Viimeinen päivä. Tänään käytiin Wienhausenin luostarissa. L vei meidät sinne samalla, kun vei E:n kouluun ja meidän oli tarkoitus tulla kävellen takaisin. Piti vain löytää Sandlinger Kirchweg, jonka päästä lähti polku metsän läpi joka vei sille yhdelle tielle. Näyttihän se L meille sen, mutta eihän me sitä enää löydetty, ja harhailtiin siellä varmaan tunti. Oli kamalan kuuma, hirveästi paarmoja, eikä ollut yhtään kiva.
Onnistuttiin kuitenkin löytämään kotiin. Sitten lähdettiin vielä katsastamaan Marienburgin linna jossain Hildesheimin lähellä. Hieno oli.
4.8.1993
Tänään sitten lähdetään kotia kohti.
---
Matka ei ole oikein sujunut parhaalla mahdollisella tavalla. Meinattiin ensin myöhästyä junasta, kun joka paikassa oli kauhea ruuhka. Selvittiin kunnialla Hampuriin, käytiin syömässä McDonaldsilla ja mentiin odottelemaan bussia, joka oli myöhässä. Ei se näin jälkeenpäin ajateltuna haitannut yhtään, sillä Finnjet oli 3½ tuntia myöhässä. Siinä terminaalissa odotellessa kiinnittyi huomio sellaiseen kummalliseen saksalaiseen tyyppiin, joka koko ajan puhui itsekseen. Välillä ihan kuin olisi kuunnellut hiljaa, välillä hymyili ja sitten taas selitti kamalasti. [Ja tämä siis aikana ennen matkapuhelimia ja hands free -laitteita.]
Kun sitten selvittiin laivalle, niin kävi ilmi, että meidän sleep in -paikat olivatkin täysin erillään toisistaan, vaikka numerot oli peräkkäiset. Onneksi saatiin vaihdettua, kun mies, jonka piti nukkua R:n yläpuolella, suostui ottamaan minun paikan.
Siinä taas vähän paljastuksia menneisyydestä. Tuon matkan jälkeen aloin seurustelmaan varsin pitkäaikaisesti yhden ja saman ihmisen kanssa, joten päiväkirjamerkinnät harvenivat ja tylsistyivät. Pitää katsoa, josko sieltä vielä joku helmi löytyisi...
lauantai 17. tammikuuta 2009
Mitä minulle kuuluu?
Tiedän, tiedän. Saamaton blogisti olen. Ruoskin itseäni syyllisyydentunnossani henkisesti lähes päivittäin. Mutta tässä minä nyt olen, ja lupaan yrittää vastedes olla tuotteliaampi.
Mitä minä sitten oikein olen tehnyt tuona hiljaiselon aikana? No enpä paljon mitään normaalista poikkeavaa.
Työ
Alunperin minun piti olla taas työtön opiskelija marraskuun alun jälkeen, mutta sitten kollega P yllättäen ja onnettomuudekseen joutui pitkälle sairaslomalle, ja hyppäsin käytännössä lennossa edellisestä, kollega A:n sijaistamisesta P:n kenkiin. Tietyllä tapaa helppoa, kun tiesi kuitenkin suunnilleen, mitä pitää tehdä, mutta silti kovin vaikeata, kun ei Ihan tiennyt, mitä piti tehdä, ja kun ei ollut tottunut mihinkään rutiineihin. Koko ajan sai varmistella, että oli varmasti hoitanut kaiken mitä piti. Työt, jotka sinänsä olivat (ja ovat) mukavia ja kiinnostavia, seurasivat kotiin ja uniin, jonka vuoksi ne tietenkin välillä ahdistivatkin. Ja onhan se muutenkin ylettömän rasittavaa tehdä pätkä siellä, toinen täällä, opetella vähän väliä uusi homma, eikä mikään koskaan ole 'omaa'. No, minkäs teet.. niin kauan, kuin olen vaivainen kandidaatti, minua ei oteta vakavasti. Maisteriksi ei jaksa valmistua, jos on töissä. Mutta mitäs, kun sen kandidaatinkin pitää syödä?
Huh.
No, kollega P on mitä todennäköisimmin palaamassa pian töihin, ja helmikuussa olen varmaankin taas se työtön opiskelija. Jos vaikka oikeasti opiskelisikin sitten...
Seuraelämä
Ei sitä ole. Ainakaan romanttismielistä.
Koirat
Kusti alkaa muistuttaa mustaa ja karvaista tynnyriä. Salskea poikahan siellä karvojen alla on, mutta jotenkin turkki kyljissä liehuu ylettömän kuohkeana ja hävittää Kustin linjakkaat muodot. Hilma taasen sairastui juuri ennen joulua ärhäkkään ripuliin, joka ei meinannut mennä ohi millään. Toipumisvaiheessa ilmeni, ettei se ainakaan toistaiseksi voi syödä sitä entistä ruokaansa (joka kylläkin oli laadukasta eläinkaupan ruokaa, jossa ei edes ole niitä yleisiä allergisoivia aineksia), joten nyt syödään sitten eläinlääkäriltä saatavaa Hill's Prescription Diet i/d:tä. So far so good.
Koti
Tahdon uudet seinät! Tai siis seinäpinnat. Olen kypökyllästynyt noihin rupuisiin tapetteihin. Home improvement -projektissa on tällä välillä mm. ostettu uudelle kirjoituspöydälle kaveriksi nahkapäällysteinen ruokapöydän tuoli, uutta hienoa kirjoituspöytää ja sen kaverituolia komppaamaan hankittu suklaanruskea tikattu päiväpeite ja Kustille pediksi vallan muhkea lattiatyyny. Ja se pesutorni! Oih.. ihana, ihana, ihana.
Sokeri
Taivuin hetkellisesti lopettamaan suklaasaartoni jouluksi ja välipäiviksi. Tosin sitten oli pakko syödä vielä jämät (eli ne rasian huonoimmat tai epämieluisimmat) uudenvuodenpäivänä, joten en voi sanoa, etten ole syönyt tänä vuonna suklaata. Sen kylläkin voin sanoa, etten edelleenkään ole syönyt karkkia maaliskuun 27. päivän jälkeen.
Uudenvuodenlupaukset
1. Yritän olla pitkämielisempi alakerran naapurini suhteen, vaikka tyyppi onkin täysi idiootti. Hyvällä tuurilla se kuitenkin muuttaa parin kuukauden päästä. Yritän olla pitkämielisempi myös jossakin tuolla alapuolella asuvan ja seksuaalisesti erittäin aktiivisen pariskunnan suhteen (ei minua muuten ärsytä, mutta kun siellä sekstataan noin kaksi tai kolme kertaa päivässä, ja se naisosapuoli on aktin aikana melko kovaääninen).
2. En jätä auton katsastusta viimeiseen mahdolliseen päivään.
3. Väännän sen hemmetin gradun valmiiksi heinäkuun (ja lukuvuoden) loppuun mennessä vaikka maailmanloppu uhkaisi.
4. Tiskaan useammin.
5. Päivitän blogia useammin.
Mutta mitäs sinulle kuuluu?
tiistai 25. marraskuuta 2008
Hiljaisuus on vaikenemisen merkki.
Olen hengissä. Sanottavaa on ollut välillä vaikka kuinka paljon, vaan ei aikaa eikä energiaa sanoa. Pahoittelen, olen ihan tylsä, mutta kyllä minä vielä tässä jonain päivänä taas avaudun, ihan varmasti. Tänään ei käy, on ihan pakko mennä purkamaan stressinsä fyysisesti urheilemalla, vaikka se niin vaarallista onkin.
Seuraavaan kertaan, siis.
sunnuntai 19. lokakuuta 2008
Klip klop klip klop.
Olipa poikkeuksellinen viikonloppu. Eilinen meni kummastellessa, kun ei oikeastaan tarvinnut tehdä mitään. Edes siivota. Olin pikaisesti tiskannut, imuroinut ja järjestellyt jo perjantai-iltapäivänä, kun illemmalla oli tulossa vieraita. Sai vain olla. Kävin kaupassa. Viihdytin koiria. Kuuntelin sadetta. Ja katsoin hämmentävän elokuvan. Naturisteja, kädettömiä naisia, kääpiöitä, jättiläisiä ja kauttaaltaan karvan peitossa oleva Robert Downey Jr, jonka hiusten tukkimaa viemäriä aukoi Nicole Kidman. Ja tykkäsin. Elokuvassa soi parin kohtauksen aikana sellainen pieni sävelmänpätkä, joka jäi kummittelemaan päähän koko viikonlopuksi. Uudestaanjauudestaan...
Ja tänään mentiin klipitiklopiti islanninhevosilla Kolin vaaroilla. Minä, kaksi amerikanihmettä, työkaveri ja työkaverin kolme tytärtä. Jestas kun olikin kivaa pitkästä aikaa! Ja kun päivänvaloa vielä riitti, ajettiin vielä katsastamaan maisema Kolilta Pieliselle.
Paimentuvan Vladimir.
Näillä oli vapaapäivä.
Näkymää Ukko-Kolilta.
Paha-Kolin huurut.
Ja nyt väsyttää ja sohvatuttaa, maha on täynnä metsäsienirisottoa ja läppäri lämmittää reisiä. Olisipa sunnuntai vasta huomenna...
keskiviikko 8. lokakuuta 2008
.. eikä ihan näinkään..
Se halvatun hana pitää siirtää kokonaan. Kivaa, saan vielä putkimiehenkin kylään!
tiistai 7. lokakuuta 2008
Eihän sen nyt Näin pitänyt mennä..?
Viime viikolla sattuneiden vallan nopeiden käänteiden jälkeen ilmeni, että minulle on tulossa pesutorni. Siis niinkuin pesukoneen ja rumpukuivaajan yhdistelmä. Perjantaina kävin metsästämässä tarjoukset, lauantaina hyväksyin yhden niistä ja maksoin. Toimitus oli eiliselle päivälle. Saapui mies, raahasi rukkaskäsin koneet kierreportaita kolmanteen kerrokseen. Yksin. Hikoili vuolaasti. Pidin viisaimpana pysytellä touhusta kauempana. Asennuksen jälkeen sitten ihastelin uutta kodintekniikkaani, mutta sitten.
Kuivausrummussa oli sisäpuolella lommoja. Kaksi isoa ja yksi pieni. Tuumasin itsekseni, että ehkeivät ne haittaa. Sitten rupesi kuitenkin nyppimään. Jumankauta, ihkauusi vehje - eihän sen kuulu lommoilla olla. Soitin minua palvelleeseen liikkeeseen, jossa minulle kerrottiin, että pitää soittaa takuuhuoltoon, ja sieltä tulee huoltomies katsomaan tilanteen.
Äh. Vaivaatuskaa. Lähdin jo eilen aikaisemmin töistä, että ehdin siirtää vanhan pesukoneen pois alta. Nyt pitää siis olla toiseen kertaan kotona, kun toinen mies tulee kylään.
Ja toinenkin tornihuomio: vanhanaikaisen pesukonehanani johdosta torni töröttää n. 20 senttiä irti seinästä. Aiempaan tilaratkaisuun tottuneelle se tuntuu seisovan suunnilleen keskellä kylpyhuoneen lattiaa. Ratkaisu: soitto taloyhtiön huoltomiehelle, joka tulee huomenna aamulla katsomaan, auttaisiko vaihto uuteen hanaan tilannetta mitenkään. Lisää miehiä kylään.
Tänään aamulla Kusti kampitti minut rappukäytävässä. Ulos mennessä Hilma on minulla oikeassa kainalossa ja Kustin hihna vasemmassa kädessä. Normaalisti Kusti aina kipittää vasemmalta puolelta ohi, jos on minua nopeampi. Tänään se suhahtikin ohi oikealta, joten hihna kiristyi mukavasti polvien takaa ja meinasi tempaista minut nurin. Nilkassa muljahti. Ja sitten vielä piti kävellä töihin, kun mystisesti oli pyöränkumit yön aikana tyhjentyneet, enkä ehtinyt niitä pumppaamaan kun kello oli jo kymmentä vaille. Aamukahvipalaverissa läikytin teet kupista kädelle. Puhelimen laturi unohtui kotiin ja tietenkin tänään puhelimen akku päätti olla lähes tyhjä, ja tietenkin tänään piti juuri soitella paljon puheluita.
Joinakin päivinä ei vain näemmä suju. Olen kuitenkin ihan hyvällä tuulella, ihme kyllä. Oikeastaan vasta siinä vaiheessa rupesi ärsyttämään, kun ystäväni kertoi, että mies, jota oli tapaillut, ei tahtonut sittenkään suhteen syvenevän seurusteluksi, mutta tahtoi silti jatkaa tapailua, ja vielä sellaista tapailua, ettei kumpikaan tapailisi muita. Höh. Tyhmä mies. Aikuinen ihminen, hoitakoon sitoutumiskammonsa. (Tosin eihän tuo nyt minulle kuulu, mutta alkoi ärsyttää.. anglofonien fraasi 'to have one's cake and eat it too' on tilanteeseen vallan sopiva.)
Olen puhunut, nyt kotiin.
keskiviikko 1. lokakuuta 2008
U2 - October
(On muuten minun mielestäni yksi parhaista veisuista ikinä. Muinakin kuukausina.)
Ei ole ollut blogisteluolo pitkään aikaan. Ei ole oikeastaan nytkään, mutta yritän silti.
Törmäsin yhtäkkiä ja yllättäen toissapäivänä koiralenkillä mr P:hen. Otti vähän päähän. Siinä se ajeli pyörällä vastaan ihan muina miehinä ja vielä otti asiakseen pysähtyä ja rapsutella koiria. Pöh. Muuten oli todella vaivautuneen ja nihkeän oloinen ja suusanallinen ulosanti koostui selityksestä ja tekosyystä selityksen ja tekosyyn perään. Viime kesäkuussa tunkit lentelivät, kun luovutin kyseisen henkilön suhteen ihan jo ystävätasollakin - en jaksanut jatkuvasti pahoittaa mieltäni siitä, että sillä oli aina kiire, kun yritin kysellä että nähtäisiinkö. Ja kun minä en enää ottanut yhteyttä, niin eipä Mr P:kään ottanut. Oli kovin hiljaista. Kertonee paljon 'ystävyyden' laadusta. Saa ihan kaikessa rauhassa edelleenkin pidellä niitä tunkkejaan, ja ihan suotta yritti kysellä sivulauseessa elokuviin.. en minä nyt sentään ihan niin tyhmä ja/tai helppo ole.
Nii. >:I
Pari viikkoa sitten rupesi ärsyttämään makuuhuoneen tilanpuute. Tajusin, että silloinen kirjoituspöytä oli ihan liian iso siihen nähden, ettei minulla ole enää pöytäkonetta. Ja sitten oli ihan pakko saada uusi, pienempi pöytä. Hain sen viime perjantaina ja kokoilin sitä sitten viikonloppuna. Edelleen voin todeta sen, että huonekalujen kokoamisohjeita laativien ihmisten ja huonekaluja kokoavien ihmisten aivorakenne varmasti poikkeaa toisistaan merkittävällä tavalla - selkeämmillä ohjeilla olisin koonnut pöydän alle puolessa tunnissa, mutta kun nyt piti väännellä ja käännellä erikokoisia papereita, ja tulkita mitä aat, beet ceet ja ykköset, kakkoset ja kolmoset missäkin tilanteessa tarkoittivat. Niin, ja olisivat voineet ihan suosiolla mainita niissä ohjeissa, että niitä pikkuisia puutappeja on sitten liikaa.. yritin kyllä kovasti käyttää ne kaikki, mutta kun reiät loppui kesken. No, pöytä kasaantui kuitenkin, 'ohjeista' huolimatta, ja muutaman päivän elin suuressa ahdistuksessa, kun vanha yli-iso pöytä vei tilaa olohuoneesta, jonne olin sen raahannut. Kontin ripeät kantajapojat kun ehtivät hakemaan sen pois vasta tänään aamulla.
Nyt pitäisi ostaa vielä tuoli. Lykkäsin sen vanhan samaan kyytiin kirjoituspöydän kanssa. Nyt tuolin virkaa hoitaa S:lta perintönä saatu rahi, joka kyllä ulkoasunsa puolesta sopisi uusittuun työ/nettinurkkaukseen, mutta se on vähän liian matala siihen. Ja tarvitsen ilmeisesti kuitenkin selkänojan, kun tuo keskirunko taas vähän kipuilee.
Ja oikeastaan tahtoisin vielä uuden sängyn, sohvan ja ruokapöydän, mutta niihin ei kyllä ole varaa vielä pitkään aikaan.
Töissä on jokseenkin ärsyttävää. Olen nyt oikeasti joutunut opettelemaan sitä kassajuttua. Ei siinä mitään, mutta kun alkaa ihan oikeasti nypyttämään se, että viskotaan sinne sun tänne yksiköstä toiseen aina, jos joku sattuu tarvitsemaan jonkun pariksi viikoksi, ja sitten joihinkin pidempiaikaisiin hommiin etsimällä etsitään joku toinen. Kai minä voisin sanoa etten suostu, mutta eipä tässä rahatilanteessa oikein voi kieltäytyäkään..
Sisar A:lle tiedoksi, että lankapuhelin toimii enää tämän kuun loppuun. Sanoin irti laajakaistan sekä siihen kytköksissä olleen lankaliittymän.
Otatuksista huolimatta on ihan mukavaakin. Aurinko paistaa, vaikkei kai enää pitänyt. On keskiviikko eikä maanantai. Makuuhuoneessa ei ole enää ahdasta. Hilma on lopettanut jarrumaton järsimisen. Kustin virtsatilanne on normalisoitunut. Sokoksella on 3+1 -päivät joille aion mennä, vaikkei varmaan olekaan rahaa ostaa mitään.
Vaan ei se nyt niin haittaa.
lauantai 13. syyskuuta 2008
Dear Diary, vol. 2.
Kustin veripissaisuus johtui/johtuu ilmeisesti eturauhasesta. Mitään tulehdusta ei ainakaan ollut. Siitäkin huolimatta, että osia urooni miehuudesta on poistettu, hormonitoiminta ei ole täysin lamaantunut, ja voi olla, että jokin lähiseudun neitokoirista on toimintavalmiina, ja ehkäpä tästä syystä Kustin rauhanen on hämmentynyt. Kuka tietää. Tilannetta seurataan.
Flunssaa pidellään edelleen. Tänään jäi rokkiretki väliin, kun vielä eilen oli niin töhkeän tukkoinen olo, ja tänään on väsyilty oikein kunnolla. Tiskausprojektikin kesti pari tuntia, kun en vain yksinkertaisesti jaksanut. Piti välillä istahtaa sohvalle lipittämään Celestial Seasoningsin Goji Berry Pomegranate Green Teata. ("The goji berry is called the happy berry and the only fruit known for increasing happiness. In fact, the only known side effect of goji is that continued consumption may make it impossible for you to stop smiling!" Odottelen sivuvaikutuksia innolla.)
Taannoin julkistamani teinivuosieni tunnustukset aiheuttivat lähipiirissäni suurta hilpeyttä, ja tunnustuksille toivottiin jatkoa. Ja niinpä siinä happyberryteetä siemaillessani selailin tuota kulunutta sinistä päiväkirjaa. Ja hymähtelin. Ja haikailin, vähän. Vaikka sivut pursusivatkin milloin mitäkin kriisiä ja angstia, niin voi hyvän tähden sentään, kun elämä oli silloin helppoa. Ja sitä kun vielä malttamattomana odotteli, että tulee Aikuiseksi, ja että silloin vasta kivaa on.
No vaan, muistellaan nyt vähän. Kesällä 1992 olen päässyt kesätöihin:
24.6.1992
Kun tulin töistä, tuntui että selkä olisi katkeamaisillaan. Kellon ollessa neljä tuli (sen hyvännäköisen rekkaukon tuomana) kahdeksan lavan kuorma ennestääkin täyteen varastoon. Siellä ei sen jälkeen mahtunut kävelemään, ainakaan lattialla. Olisi kyllä Ritva P [yläasteen ja lukion liikunnanopettaja] ollut minusta ylpeä, jos olisi nähnyt, kuinka minä sulavasti ja ketterästi hypin kasvuturvesäkkilavan päälle ja takaisin lattialle. Tarkastin koko kaksisivuisen lähetyslistan ihan itse.
R:lta tuli tänään kaksi korttia Lontoosta.
Noina teinikesinä minulla oli tapana mennä suvun kesäpaikkaan 30 kilometrin päähän keskustasta metsän keskelle 'rentoutumaan ja rauhoittumaan' (teininähän sitä kärsiikin tunnetusti julmetusta stressistä) ja yleensäkin vain pois ihmisten ilmoilta viikoksi. Kesällä 1992 olin vakaasti päättänyt, että lomani aikana pitäisin kaalikeittokuurin, enkä varmuuden vuoksi edes pakkaisi mukaan muuta kuin ne kaalikeittotarpeet. Eipähän tulisi kiusauksia lipsua.
10.7.1992
Nyt olen V:ssä, hermo- ja 'dieetti'lomalla. Se kaalikeittokuuri ei vain oikein näytä minulle sopivan, tänä aamuna oksensin ne kaksi eilistä lautasellista. Pitää vain kaapeista yrittää penkoa jotain syömistä. Taikoa ruokaa tyhjästä. Mulla nimittäin ei ollut mukana kuin ne kaallikeittotarpeet. Ja jumankauta, kun sitä soppaa tuli paljon! Varmaan ainakin 10 litraa. Enkä minä sitä pysty syömään. Olisihan se pitänyt arvata...
Eilen sain uuninkin syttymään ensimmäisellä yrittämällä, tänään meni varmaan ainakin puoli tuntia. Yön aikana talo oli jäähtynyt ja aamulla, kun heräsin, oli varmaan kylmempi kuin ulkosalla.
Edelleen sama päivä:
Ei ole kovin kohteliasta penkoa toisten postia, mutta tässä tapauksessa annan itselleni anteeksi, sillä kyseinen posti on postitettu yli 50 vuotta sitten, osapuolet ovat jo kuolleet, enkä usko ukin muutenkaan pahastuvan, jos kopioinkin parin löytämäni kortin tekstin muistoksi itselleni.
"14.2.40 Terveiset taas täältä teille kaikille. Olen ollut terveenä eikä minulla ole vielä puutosta sukista eikä alusvaatteista, joten niitä ei huoli vielä lähettää. Sain illalla 10-2 päivätyn kirjeen, jossa ilmoitit Toivon haavoittuneen ja Ärvään Juhon antaneen suurimman uhrinsa Isänmaalle joka meidän kaikkien on annettava jos niin tarvitaan.
Sitä perheavustusta nyt ei kai tarvitse anoa kun ne nyt uuden asetuksen mukaan maksavat kuukausipalkkaa jota tekin saatte sen mukaan 750 markkaa kuussa jolla ehkä tarkastipitäin tullee toimeen. Tottahan ne aikansa ilmoittavat tarvitseeko jo niitä todistuksia sinun hankkia.
Sanoko se isä tietävänsä missä ne tyynyt ja täkki? Ja sitte saisit minulle lähettää kirjekuoria ja paperia kun täältä ei saa. Lähetä vaikka avonaisessa kuoressa kun et kirjoita siihen kun osotteen niin tulee 2 markan merkillä 200gr. asti.
Monin terveisin Eetu"
"13-3-40 Terveiseni taas täältä. En ole lomalta tuloni jälkeen saanut sinulta riviäkään vaikka aikaa on kulunut jo kohta kaksi viikkoa. Tänä aamuna tuli tuo odotettu - vaikka tällä hetkellä vähän odotettu - tieto rauhasta, mutta oli varmasti jokaiselle suomalaiselle odottamattoman raskas pala, sillä silpoohan tuo peto isänmaamme alastomaksi, mutta uskokaamme että hänenkin mahtinsa kerran laskee ja oikeus lopulta voittaa vääryyden ja väkivallan.
En vielä osaa arvata kuinka kauan saatte siellä ja minä täällä olla vain tottahan se siitä vähitellen selviää. Isäkin kuuluu olevan vielä siellä kun soitin illalla Mattilaan niin eivät sanoneet siellä näkyneen.
Parhain terveisin ukkosi"
12.7.1992
Tänään olin melkein koko päivän ulkona. Kävin keräilemässä jos jonkinmoista rehua, tosin ei niitä niin hirveästi ollut. Siankärsämöä ja sellaista. Kiipesin vaaralle, mutta ei siellä ollut kuin paarmoja ja muurahaisia. Keräsin vähän vadelmanlehtiä ja katajanmarjoja. Ja viskasin pois.
13.7.1992
Pelastuksen enkelit kävi eilen ruokaa tuomassa ja kaalikeiton viemässä pois.
Saman päivän yönä:
HITTO MIKÄ UKKONEN OLI! Nyt se on loittonemaan päin. Minä tutisin peiton alla ja pelkäsin. Katto vuotaa leivinuunin päältä tuolta jostain. Kun vaan näkis. On ihan pimeää, mutta en uskalla vielä laittaa sähköjä päälle. [Ukkoset tuolla paikassa olivat aika rajuja, kun talo sijaitsi korkealla, melkein vaaran laella.]
Ja sitten koko syksy poikajuttuja, kokonaisia poikaystäviä ja poikaystävän tapaisia (sitä kun oli jo teini-iässä kovin ronkeli). Talven tullessa ajatukset ilmeisestikin hieman vakavoituvat:
14.12.1992
"Te ikuiset valot tuolla ylhäällä,
te säteilevät silmät, jotka raskasmielisinä
katsotte särkyneeseen sydämeeni,
asuuko teissäkin vihan lapsia,
kuten tällä hoippuvalla pallolla?"
- Brachvogel/Narziss
21.12.1992
A:n [sisar] piti tulla eilen illalla, mutta se myöhästyi laivasta. Se (laiva) oli ollut kaksi tuntia myöhässä, kun se oli Turussa kolhinut itseänsä laituriin. Ne oli sanoneet, että se lähtee sitten kymmentä yli kahdentoista, ja ihmiset olivat menneet kotiinsa välillä, ja se olikin lähtenyt jo kymmentä yli yhdentoista. A saa rahansa takaisin ja ilmaisen matkan.
Eilen rymyttiin M:n [yläasteaikainen paras ystävä] kanssa puolukanvarpuja etsimässä niiden talon takaa metsiköstä pimeällä taskulampun kanssa. Sitten käytiin jäkälää kans, mutta ei löydetty. Sen sijaan löydettiin Rantakylän raitti. Ja eksyttiin Kotolaan.
Ja sitten taas draamaa keväällä - uusi poikaystävä, joka onkin yhtäkkiä entinen poikaystävä muutaman kuukauden kuluttua. Ja sitten kesä, ja uusi hermoloma:
8.6.1993
Lauantaina oltiin juomassa enkä muista yhtään mitään, enkä tahdokaan. Nyt olen täällä V:ssä rentoutuslomalla, taas kerran. Nyt tosin varautuneena, eli ruokaa on mukana. Eikä voileipäkeksejäkään tarvitse säännöstellä, kun on kokonainen paketti.
Myöhemmin samana päivänä:
Voi jessus! Tein maalaustelineen, ja kieltämättä siinä näkyy kätteni jälki, tai jos vain näkisin sen muiden maalaustelineiden joukossa, tuntisin sen heti omaksi tekeleekseni. Kyl minä olen oikea handywoman! Ensin meni puoli tuntia, kun etsin nauloja (navetasta, ruostuneita, vääntyneitä), sitten puoli tuntia kun hakkasin (siis: HAKKASIN) lautoja sopivan pituisiksi (en löytänyt sahaa, mutta kirves ajoi melkein saman asian..) ja puoli tuntia, varmaan yli, kun kokosin sitä tekelettä. Ne naulat kun tuppasi olemaan joko liian lyhyitä tai liian vääntyneitä ollakseen sopivia, ja loppujen lopuksi teos on pystyssä kahdella naulalla ja kymmenellä metrillä narua. Ja hyvällä onnella.
Liesi on oikutellut kuin mikäkin. Ensin se syttyi hyvin, paloi reippaasti pari tuntia ja sammui. Sytytin uudestaan, sammui. Syttyi, sammui. Yritin tehdä tulta leivinuunin, mutta se savusi ihan kamalasti ja luovuin yrityksestä, kun en tahdo saada häkämyrkytystä tai mitään.
Täytynee testata se maalausteline. Hitto, se on ihan vino. Eikä mahda mitään, aika huvittavan näköinen.
11.6.1993
Kamalaa, pelottaa! Tai ei ihan, tai melkein sittenkin. Poliisiauto ajoi ohi puoli tuntia sitten, ja telkkarista tulee joku kauhuelokuva, missä joku sekopää ukko hakkaa ihmisiä hengiltä jäävasaralla. Huuuuu.. Nyt se on lähdössä mäiskimään jotain. Partavettä ihan laittoi. Ja peruukin päähän. Nyt se otti sen kirveensä ja lähtee... ja se perkuleen poliisi, joka sitä jahtaa, pökköilee kans siellä, varmaan tappaa se hullu sen. Ja sillä poliisiparalla on vaimo sairaana sairaalassa ilman toista munuaista ja varmaan kuolee kohta. tai sitten ei. APUA, joku risahti... laitoin kyl oven lukkoon? Voi vitun tyhmä poliisi, kohta kuolee! Siinä vaan tuijottivat toisiaan, ja sitten lähti psykoukko karkuun. Nyt sen puhelin soi vaan eipä taida vastata, vessassa vaan ähkii. Itkee. Vautsi mitkä rintalihakset. Hullu, ammeessa kierii alasti, suihku päällä ja ukko sen kuin inisee. Kohta käännän kyllä kanavaa, alkaa mennä liian jännittäväksi minun silmille. Voi hitto, nyt se menee se poliisi sen psykoukon asuntoon ja se hullu on siellä. IIIIK! en kato.
Huomenna lähden kotiin. Tuleekohan M käymään nyt illalla kun se niin uhkasi, jos vain kyydin saa. Ei varmaan tule, kello on jo yksitoista. Taidan vilkaista psykoukkoa.. Huu, ne juttelee, pyskoukko on ihan seko. Inisee että ei tahdo vankilaan kun on pimeä ja kylmä. Ja nyt se rupesi yhtäkkiä uhkailemaan! Herranjestas, se poliisi ampui sen. Ja vaimo kuoli.
Selkeästi elokuvilla on ikärajat syystä. :)
maanantai 8. syyskuuta 2008
Dear Diary.
En ole oikein koskaan päässyt jyvälle blogisosiaalistumisesta, tai miksi sitä nyt sanoisi. Interaktiosta. Tai jostain. Ei minua tietääkseni ole ikinä haastettu mihinkään. No, nyt TC niin teki.. pitäisi kaivella ja julkaista vanhoja kouluaineita. Minulla ei tosin ole aavistustakaan, onko niitä vielä tallessa - ainakaan itselläni ei ole. Pitäisi ehkä kysyä äidiltä, onko säilönyt koulurojuja jonnekin.
Sen sijaan minulla on yläasteaikainen päiväkirja. Mikäs sen nolompaa. Hävetti kyllä ainakin suuresti, kun sitä tuossa pikaisesti selailin. Mutta tässä vastauksentapaisena haasteeseen valittuja paloja tuosta suurelle yleisölle tuntemattomaksi jääneestä maailmankirjallisuuden mestariteoksesta. Nimet sensuroitu.
18.11.1991
Herranjestas! Nyt on maailmankirjat sekaisin! P OLISI NYT KIINNOSTUNUT! M kertoi tänään. O oli valittanut kuulemma P:lle siitä, ettei se koskaan minua kyytiin kysy, ja eilen kun ne kaikki oli siltä jotain kysellyt, niin mies oli ollut paloauton punainen.
En kyllä olisi ikinä arvannut.
Tämä seuraava on kyllä paha. On vissiin teinillä vähän vipannut päästä...
24.11.1991
Surullinen pesuallas, osa I.
Kävin mielenkiintoisen ja rakentavan keskustelun lavuaarin kanssa eilen illalla.
- Huomaan, että olet itkenyt, viemärisi vuotaa taas. Mikäs nyt närästää?
- Burp.
- Älähän nyt, se näkyy päällepäin. Olen tuntenut sinut jo 15, melkein 16 vuotta. Et voi sanoa ettenkö tuntisi sinua! Kerro.
- Burrurp.
- Kyllä, tiesin kyllä että olet heilastellut naapurin vessanpöntön..
- BURP!
- ... anteeksi, naapurin Eulaalian kanssa. Niin, mitä hänelle muuten kuuluu?
- Brbubbrubbrurburb...
- MITÄ?! Se lutka karkasi remonttimiehen mukaan? Ei voi olla, remontintekijät ovat suorastaan brutaalia porukkaa, ja Eulaaliahan oli harvinaisen älykäs ja rauhallinen, öh, pönttö, älysi täyttää säiliönsäkin, toisin kuin tuo idiootti, on oikea retku ollakseen pytty. Koko ajan sitä pitää olla korjaamassa, hävytön juoppo kun lutraa säiliönsä omaan naamaansa eikä viemäriin.
- Brub.
- Anteeksi, mihinkäs me jäimme.. oh, niin. Eulaaliahan oli niin harkitseva ja herttainen, ja sinähän ostit hänelle uuden kullatun renkaankin. Kyllä teistä paria odotettiin. Mitä oikein tapahtui?
- Brubrubbuh.
Tässä vaiheessa ovat välittäjäaineet ilmeisesti normalisoituneet, ja tarina masentuneesta pöntöstä on keskeytynyt. Iloitkaamme siitä...
13.12.1991
Jaa, mitäköhän sitä tänäänkin tapahtuu, 13. päivä ja perjantai ja Lucia-kulkue ja kaikki.
Maanantaina käytiin jouluostoksilla M:n kanssa. Näin P:tä. Paitsi että se lähtee aina pois, kun minut näkee. Tiistaina oli fysiikan kokeet ja tiistaina lueskelin saksan kokeisiin, jotka oli keskiviikkona, ja keskiviikkona mentiin taas ostoksille M:n kanssa, paitsi sitten tuli P ja niiden piti mennä autokouluun, paitsi kun eivät menneetkään. Sitten mentiin Bellaan syömään pizzaa. Illalla tuli MS kylään enkä pystynyt lukemaan maantiedon kokeisiin, jotka oli eilen. Ja eilen illalla oli aerobic.
13.12. edelleen
Luciat meni niinkuin meni, ihan hyvin, paitsi että kun MO2 tuli ulos Kurren autosta, niin sen jalka tarttui etupenkin turvavyöhön ja se rymähti (MO) jalkakäytävälle ja Luciakruunu lensi päästä ja kaapu paskaantui.
19.12.1991
Reinon ammatinvalintatestin mukaan, jos en lukiossa ota laajaa matikkaa ja fysiikkaa, minusta tulee METSÄNHOITAJA?! Jos taas ottaisin, tulisi minusta arkkitehti, tietotekniikan DI tai lääkäri. Ei kun dramaturgihan oli lääkäriä ylempänä. Aloista oli kauppatieteet ykkösenä, sitten oli tekniikka (?!), lääketiede ja näyttämötaide. Humanistinen ala sai pisteet -47. Huhhuh, uskomatonta.
MO, MK, MK2 ja H saivat jälki-istuntoa, kun eivät kiertäneet Alakanavan lenkkiä liikuntatunnilla. Meillä kun oli luistelua eikä ne luistelleet. Minä, PH, MO2, SR, KE, AK ja TK kiltisti luisteltiin. MM oli ollut sen lenkin ajan kotonaan, eikä se kuitenkaan saanut istuntoa. Tasapuolista ja oikeudenmukaista kohtelua, sanon minä.
Maantiedon kokeesta 10+. Fysiikan 9½. Matikan 9+. Ruotsin sanakoe 15/15. Enkun formatiivinen 9+. Saksan formatiivinen 9-.
20.12.1991
Huh! Nyt se on ohi. Jos huomista ei oteta lukuun. Sovitaan ettei oteta. Tänään oli se jääkiekko-ottelu [toim. huom: kyseessä kaupungin silloisen kahden yläasteen vuotuinen,legendaaristakin legendaarisempi ja suunnattoman kiihkeä jääkiekko-ottelu, jonka voitto oli haluttua tavaraa] ja me voitettiin 6-2! Huusin itteni kipeäksi. Pelin jälkeen joku vastapuolen pelaaja tuli kohti, pukkasi minua mailalla ja sanoi, että mulla on ihan hirveä ääni. Hiljenin hetkeksi, mutta huusin sitten takaisin, että ikäänkuin en tietäisi sitä itsekin.
Ja sitten jännittävä matkakertomus, kun lähdin MO:n kanssa hiihtolomalla sisar A:n luokse Tukholmaan:
2.3.1992
Se on menoa nyt. Istutaan junassa, menossa Joensuuhun. Siellä juna vaihtuu ja hypätään makuuvaunuun nukuskelemaan. Kello on 21.10. KUUMA!!! Kassi painaa vähintään 20kg kun äiti pakkasi mukaan ainakin kymmenen kiloa karjalanpiirakoita ja HK:n sinisen lenkin. M vaan naama punaisena vieressä ähkää. KUUMA!!!
3.3.1992
Kello on 05.25. Selvittiin erinäisten vaiheiden jälkeen tähän junaan. Mutta nyt on kumma, juna on seisonut täällä korvessa jo varmaan varttitunnin. Ja ihan vinossa. Kummallista.
Edelleen sama päivä:
Nyt on kello 12. Ollaan oltu jo 2 tuntia täällä! Siis laivalla. Joka on täynnä eläkeläisiä. Istutaan 8. kannella. N. 10 metrin päässä istuu nahkatakkinen komea nuori mies. Sitä kytätään. Ulkona sataa vettä, kohta saavutaan Maarianhaminaan.
Sarjassamme 'uusia tuttavuuksia': Mies, joka lukitsi säilytyslokeron. Mies meitä aamupäivällä auttoi, tuli äsken juttelemaan. Olisi voinut ostaa viinaa meille, jos oltaisiin tahdottu.
Sitten minulla on melkein jo poikaystävä, joka teki ohareita. Ja kevätkin on tulossa.
6.5.1992
Miehestä ei ole kuulunut mitään, tosin toisaalta ei tarvitsekaan. En minä tahdo mitään. Tai sitten kyllä. En tiedä.
Lokit on tulleet takaisin, ja lumi on alkanut sulaa. A [sisar] tulee ylihuomenna. R:lla [sisar] on järkyttävän iso maha. Vaikeata kuvitella, että sieltä olisi tulossa vain yksi lapsi. Tänään oli saksan kokeet. Huomenna biologian, ja ylihuomenna äidinkielen. Ne cottonin iki-ihanat 100 kysymyksen viisisivuiset hirveät yökvaikkamitkä. Noh, luojan kiitos nuo on viimeiset, mitä meillä on.
Mulla oli muuten maanantaina esitelmä. Kaljuuntumisesta.
Voi hittovieperkele, kun ei oikein tiedä. Toivottavasti se ei tahdo, niin asiaa ei minun tarvitse päättää. Mutta minä olen pirun vihainen. Esim. se I:n kanssa vappuna imeskely ja sitten ne perjantaiset oharit. Ja lauantaiset. Kyrsii koko ukko.
Noniin, eiköhän tuossa ole tylsytetty kansaa tarpeeksi.
Jos tätä päivää referoin, niin eipä ole paljoa kertomista. Flunssa todellakin tuli yön aikana, mikä on oikeastaan ihan hyvä asia. Kun aivot ovat kutistuneet että limalla olisi pään sisällä enemmän tilaa, on olo koko ajan vähän sumuinen. Ei stressaa asioita ihan samalla intensiteetillä kuin normaalisti. Tai no asiaa - se Kusti vähän huolettaa. Ei sillä muuten ole oireita, mutta kyllähän se veripissa on jo tarpeeksi. Ei sillä näkyvää verta ole eilisen päivän jälkeen tullut, mutta eihän se vielä mitään tarkoita. Onnistuin saamaan siltä töitten jälkeen näytteen, jonka sitten vein klinikalle tutkittavaksi. Huomenna saa tulokset. Uak.
sunnuntai 7. syyskuuta 2008
Syyskuun 7.
Syyskuun seitsemäntenä päivänä vuonna 1251 eaa oli auringonpimennys, joka kuulemma oli merkkinä Herkuleen syntymästä.
Syyskuun seitsemäntenä päivänä vuonna 1776 nähtiin maailman ensimmäinen sukellusvenehyökkäys, kun amerikkalainen Turtle-niminen sukellusvehje yritti kiinnittää aikapommin brittiamiraali Richard Howen lippulaiva HMS Eaglen runkoon New Yorkin satamassa.
Syyskuun seitsemäntenä päivänä vuonna 1822 Pedro I (tai, kuten hänen ystävänsä häntä kutsuivat, Pedro de Alcântara Francisco Antônio João Carlos Xavier de Paula Miguel Rafael Joaquim José Gonzaga Pascoal Cipriano Serafim de Bragança e Bourbon) julisti Brasilian itsenäiseksi Portugalista.
Syyskuun seitsemäntenä päivänä vuonna 1901 boksarikapina päättyi Kiinassa rauhansopimukseen.
Syyskuun seitsemäntenä päivänä vuonna 1911 ranskalainen runoilija Guillaume Apollinaire vangittiin epäiltynä Mona Lisa -varkaudesta Louvren taidemuseosta.
Syyskuun seitsemäntenä päivänä vuonna 1940 saksalaiset aloittivat Lontoon pommitukset.
Syyskuun seitsemäntenä päivänä vuonna 1998 Stanfordin yliopiston opiskelijat Larry Page ja Sergey Brin perustivat Googlen.
Syyskuun seitsemäntenä päivänä vuonna 2008 minulla on vähän paha mieli. Tässä siihen syyt, eniten painavat ensin.
1. Kusti on kipeä. Se pissaa verta. Huomasin tänä aamuna, soitin päivystävälle eläinlääkärille, joka sanoi, että uroskoirat nyt vain joskus saattaa pissata verta. Jos siihen ei liity muita oireita ja jos se ei jatku kauaa, ei välttämättä vaadi toimenpiteitä. No, verta tuli edelleen iltapäiväkävelyllä, ja nyt alkoi itse pissaamisprosessi näyttää vähän hankalalta. Huomenna pitää siis mennä lääkäriin. Ja se ahdistaa. Tulee ihan mieleen ajat edellisen koiran kanssa.. sillä kun oli struviittikiteitä ja -kiviä ja tulehduksia paljon ja usein. Ja minä kun olen vähän stressaajatyyppiä. Jos joku läheinen sairastaa tai jos koirat sairastaa. Ja kun ei tiedä, mistä ja miksi se veri tulee - onko se vain tulehdus, vai onko siellä jotain pahemminkin vinksallaan.
:(
2. S on nyt sitten lähtenyt. Viimeisenä iltana, eli perjantaina, syötiin pizzaa pahvilautasilta ja välteltiin tunteilua. Käytiin parilla siiderillä parissa tutussa paikassa, ja muisteltiin ja vähän tunteiltiin. Ja menihän se itkuksi sitten lopulta.
3. En enää jaksa sitä idioottia, joka asuu tuossa alapuolella. Olin perjantai-iltana niin väsynyt, että toistaiseksi viimeinen ulkoilu S:n kanssa päättyi jo perjantain puolella, ja olin kotona jo puolenyön aikaan. Aikomuksena oli nukkua pitkään ja hartaasti lauantaiaamuna. Mutta alakerran nuoriherra oli toista mieltä, ja aloitti tappelun vieraansa kanssa klo 5 aamulla. Tai no, ensin vain mökellettiin suureen ääneen kännissä, kuunneltiin musiikkia sellaisella volyymilla, että minä tunnistin biisin ja sanat (mm. Glenn Medeirosin Nothing's Gonna Change My Love for You oli soittolistalla), ja sitten alkoi tappelu. Epämääräistä kolinaa. Huutoa. Mölinää: 'Vittu, nyt lyön!' 'Ulos minun kämpästä!' 'AAAAAAAAAGHH!' Ikkunoiden helinää. Huonekaluja seinillä. Ja yksi kappale übervittuuntuneita ja -väsyneitä naapureita yläpuolella.
4. Se hakemani työpaikka yliopistolla on ilmeisestikin uhrattu akateemiselle nepotismille. En tajua, miksi paikka piti laittaa hakuun ja tuhlata ihmisten aikaa, jos kerran siihen oli jo kaavailtu jotakuta tiettyä. Minulla työt jatkuvat näillä näkymin vain marraskuun alkupuolelle, ja järkytyksekseni joudun hetkellisesti töihin kassaan. Minä, joka en ole koskaan tullut toimeen numeroiden kanssa.
5. Huomenna on maanantai.
6. Päähän sattuu ja kurkkuun koskee. Ehkä saan flunssan.
7. Pirkan mansikkajuustokakkujäätelö on pahaa. Ei ole juustokakkua nähnytkään.
torstai 28. elokuuta 2008
Muisteloita.
M-ystäväni lähetti minulle tänään muinoin laatimansa englannin kieliharjoitteluraportin. Ihan vain muisteltavaksi. Itse olin omani hävittänyt jo kauan sitten ja nyt vähän harmittaa.
Mehän siis suoritimme harjoittelun yhdessä legendaarisena kesänä vuonna 1999. Suunniteltiin reissua kuukausikaupalla etukäteen. Istuttiin pimeinä talvi-iltoina M:n huoneen lattialla karttojen ja kirjasten keskellä ja suunniteltiin reittejä. Ja lopulta päädyttiin kiertämään pitkin poikin Britanniaa kahdeksi kuukaudeksi. Nyt tuo kaikki muistui mieleen, kun luin M:n raporttia. Mitä kaikkea sitä tulikaan nähtyä... Birkrigg Commonin pikkuruinen ja vanhaakin vanhempi kivikehä (joka teki paljon huomattavamman vaikutuksen kuin turistien valtaama Stonehenge), Walesin vuoret ja pitkähäntäiset lampaat, Wallaseyn Prom ja näkymä Liverpooliin, Salisburyn jokipuistikon päällekäyvät sorsat, Cambridge ja salskea nuorukainen, joka pyysi meitä ajelulle jokiveneellä (maksusta, tosin..), Tolleshunt Knightsin luostarin ruusupapupenkki (joka jäi puoliksi kitkemättä) ja Lontoon ihana Kensington Gardens. Uuh.
Ehkä pitäisi yrittää säästää rahaa ja tehdä ensi kesänä pienimuotoinen 10-vuotisjuhlakiertue, ainakin joihinkin noista 'vanhoista' paikoista.
Hain uutta työpaikkaakin. Sellaista vuoden mittaista projektisihteeriyttä täällä samaisessa laitoksessa. Työnkuva vaikutti ihan mielenkiintoiselta (vähän niinkuin jonkinsortin akateeminen party planner, heh..). Haku päättyi eilen, eikä sieltä Vieläkään ole kukaan soittanut ja kehunut hakemustani maasta taivaaseen ja uhannut itkupotkuraivarilla, jos en tule niille töihin. Sitä odotellessa, siis.
Mutta elämän seesteisyys jatkuu, kohta tulee postissa jelloa (kiitoksia, sisar A!), ja huomenna on vapaapäivä. Jei.
PS. Ai niin. Jos joku näkee yksinäistä kameranjohtoa jossain (Olympus) niin ilmoittakaa.. se kotitontun törkimys on taas käynyt hävittelemässä miun omaisuutta. Nyt on kuvakset jumissa kamerassa... :(