Minähän saksitutin itselleni otsiksen joskus reilu kuukausi sitten. Toisinaan se on ihan hyvä. Toisinaan ei. Ei todellakaan.
Eilen, kun yritin saada sitä asentoon ja ojennukseen, minulle valkeni karu totuus. Minähän näytin ihan Andy Warholilta.
Andyn otsis
Voi olla, että hylkään otsiskokeilun tämän jälkeen. Kauhean vaivalloista.. se ei koskaan luonnostaan sojota sinne, minne sen tahtoo sojottavan. Ja senkin jälkeen, kun sen on saanut suunnilleen kuosiinsa, se yleensä töhöttää ja karhottaa oudosti. Ja sitten, kun vasemmalla puolella on outo pyörre, joka heittää osan otsiksesta kohti korvaa. Ja jos vähänkin tuulee edestäpäin, niin se taipuu keskijakaukselle, jota ei saa purettua ennen kuin otsiksen kastelee. Ellei sitten läträä ylenpalttisesti muotoilutuotteiden kanssa ja fiksaa sellaista kasarityylistä rapeata ratkaisua, joka ei liiku lainkaan.
Enkä ehkä välttämättä tahdo olla Andyn kanssa samis.
tiistai 20. toukokuuta 2008
Bad hair month.
keskiviikko 7. toukokuuta 2008
Taas.
Palautin juuri jälleen kerran yhden tunkin. Poistin henkilön viestintävälineistöstäni. Taas. Siinä on aina jotain niin kovin surullista... en minä kuitenkaan ole sillat takanani polttavaa tyyppiä. Mutta joskus naisen pitää tehdä mitä naisen pitää tehdä, että säilyttäisi mielenrauhansa.
Nainen voisi myös yrittää olla kiintymättä ihmisiin, mutta tätähän sivuttiin jo aikaisemmassa kirjoitelmassa.
Kustiakin mietityttää.
Hilmassa kasvaa sammalta. Jos katsoo Oikein tarkasti korvakarvoja.
perjantai 2. toukokuuta 2008
In My Place.
Kotini on nyt pintasekaisin mutta lähes syväsiisti.
Jokunen viikko sitten riehuin vaatehuoneen ja vaatekaappien kanssa. Nyt, kun taas vaihteeksi pitää keksiä jotain tekemistä, ettei ajattelisi liikaa (hah, ajattelen silti..), olen tohottanut ympäriinsä kuin pieni eläin. Olen siivonnut parvekkeen. Kantanut sieltä jätesäkillisen turhaa krääsää roskiin. Imuroinut kaislamattojen alta paljastuneet pölyt, mullat ja kaislankappaleet. Hankkinut siinä sivussa pölyhomekeuhkon. Vaihtanut talven aikana homehtuneet kaislamatot uusiin. Hionut parvekekalusteet. Öljynnyt hiomani parvekekalusteet. Ostanut hiotulle ja öljytylle parvekekalustepöydälle ruukullisen violetteja orvokkeja. Vaihtanut huonekasveille mullat. (Minulla on liikaa kasveja.) Tehnyt simaa. Ensimmäistä kertaa elämässäni. Tuskaillut, mihin pullotan siman, koska olin juuri vienyt jättilastin (vissy)pulloja kauppaan. Onnistunut haalimaan erinäisiä hajapulloja, jotka nyt pullistelevat simasta jääkaapissa. Kyllästynyt simaan juotuani sitä vajaan litran. (Jäljellä n. 4 litraa.) Tehnyt epäonnistuneen rosettikokeilun. Pessyt koiran. Siivonnut siivouskomeron, koska en löytänyt ötökkäikkunaverkkoa, jonka olemassaolosta siivouskomerossa olin tuhannen varma, ja jota ei siivouksesta huolimatta löytynyt.
Enää pitäisi oikeastaan pestä ikkunat ja parvekelasit ja siivota keittiön kaapit. Sitten ehkä voisi aloittaa koko syklin taas alusta.
Ja ei, minä en ole seonnut päästäni. Olen vain jotenkin juuri Nyt kypsynyt itseeni hetkellisesti, ja pää on niin täynnä sarkasmia ja tiesmitä, että tärykalvoissa vinkuu. Ei minua voi pitää vastuullisena tämänhetkiseen ulosantiin, eihän?
perjantai 25. huhtikuuta 2008
Why so blue panda bear?
Muistelin tässä aiemmin tänään niitä tekemiäni uudenvuodenlupauksia.
Tänä vuonna kuitenkin mietin, että 1) lopettaisin erään ex-tapauksen blogin lukemisen, 2) lopettaisin tämän ex-tapauksen uuden puoliskon blogin lukemisen, 3) enkä enää koskaan antaisi kenenkään, Kenenkään hallita tunne-elämääni niin voimallisesti, että jos tämä henkilö päättäisi ulostaa minut elämästään, en romahtaisi ja menettäisi toimintakykyäni osin tai kokonaan edes vähäksi aikaa (niin kuin kävi viime syksynä). Helpommin sanottu kuin tehty, mutta ainakin yritän.
Ja tietenkin 4) syön vähemmän sokeria ja käyn useammin salilla jne jne.
Noh. Lupaus numero yksi: pidetty. Lupaus numero kaksi: pidetty. Lupaus numero neljä: en ole syönyt karkkia viiteen viikkoon, ja salikorttikin on viuhunut useammin kuin viime vuoden loppupuolella. Eli pidetty.
Mutta se lupaus numero kolme. Olen pettynyt tänä vuonna jo kahdesti. Ensimmäinen meni ohi melko kivuttomasti. Jälkimmäinen kerta kuitenkin kirpaisi yllättävänkin paljon, vaikkei juttu nyt todellakaan ehtinyt edes kehittyä miksikään. Ei minusta näköjään ole lupaamaan mitään tuollaista, koska joku kuitenkin aina valtaa sen tunne-elämän ja hallitsee. Tahdon tai en. En osaa olla antamatta itsestäni kaikkea.
Ehkä minun pitäisi vain pysytellä erossa sellaisesta. Ainakaan minun ei kannata kuvitella, että jaksaisin kestää ylettömän määrän pettymyksiä. Jostain kai pitäisi tiirailla sitä aurinkoa, joka paistaisi tähän risukasaan, mutta enpä kyllä jaksa. En ainakaan vähään aikaan. Mutta kuusi ja puoli vuotta on ihan helvetin pitkä aika olla yksin..
Tai no, jos totta puhutaan, niin olihan minulla tänäänkin miesseuraa. Vaikka karkkia en olekaan syönyt, niin jäätelöähän ei sellaiseksi lasketa. Vietin oikein rattoisan tunnin sohvalla herrojen Ben&Jerry kanssa ja katsoin puolella silmällä Without a Tracea ja tuijottelin puolellatoista Benin ja Jerryn suklaista olemusta.
Väsyttää...
Joensuulaista porakidutusta.
Euh.
Yksi alakerran asunnoista vaihtoi omistajaa kuunvaihteessa. Uusi tekee tai teettää siellä remonttia. Joka on siis alkanut siellä kuunvaihteessa ja on meneillään edelleen. 25.4.
Nyt siellä on porattu koko tämä viikko. Joka päivä. Alussa sen kesti, mutta nyt ei oikein enää. Tekisi mieli paeta jonnekin, mutta kun on vähän pakko tehdä kotihommia. Se ääni tuntuu jo pään onteloissa ja hiusjuurissa ja varpaankynsien alla. Jos sitä kestää vielä viikon, niin olen ensi perjantaina valmis tunnustamaan Ihan Mitä Tahansa, Jimmy Hoffan olinpaikasta siihen, kuka varasti Ahti Karjalaisen soutuveneen.
Voi kun voisikin paeta jonnekin kauas vähäksi aikaa.. jos vain tietäisin, että koirista pidetään huoli, ja ettei pakenemisesta seuraisi konkurssi, ja jos se lentäminen ei olisi niin ylenpalttisen kamalaa, niin lähtisin Heti.
tiistai 22. huhtikuuta 2008
Päivä jona Ilmaria nypytti.
Ei ole viime aikoina pahemmin blogituttanut. On ollut vain hajanaisia ja repaleisia ajatushäiveitä, joista ei ole oikein ehtinyt saada kiinni. Ei ne koossa ole nytkään, mutta no, onko ne nyt oikeastaan ikinä...
Meinasin ajaa viikonloppuna kolarin. Säikäytti aika lailla. Olen luonnollisestikin ollut jo kauan sitä mieltä, että muut eivät osaa ajaa Ollenkaan (sarkasmia, sarkasmia), ja viikonloppu kyllä vahvisti tuota mielipidettä entisestään. Lähdin lauantaina käymään vanhempien luona ja vaihtamaan kesärenkaat. Jo menomatkalla äimistelin, kun niin monesta autosta näytti olevan vilkku rikki, ja kun vielä kolmion takaa katsottiin asialliseksi hyökätä eteen. Tulomatkalla sunnuntai-iltana sitten olin saada sydänkohtauksen, kun ohituskieltoalueella sellaisen pitkäkestoisen mutkan takaa huristeli vastaan rekka omalla kaistallaan ja rekkaa ohittava henkilöauto minun kaistalla. Jaiks. Hikisesti ehti koukata rekan eteen, eikä minun sentään tarvinnut kurvata ojan kautta. Salpaa henkeä vieläkin.
Oikeasti, saisivat opetella ajamaan. Ehkä niillä on joku death wish, mutta voisivat pitää mielessä, että muilla ei välttämättä ole.
Ilmeisesti on niin, että koko maassa on myynnissä yhteensä ehkä noin 12 säkkiä Nutro Choice -koiranruokaa. Luonnollisesti se on juuri sitä merkkiä, mitä sekä Kusti että Hilma syövät. Kustin ruuat alkoivat olla vähissä, joten piipahdin eilen eläinkaupassa ostoksilla. Vaan kun ne hyllyt oikein hohtivat tyhjyyttänsä. Oli yksi 2 kg:n pussi light-ruokaa, jota Kusti syö, kaksi 2 kg:n pussia Holistic Carea, jota Hilma syö, ja kaksi 7,5 kg:n säkkiä Mini Maintenancea. Siinä kaikki. Hyllynreunassa oli lappu, jossa maahantuoja pahoitteli tilannetta, ja perusteli puutosta raaka-ainepulalla ja EU:n tuontisäädöksillä ja Etelä-Euroopan maatalouspolitiikalla ja tiesmillä. No, sain sentään ne kahden kilon pussit ostettua, mutta eihän sellainen ainakaan Kustilla kovin kauaa kestä. Pitää ehkä vaihtaa takaisin entiseen ruokaan.
Kyseisessä eläinkaupassa on ulko-oven vieressä kattoon asti ulottuva lintuhäkki ja siellä kaksi papukaijaa, Lassi ja Ilmari. Yleensä kaupassa asioidessani ne ovat aina vain möllöttäneet orsillaan. Toissa kerralla oli meneillään jotain draamanpoikasta, koska elikot räpistelivät ja metelöivät kuin mitkäkin. Ja eilen Ilmaria nypytti. Lassi hengaili häkin seinustalla ja tarkkaili kaupan tapahtumia, mutta Ilmari istui ruokakupin edustalla, tunki päänsä kuppiin ja sinkautti nokallaan kupin sisuksia vähän kerrallaan häkin lattialle. Kerta toisensa jälkeen.
Minuakin nypyttää. Pitäisiköhän minunkin ruveta heittelemään ruokaa. Nypyttää, kun en taas tajua, mitä ihmis(t)en päässä liikkuu, miksi ei voi kertoa, mitä liikkuu (vai liikkuuko mitään) - varsinkin, jos minä olen kysynyt asiaa suoraan.
No mutta, kai tähän pitäisi olla jo tottunut. Vaikka sitä toivoo, että ihmiset käyttäytyisivät jollain tietyllä tavalla, niin harvoinpa ne niin tekee. Ja siihenkin on aina syy. Olisi vain huojentavaa kuulla se syy, edes joskus.
torstai 10. huhtikuuta 2008
Uutisia.
1. Aiemmin etsintäkuulutetut laventelinsiniset Valiseren rintsit ovat ilmoittaneet olemassaolostaan. Olivat hermolomalla sängyn alla, palasivat kotiin vahingoittumattomina. Esprit'n housuista otetaan edelleen vastaan havaintoja. Samoin yhdestä kappaleesta mustaharmaaraidallista marimekon sukkaa.
2. Hilman silmät alkoivat maanantaina vuotaa epämääräisen vihreätä töhnää. Tiistaiaamuna mentiinkin sitten käymään lääkärillä, joka tunki silmiin paperiliuskoja ja kirkkaanvihreitä tippoja, ja sanoi sitten, että silmät ovat ehjät mutta limakalvot ärhäkästi tulehtuneet. Saatiin tippoja. Hilma oli reipas.
3. Minulla on otsatukka! Tai no, olihan minulla ennenkin, sellainen sivuun vedetty, mutta nyt on ihan sellainen normaali, alaspäin suuntautunut. Totuttelen edelleen.
4. Huomenna tulee kaksi viikkoa siitä, kun söin edellisen kerran karkkia. Outoa: en edes tietoisesti, tai siis päättämällä päättänyt ryhtyä lakkoon. Ei vain ole tehnyt mieli. Paitsi eilen illalla oli vähän suklaanhimoa ilmassa, mutta se oli vain siksi, kun otti päähän. Meni ohi, sekä himot että otatukset.
5. Seuraavaksi aion tiskata ja imuroida. Käsittämätöntä, minkä määrän hiekkaa kaksi koiraa saa kannettua sisään muutamassa päivässä...
maanantai 7. huhtikuuta 2008
Finders, keepers?
Minulta on kadonnut omaisuutta. Esprit'n vaaleanharmaat trikoopöksyt, joiden kiristysnauhaa on koira järsinyt joskus muinaisuudessa. Ja Valiseren laventelinsiniset rintsit. Minun lempirintsit, muuten.
Löytäjä ei saa pitää. Löytäjä palauttaa löytönsä välittömästi allekirjoittaneelle.
En oikein tajunnutkaan, miten paljon viime päivinä on paistanut aurinko. Kun tänään ei näemmä paista, eron huomaa tuskallisen selvästi. On niin kylmäkin, ja yöllä satoi vettä. No, lumi sulaa silti.
Taittelut on viimein tehty, joten nyt minun pitäisi sitten keskittyä taas niihin omiin rävellyksiin. Jos vaikka tällä viikolla saisi hoidettua ne viimeiset kirjallisuusesseet, niin sitten pääsisi härväämään ne hallinnolliset piperrykset alta pois ja saisi edes sen alemman tutkinnon ulos. (Sehän jäi sinne vielä odottamaan.) Ja sitten se gradunkamaluus... uh ja yök.
Olin muuten taas huonoilla teillä lauantaina. Nyt ei varmaan voi hetkeen mennä.
keskiviikko 2. huhtikuuta 2008
Tädit jaksaa heilua, mutta blogin päivitys onkin sitten jo jotain ihan muuta.
Tässä nyt taas vähän tätä pakkopullapitkoa... monta kertaa olen yrittänyt jotain kirjoittaa, vaan sitten on tullut turhaumus ja stoppi. Jos nyt jotain tällä kertaa kuitenkin.
Olen tainnut herätä jonkinsortin horroksesta, kun viikonloppuihin sijoittuva iltaulkoilu on taas alkanut kiinnostaa. Viime lauantainakin päädyimme S:n kanssa kirmaamaan pubeja läpi, ja taas ansiokkaasti sain käytettyä vähätkin juomiseni tehokkaasti hyödyksi: kaksi lasillista punaviiniä ja yhden lonkeron lipiteltyäni hihittelin jo niin riehakkaasti, että meinasi Hesburgerin miekkoselta pinna katketa, kun yritin ruisfilettä tilata. (Iski nälkä välillä.)
Viime viikolla heitti päästä ja ostin uuden kameran. Siinä on vanhaan verrattuna miljoonasti enemmän toimintoja ja nippeleitä ja vimpaimia, enkä ole vielä jaksanut täysin perehtyä sen käyttöön. Kunhan hallitsen sen vähän paremmin, niin täälläkin lienee luvassa jonkinsortin installaatiota.
Siivoilin tänään. Tuuletin jonkin aikaa läpivedolla, ja illemmalla sitten huomasin, että sisällä räpisteli jotain. Sellainen pikkuinen koiperhonen. Ensimmäinen öttiäinen tänä vuonna, ellei salaatin mukana tulleita hedelmäkärpäsiä lasketa mukaan. Kai se kesä on siis tulossa! Hilma jahtasi sitä silmät kierossa, kunnes sain sen hätisteltyä parvekkeen puolelle. Öttiäisen, ei Hilman.
perjantai 7. maaliskuuta 2008
Salaisia aktiviteetteja
Syyllinen.
Uhri.
Hilma on nyt kypsynyt kunnon Nartuksi ja käveleksii ympäriinsä pöksyt jalassa. Kusti on täysin hämmentynyt. Murisee, jos Hilma tulee lähelle, murisee, jos Hilma kutsuu leikkimään. Murjottaa vain nurkissa ja käy välillä luimistellen tuijottelemassa. Pitkästä aikaa oli kauppareissun aikana taas askarreltu. (Mikäli kuvasta ei selvinnyt: tulinen urhoni oli pureksinut Bepanthen-tuubin, maiskutellut puolet sisuksista kitaansa ja tahrinut loput olohuoneen ryijymattoon.)
Oi autuutta.
perjantai 29. helmikuuta 2008
Pahantuulisen vanhuksen paluu
Tässä lähistöllä asuu sellainen vanha mies, jolla on aina, säästä tai vuodenajasta riippumatta, varrelliset talvilenkkarit ja karvahattu. Köpöttää hitaasti ja kärsivän näköisenä rollaattoriin nojaten asunnoltaan kioskille ja takaisin. Minulla on aina jotenkin käynyt sääliksi. Joskus jopa mietin, kun miekkosta ei ollut muutamaan kuukauteen näkynyt, josko jotain oli sattunut.
Voi olla, että eilisen jälkeen sääliä ei enää tunneta.
Lähdin iltapäivällä koirien kanssa ulos, ja huomasin, että tämä rollaattorimies tuli vasemmalta tien yli. Huusi jotain tytölle, joka käveli häntä vastaan suojatiellä. Kohtasimme korttelin kulmassa, ja minäkin sain kommentin, josta en ensin saanut selvää, koska miehellä ei ilmeisesti ole kovinkaan montaa hammasta jäljellä, joten pyysin miestä toistamaan sanansa. "Mene vittuun noiden koiries kanssa." Ahas. Ilmoitin, että en suostu moiseen. "Mene vittuun noiden koiries kanssa", kuului taas. Minä sanoin miehelle, että mielestäni oli aika epäkohteliasta puhutella tuntemattomia noin. Mies: "Painu vittuun." Aloin jo vähän ärsyyntyä, ja kehotin häntä painumaan sinne itse. Mies: "Eikun sinä, painu vittuun."
Mitä sitä sanotaankaan huonokäytöksisistä nuorista ihmisistä? Sellaisiakin kyllä on, mutta hitto - jos vanhuksetkin käyttäytyvät noin, niin sitten sietäisi kyllä pitää vähän pienempää ääntä niistä huonosti käyttäytyvistä nuorista. Ainakin, jos itse on huonosti käyttäytyvä vanhus.
maanantai 25. helmikuuta 2008
Kyvytön pissapoika
Kävin taas viikonloppuna visiitillä vanhempien luona, ja koska eilen oli infernaalinen lumipyry, lykkäsin paluun täksi aamuksi. Pitkästä aikaa paistoi aurinko oikein rivakasti, ja meinasi lumisokeus iskeä, kun lumikin oli niin kovin uutta ja valkoista. Jokunen kymmenen kilometriä ennen Joensuuta oli tiet ilmeisesti suolattu ja sohjoa lensi, joten pyyhkijöillä riitti töitä. Mutta sitten iski tragedia: pissapoika ei enää suoriutunut! Vonkui vain surkeasti, muttei heruttanut tippaakaan. Harvemmin olen iloinnut vastaantulevista rekoista sohjokelillä, mutta nyt hehkutin näitä kohtaamisia. Kunnon vetinen sohjo kun putsasi sitä pyyhkimien sotkemaa ohutta kurakalvoa varsin tehokkaasti.
Ajelin kuitenkin tuhrulaseineni kotiin, koska oli vähän kiire yliopistolle. Illemmalla sitten kävin kaupassa, ja ostin samalla uudet aineet, jotka Poika nautti jo Citymarketin parkkipaikalla. Veti kolme litraa kuin vettä vain, mutta jo vain kelpasi pyyhiskellä laseja sen jälkeen!
Hyydyin vähän kesken (jälleen uuden) projektin. Tympäännyin jokin aika sitten siihen, että minulla on liikaa astioita ja/tai liian vähän kaappitilaa keittiössä. Sain sitten päähäni, että kiskon kuivauskaapin puolikkaasta ritilät irti ja tungen hyllylevyt tilalle (koska joka tapauksessa kyseinen kuivauskaappi ei toiminut kuivaus- vaan säilytyskaappina). Samalla ajattelin siivota kaikki keittiönkaapit rankalla kädellä, ja puolittain sen jo aloitinkin, mutta yllättäen iski hyytymä ensin. No, eipä sitä kai kymmenen jälkeen maanantai-iltana tarvitsekaan loppuun asti viedä...
Kusti oli muuten tänään kylässä. Työkaveri, jonka luona Kusti ja Hilma ovat muutamaan otteeseen (esim. niiden Tanskanreissujen aikaan) olleet hoidossa, otti myös espanjankoiran viime vuoden lopulla. Ollaan muutaman kerran lenkkeilty yhdessä koirien kanssa, ja nyt Kusti meni ensimmäistä kertaa käymään niillä. Hyvin oli mennyt ja hyvä niin.. minulla kun oli pienet epäilykset asian suhteen.
torstai 21. helmikuuta 2008
Pakkopäivitys
Ängh.
Joskus ei irtoa. Ei sitten millään. Ei vain ole oikein ollut asiaa. Ainakaan sellaista, mistä olisi viitsinyt blogata. Olisi ehkä ollut painokkaita kirosanoja vilisevää vikinää ihmisistä, jotka ovat olleet elämässä melkein aina, ja jotka sitten tekevät jotain, joka satuttaa enemmän kuin olisi koskaan uskonut. Olisi ehkä ollut vikinää ylikipeästä ruumiista, joka protestoi vimmatusti uudelleen alkanutta kuntosaliharjoittelua vastaan. (Menossa toisen päivän tuska, eikä kropasta löydy kovin montaa kivutonta kohtaa juuri nyt.) Olisi saattanut olla vikinää ihmisistä, jotka normaalitekstissä käyttävät luvattoman paljon pakotettuja rivinvaihtoja niin, että kun sitä tekstiä joku toinen indesignilla taittaa, saa hän kärsiä.
No mutta. Jotain mukavaakin. Laitoin eilen ihan järjettömän hyvää ruokaa. Viilsin kanan rintafileen taskuksi, ja täytin taskun töhnällä, joka koostui maustamattomasta tuorejuustosta, parmesan-raasteesta (ja parmesan-raasteella EN tarkoita sitä valmista, vehkeelle haisevaa jauhetta mitä kaupasta saa..), aurinkokuivatuista tomaateista ja tirauksesta sitruunamehua. Fileen maustoin chicken&steak -maustesekoituksella ja kieräytinpä koko paketin ympärille vielä pari siivua pekonia pitämään höysteet taskun sisällä. Ja sitten uunitin koko laitoksen.
Ja Uh, kun se oli hyvää, vaikka itse sanonkin.
Mutta oikeasti, en minä taas oikein tajua ihmisiä...
maanantai 11. helmikuuta 2008
Quit dreaming, this is real life baby
Brrr.
Sellainen maanantai, että ellei koiria olisi, olisin varmaan käpertynyt sikiöasentoon peiton alle koko päiväksi.
Ulkona saa nimittäin kahlata nilkkojaan myöten sohjossa ja pään päällä roikkuu todella tiheä sumu. Kostea koleus tunkee vaatteitten läpi suoraan iholle ja paleltaa. Tällaisina harmaina päivinä on kovin vaikeata ajatella, että elo vielä kääntyy hyväksi. Yritetään silti.
Sain kuitenkin hoidettua tänään auton katsastuksen, joka oli jäänyt roikkumaan. Jäi aika viime tippaan.. huomenna olisi ollut viimeinen päivä. Jotenkin se vain on niin kammottavaa. Ihan kuin eläinlääkärissä. Koiraa/autoa ropeloidaan viereisessä huoneessa ja itse jännittää jollain kämäisellä tuolilla, onko koirassa/autossa jotain vikaa, ja jos on, niin onko paha vika vai pieni vika, ja paljonko vian korjaaminen tulee maksamaan. No, tällä kertaa autolla oli kaikki kunnossa. Eipähän tuosta halvalla päässyt siitäkään huolimatta.. mittauksineen tuli maksamaan 78 euroa koko lysti.
Mutta nyt minun pitää pakottautua taas kahlaamaan sohjossa, koska sen sitruunanaamaisen mummon kiusaksi koirat eivät ole vieläkään oppineet asioimaan pöntöllä.
lauantai 9. helmikuuta 2008
Päässä tänään: Sarah McLachlan - Do what you have to do
Kuinkas sitten kävikään? No, ihan kuten arvata saattaa..
What ravages of spirit
conjured this temptuous rage
created you a monster
broken by the rules of love
and fate has lead you through it
you do what you have to do
and fate has led you through it
you do what you have to do...
and I have the sense to recognize that
I don't know how to let you go
every moment marked
with apparitions of your soul
I'm ever swiftly moving
trying to escape this desire
the yearning to be near you
I do what I have to do
the yearning to be near you
I do what I have to do
but I have the sense to recognize
that I don't know how
to let you go
I don't know how
to let you go
a glowing ember
burning hot
burning slow
deep within I'm shaken by the violence
of existing for only you
I know I can't be with you
I do what I have to do
I know I can't be with you
I do what I have to do
and I have sense to recognize but
I don't know how to let you go
I don't know how to let you go
I don't know how to let you go
Njoo. kaipa tämä tästä, taas..
perjantai 8. helmikuuta 2008
Ei pissata saa, ei kakata saa - mummo voi tulla rollaattorillaan!
Voi hyvää huomenta.
Olin koirien kanssa aamukävelyllä, kävelyn loppupuolella vieläpä, koiratkin olivat ulospääsyn ensiriemusta rauhoittuneet ja nuuskivat tienvieruspenkkaa. Kusti sitten nosti jalkaa penkkaa vasten ja tirautti ulos pari viimeistä tippaa. Vastaan vaappui mummo rollaattorin kanssa. Naama nurinpäin sen näköisenä, että olisi aamupalaksi nauttinut kilon sitruunoita. Pääsi siihen meidän kohdalle (eikä muuten väistänyt rollaattorillaan sentin senttiä, vaan jyräsi ihan keskellä kapeaksi aurattua jalkakäytävää niin, että minun piti mennä ajotien puolelle) ja narisevalla äänellään naukui: "Hyi miten pahaan paikkaan koira pissasi!"
Mikä paha paikka? Lumihanki?! Ja kun sitä luntakin tulee koko ajan, niin eipähän niitä paria keltaista tippaa siinä hangessa edes näy parin minuutin päästä. Minä kun luulin, että se toinen tuotos on se maailman suurin ongelmajäte, oikein kunnon biohazard, mutta että sentään pissaaminen olisi sallittua ilman, että tarvitsee sohia purkin kanssa koiran alla ja kerätä nekin talteen.
Päässäni sitten vähän kilahti ja kajautin mummolle pari valittua sanaa perään, vaikka kovasti olen yrittänyt olla välittämättä moisista. Luulisi vain, että tuossa iässä olisi jo tajunnut, että maailmassa on suurempiakin huolia kuin pissaavat koirat. Ja vähän surullista, että tahtoo päivänsä tuolla asenteella aloittaa. Voisi sanoa ne ajatukset vaikka itselleen hiljaa omassa päässään sen sijaan, että narisee ja pilaa muidenkin aamun.
Hmph.
torstai 7. helmikuuta 2008
Olemisen vaikeutta
Tänään on ahdistanut sydämen asiat.
Tai no, eihän niitä oikeastaan ole. Se siinä varmaan ahdistaakin.
Vuosi sitten takkusin Hulttion kanssa. Hulttio oli todella outo.. sanoi yhtä, tarkoitti toista ja teki kolmatta. Ei siitä saanut mitään selvää. Syksyllä sitten oli se Hirmumyrsky, joka sekoitti elämän pitkäksi aikaa ja joka vieläkin kummittelee unissa. Sekin sanoi yhtä, ilmeisesti tarkoitti toista ja ainakin teki kolmatta. Ihan loppuvuodesta oli vielä säätöä kolmanteen suuntaan, joka jossakin määrin jatkuu, mutta joka ei ole yhtään sen selkeämpää kuin aiemminkaan. Se ei paljoa sano, mutta jotenkin luulen, että sen sanomiset tarkoittaa enemmän kuin muiden verrokkiryhmän edustajien. Olosuhteet ovat kuitenkin niin vaikeat ja mutkikkaat, että luulen vähän, että sen kiinnostus nyykähtää ennen kuin ehti kunnolla alkaakaan. Minä olisin kiinnostunut olosuhteista huolimatta, mutta kiinnostus ei kyllä tätä menoa jaksa pysyä yllä. Minä tahdon, että minusta kiinnostutaan, minuun tahdotaan tutustua, minut tahdotaan. Olen ihan ihmeissäni tällaisen 'no, katsotaan..' -lähestymistavan edessä. Eihän minulla ole mihinkään kiire, mutta Silti.. a girl wants to be needed and needs to be wanted. Eikä ole kovin haluttu olo nyt.
Välillä sitä miettii, miten hienoa on olla ihan omillaan. Ilman ketään. Ja hienoahan se onkin, tietysti, tavallaan. Mutta rajansa kaikella. Alkaisin ihanoikeasti olla jo valmis johonkin muuhunkin. Mutta sitten taas miettii, että jos se aina on yhtä sotkuista ja kuluttavaa ja uuvuttavaa ja ahdistavaa, niin miksi pitäisi yrittää - helpompi olla yksin.
Äh.
Kylppäristä tuli melko mielenkiintoinen. Säpsähdän vieläkin vähän aina, kun siellä käyn. Ehkä laitan kuvaa, jos muistan ja löydän kameran. Saa kyllä DIY-hommat jäädä nyt vähäksi aikaa, vaikka pientä pintaremonttia onkin ehkä luvassa seiniin ja lattioihin muussa osassa asuntoa myöhemmin keväällä tai kesällä. (Ne saa kyllä tehdä joku toinen.)
perjantai 1. helmikuuta 2008
Home Improvement
Ensimmäinen työtön päivä.
Kummastelin sitä aamupäivän, mutta sitten alkoi toimettomuus ahdistaa, ja rupesin DIY-naiseksi. Silleensä niinkuin kodinkunnostusmielessä.
Kylpyhuoneessani on valkoiset laatat. Ihan sellaiset tavalliset, mitä nyt 80-luvun alussa seiniin lätkittiin. Valkoista seinää "somistaa" ruskea, kahden laatan levyinen raita, ja niissä vielä shakkiruutumaisesti joka toinen on sellainen kukallinen koristelaatta. Olin vähän allerginen koko koristeraidalle ja etenkin niille kukkalaatoille alusta lähtien, ja olisin mieluusti laitattanut koko kylppärin uusiksi, mutta kun silloin ei ollut aikaa eikä rahaa moiseen. (Ei kyllä ole vieläkään, ainakaan sitä rahaa.) Silloin hätäpatenttiratkaisuna maalasin kullanhohtoisella keramiikkavärillä ne kukkalaatat piiloon. Seinille on tietenkin vuosien mittaan roiskunut shampoota, suihkugeelejä ja hoitoaineita, ja jotkut niistä ovat reagoineet sen kullankukertavan maalin kanssa siten, että maalattuihin laattoihin on tullut vihertäviä raitoja. Ja osasta maali on yksinkertaisesti kuoriutunut pois.
Alkuviikosta laattatilanne rupesi ottamaan päähän ylenpalttisesti. Tosin voi olla, että ne työotatukset vain saivat uuden kohteen. Oli miten oli, kävin ostamassa kaakeleiden maalaukseen tarkoitettua maalia, jota ei tosin valitettavasti ollut saatavilla kuin kahta sävyä, mutta eiköhän vaaleanharmaakin ole parempi kuin hilseviherlaikulliset kullankukerrukset.
Ryhdyin sitten puolenpäivän aikaan tarmokkaasti puhdistamaan seiniä. Joku aikaisempi valopääasukas oli valkaissut saumoja jollain talomaalin tapaisella, ja arvata saattaa, miten ne irvistelivät ja hilseilivät suihkun lähistöltä. Aloin siis rapsuttelemaan saumoja puhtaaksi ruuvitaltalla. Helpommin sanottu kuin tehty... käsivarsien lihakset väsyivät, polviin sattui kontata kovalla lattialla (pahimmat irvistelysaumat olivat luonnollisesti lattianrajassa..), maalihilsettä sinkoili silmiin, jne. Sitten luovutin ja päätin tulla tuulettamaan päätä blogiin. Kohta pitäisi kuitenkin mennä vielä pesemään ne seinät, että ehtisivät kuivahtaa, ja minä ehkä jopa maalaamaan ne ruskolaatat piiloon vielä tämän illan aikana.
Toivottavasti menevät piiloon. Muuten minulla onkin sitten ihan ylirumat kylppärinseinät.
Eilen oli siis todellakin se kammottu viimeinen työpäivä. Vein kahvihuoneeseen edellisenä iltana leipomiani maapähkinävoisuklaahippucookieseja. Laadin seuraajalleni, joka aloittaa vasta kuukauden päästä, seitsensivuisen sepustuksen siitä, mitä pitäisi tehdä heti alkuun. Sain kerrottuja keltapunaisia tulppaaneja työkaveri A:lta, jonka takia sain ihan hervottoman naurukohtauksen toissapäivänä. A:lla on (tai oli) tapana aina tulla katsomaan työhuoneen ovelle koiranpentukatseella, jos oli jokin tietokoneongelma. Toissapäivänä oli sitten ovella nainen silmissään koiranpentukatse yhdistettynä vähän hysteeriseen olemukseen, ja kun menin katsomaan, mikä oli hätänä, tipuin täysin. A oli onnistunut kääntämään näyttönsä nurinpäin. Ei siis sitä näyttölaitetta, mutta jotenkin oli vain ohjelmat ja alapalkki humpsahtaneet 180 astetta. Ja hiirikin toimi väärinpäin. Kävelin kopperooni kaksinkerroin naurusta, ja guuglettelin vähän, ja löysinkin ratkaisun. Vinkki: ei kannata painella ctrl+alt+nuolinäppäimiä. Maailma kääntyy päälaelleen. Tosin kääntyy se sitten takaisin, kun painelee vähän lisää.
Mutta nyt minä menen pyykkäämään ne seinät.
torstai 24. tammikuuta 2008
Status update
Vitkuttelu loppui, samoin työt. Tai vielä olisi neljä päivää jäljellä, kun maanantaiksi otin vapaapäivän. Aiempi otatus on vähän laantunut - olisihan sitä mieluusti ottanut vielä yhden kuukauden palkan, mutta toisaalta on silti oudon huojentunut olo. Varmaan siksi, ettei sitä naapuriyksikön madamea tarvitse enää katsella, kuunnella eikä muillakaan aisteilla havaita. Työkavereita kyllä tulee ikävä.
Eilen oli synttäritkin, joita juhlistin syömällä roskaruokaa ja nukahtamalla sohvalle heti Greyn anatomian jälkeen. On se villiä tämä sinkkuelämä...
torstai 17. tammikuuta 2008
Silmät kiinni nyt, jos eivät kestä valitusta.
Vitkuttelu ja vatkaus sen kun jatkuvat. Kohta varmaan tulee aivoverenvuoto - minulla ei koskaan ole päänsärkyä, joka kestäisi tuntia kauempaa, mutta nyt on särkenyt jo kolme päivää.
Periaatteessa kun minulle olisi ihan sama, jatkuuko ne työt vai ei. En jää murheenmurtamana sängynpohjalle, jos palkkauslupaa ei tule. Enkä nyt ihan riemumielin kirmaisi 1. helmikuuta töihin, jos lupa tulee. Kun tämä nyt selviäisi johonkin suuntaan..
keskiviikko 16. tammikuuta 2008
Joo, tai ei, tai joo, tai no, ehkä, tai ei sittenkään
Uskomatonta.
Ikään kuin tuo eilinen ei olisi ollut tarpeeksi - olin jo asennoitunut siihen, että parin viikon päästä loppuu työt, mutta sitten tänään hyppyytetään vielä vähän lisää. Ehkä mahdollisesti sittenkin jatkuisi vielä, kuukauden verran. Meinasin jo oikeasti ottaa sen tunkkiasian esille, kun minulta kysyttiin, olisinko vielä käytettävissä, mutta eipä oikein ole varaa sanoa ei. Niin kuin taloudellisesti. On minulla kuitenkin sen verran hyvä palkka, että yhden kuukauden tienaamisilla elelisi suht kauan.
Ja muutenkin. Koko tuohon kuvioon liittyy ihan uskomattomia (enkä tarkoita nyt hyvällä tavalla uskomattomia) käänteitä ja kuvioita ja ihmisiä. Vakuuteltiin vielä, että prosessista ei jäänyt kenellekään kamalan paha mieli. Pöh, minä ainakin voin suoralta kädeltä nimetä itseni lisäksi kolme ihmistä, joita varmasti ottaa päähän.
Eilen makselin melko myöhään illalla laskuja. Tuumasin, että maksanpa nyt loput mastercard-velat pois, ja niinpä tein. Kahdesti. Nordean verkkopankki sekoontui jotenkin, ja maksu meni tuplana. Tänään sitten jonottelin tovin jos toisenkin puhelimessa sinne luottokorttipuolipaikkaan, ja siellä ne kyllä oikoi luottorajan oikeaksi. Enkä sitten tietenkään ollut muistanut automaattiveloitusta, joka olisi pitänyt vähentää siitä maksusta - olinkin siis maksanut sen velkani tuplana, plus vielä automaattiveloituksen päälle. Pitäisi varmaan suosiolla jättää nuo vähänkin suurempaa aivokapasiteettia tai tarkkuutta vaativat tehtävät seuraavaan päivään.
Olen silloin tällöin jättänyt koirat keskenään, jos olen ollut vain pari tuntia poissa. Normaalistihan siis poissaollessani Hilma on portin takana keittiössä, ja Kusti saa valita paikkansa vapaasti. Kunhan ei ole keittiö. Aika usein, kun näin olen tehnyt, olen saanut huomata kotiin saavuttuani, että jotain on silputtu, mutta niin pieniksi pipruiksi ettei niistä saa selvää mitä on silputtu. Tänäänkin oli ahkeroitu palasiksi jotain pahvintapaista. En kyllä vain saa päähäni, missä täällä jotain pahvista olisi koirien ulottuvilla ollut...
Eilen tulin sellaiseen tulokseen, että on ne hulluja nuo ameriikantähdet. Ihan oikeasti. Ainakin tuo yksi. Tai jos ei tähdet, niin ainakin nuo lahkolaiset.
Huomenna olisi viikon viimeinen työpäivä, jei! Perjantaina on vapaapäivä, ja heti aamusta pääsee kampaajalle. Onkin jo aika.. hiukset lätköttää pahemmin kuin ikinä ennen.
Taas tuli tylsä rutinapostaus, mutta no, kärsikää. Tai olkaa lukematta. :P
tiistai 15. tammikuuta 2008
Eläimellistä päähänotatusta
Njooh. Kun eilen rutisin epäselvästä työnjatkosta, niin eipä ole epäselvää enää: 1.2. alkaen olen sitten taas työtön opiskelijantapainen. Työt ei jatku, vaikka sen kuvion kääntäisi miten päin tahansa.
Aamulla olin sellaisessa pienessä shokintapaisessa (kun asiaan nyt liittyy vielä kaikkea muutakin kivaa, jota ei voi ääneen mainita) enkä oikein tajunnut, että ottaa päähän ja rankasti. Kun tässä kuitenkin nyt on muutaman tunnin kypsynyt ja kiehunut, niin ei ole tajuamisongelmia. Kyllä. Ottaa päähän. Rankasti.
Hopeareunana tässä myrskypilvessä, ohuen ohuena mutta sitäkin hohtavampana, on se, ettei minun enää tarvitse olla tekemisissä sen ärsyn naapuriyksikön esimiesnaisen kanssa. Hah!
maanantai 14. tammikuuta 2008
Plop!
Kypsärin tulos on jäänyt mystiseen mustaan aukkoon kokeen tarkastajan ja merkinnän rekisteriin tallentavan toimistosihteerin välille. Soitto graduohjaajalle tänään varmisti kuitenkin sen, että läpi se on sentään mennyt. Joten..
EI ENÄÄ TENTTEJÄ!!! IKINÄ!!!
Tätä ehkä voisi jopa juhlistaa jossain välissä. Vaikka yhdistettynä synttäreiden kanssa (vaikka siinä nyt ei mitään juhlimisen aihetta ole.. alamäki ja rupsahdus alkaa), nekin kun on kohta.
Viikonloppu meni käsittämättömän nopeasti. En saanut tehtyä paljon mitään (ellei järjettömän kokoisen tiskivuoren selvittelyä tekemiseksi lasketa).. viime viikon jäljiltä oli niin kovin nuutunut ja väsynyt olo, ja luulin vielä saaneeni jonkinsortin taudinkin, kun töissä käytävän varrella yksi jos toinenkin pärskii ja niiskuttaa. Tauditonna elo kuitenkin näemmä jatkuu.
Eilen minulle soitettiin ja tiedusteltiin, aionko olla mukana rokin tekemisessä vielä ensi kesänä. Aiemmin se on minulle ollut itsestäänselvää, mutta nyt en yhtäkkiä osannutkaan antaa vastausta. Viimekesäinen oli jotenkin niin rankka fyysisesti, etten ole sitä vieläkään unohtanut, vaikka niin ennustelinkin tapahtuvaksi. Saa nyt nähdä.. vähänhän tuo tökkii, että ottaa töistä lomaa ja menee rikkomaan itsensä palasiksi, ja sitten palaa töihin lomailematta ja lepäämättä päivääkään. Tosin eihän minulla ole ehkä niitä töitäkään, joten kai se sitten olisi ihan sama.
Työasia todellakin roikkuu edelleen ilmassa. Kukaan ei näemmä tiedä, kuka tätä hommaa tekee 1.2. alkaen, vai tekeekö kukaan. Minä en tiedä, missä välissä pidän minulle kertyneet lomat (joita ei onneksi kauheasti jää), kun kuitenkin on suht kiireinen aika vuodesta, eikä oikein ehtisi lomailemaan. Yritän vain pysytellä siinä zen-tilassa, mutta kyllähän se nyt kaiken rehellisyyden nimissä tökkii ja pahasti.
Kohta saavat pitää tunkkinsa, sanon minä.
tiistai 8. tammikuuta 2008
Paistomittarin plopsahdusta odotellessa
Kypsyyskokeen tulosta ei näy eikä kuulu. Kävin jopa tänään töitten jälkeen koluamassa ilmoitustaulun, mutta ei.. tuloksia ei näy. Olisin kyllä olettanut, että siellä olisi ollut vähintäänkin se hylkylappu. Lieneekö tapa jolla käytän tätä kotimaista kieltämme sitten jotenkin epänormaali, vai miksi tulos sitten viipyy ja viipyy. Kärsivällisyyshän ei koskaan ole ollut hyviä puoliani, mutta kaipa minun pitää vain pilkkoa angstini palasiksi ja niellä ne.
Töitten jatkuminen näyttää aina vain vähemmän varmalta. Olen onnistunut lietsomaan itseni johonkin äärimmäisen kummalliseen zen-tilaan, jossa minulle on oikeastaan vallan sama, mitä tapahtuu. Henkisesti olen jo valmistautumassa siihen, että helmikuussa onkin paljon aikaa tehdä kaikkea muuta kuin töitä. Taloudellisesti en ole kyllä valmistautunut ollenkaan, ja välillä hirvittääkin, kun tulee tuhlattua melkein kuin viimeistä päivää. Mutta eipä sitä kohta tuhlailla, joten kai minulla on siihen oikeus nyt, kun vielä voin.
Ihan tylsä postaus tuli, mutta kun ajatus väsähti kesken kaiken. Oli kai minulla alunperin jotain asiaakin...
keskiviikko 2. tammikuuta 2008
I'm a keeper
Hyvin tuli luvattua:
| You Will Keep Your New Year's Resolution |
![]() You planning on making a resolution that's smart, attainable, and perfect for where your life is. |
tiistai 1. tammikuuta 2008
Lupauksia?
Go and catch a falling star,
Get with child a mandrake root,
Tell me where all past years are,
Or who cleft the devil's foot,
Teach me to hear mermaids singing,
Or to keep off envy's stinging,
And find
What wind
Serves to advance an honest mind.
If thou be'st born to strange sights,
Things invisible to see,
Ride ten thousand days and nights,
Till age snow white hairs on thee,
Thou, when thou return'st, wilt tell me,
All strange wonders that befell thee,
And swear,
No where
Lives a woman true and fair.
If thou find'st one, let me know,
Such a pilgrimage were sweet;
Yet do not, I would not go,
Though at next door we might meet,
Though she were true, when you met her,
And last, till you write your letter,
Yet she
Will be
False, ere I come, to two, or three.
(John Donne - Song )
Jotenkin tuli tuo yllämainittu mieleen, kun ajelin vanhempien luota kotiin tänään ja oli pakkanen, pimeätä, ja tähdet näkyivät kunnolla pitkästä aikaa.
Jännitin vähän eilisiltaa, kun kumpikaan noista koirista ei ollut ollut rakettien kanssa tekemisissä (tosin mistäs minä tiedän, vaikka olisi Kusti edellisessä elämässään ollut pommikoira tai jotain). Alkuilta meni hämmentävän hyvin - vaikka lähistöllä paukkui, koirat vetelivät sikeitä kaikessa rauhassa. Meni jopa niin hyvin, että uskaltauduin niiden kanssa pihalle vielä puoli kymmenen aikoihin.
Mutta sitten tuli keskiyö ja suuret pamaukset. Sitten alkoi Kustiakin huolestuttaa niin paljon, että kiipesi sängyn jalkopäähän turvaan, ja Hilmakin tuli käpälöimään hätääntyneenä. Ja loppuyönä ei sitten kovin hyvin enää nukuttukaan, kun joku järjen jättiläinen ammuskeli pommeja talon vieressä, talon edessä kadulla ja/tai läheisessä puistossa. Mutta silti meni paremmin kuin luulin.
Voisivat samointein kyllä kieltää ilotulitteet Suomessa ihan samalla lailla kuin Norjassakin tekivät. On se kyllä niin järjetöntä rahantuhlausta - sama kun käyttäisi rahojaan vaikka saunan sytykkeinä. Kansalaisten oma asiahan se tietenkin on, mihin rahansa tuhlaavat, mutta kun kerran niitä pommeja ei näemmä osata poksautella silloin, kun niitä saa poksautella (ensimmäiset poksaukset kuuluivat jo sunnuntaina, viimeiset tänään iltapäivällä) ja missä niitä saa poksautella (jopa vanhempien pihatiellä oli raketinräippeitä), kun poksauttelevat kansalaiset eivät osaa siivota toimiensa jälkiä, ja varsinkin, kun ihminen näemmä on oikeasti niin tyhmä eläin, että se satuttaa itseänsä niillä joka hemmetin vuosi, niin olisiko se nyt oikeasti niin kamalaa? Tuskin kenenkään jälkikasvu saa traumoja siitä, jos näkee uutenavuotena vain kaupungin ison ilotulituksen. Tai jos kerran pitää räjäytellä, niin lastaisivat sitten kaikki paukkuterroristit busseihin ja ajaisivat ne 50 kilometrin päähän taajamista poksuttelemaan sielunsa kyllyydestä.
(Ellei se jo välittynyt rivien välistä, en siis oikein tykkää ilotulitteista.)
Minulla ei ole tapana pahemmin tehdä uudenvuodenlupauksia, koska en tahdo lupailla mitään, minkä pitävyydestä en voi mennä takuuseen. Tänä vuonna kuitenkin mietin, että 1) lopettaisin erään ex-tapauksen blogin lukemisen, 2) lopettaisin tämän ex-tapauksen uuden puoliskon blogin lukemisen, 3) enkä enää koskaan antaisi kenenkään, Kenenkään hallita tunne-elämääni niin voimallisesti, että jos tämä henkilö päättäisi ulostaa minut elämästään, en romahtaisi ja menettäisi toimintakykyäni osin tai kokonaan edes vähäksi aikaa (niin kuin kävi viime syksynä). Helpommin sanottu kuin tehty, mutta ainakin yritän.
Ja tietenkin 4) syön vähemmän sokeria ja käyn useammin salilla jne jne.
perjantai 28. joulukuuta 2007
Viaton mustikkapiirakka
Joulusta selvittiin hengissä, tosin ei aivan kolhuitta. Poltin käteni porukoiden uuniin, joten nyt on ärsyn näköinen palovamma oikeassa rystysessä. Näytän ihan joltain nyrkkitappelukriminaalilta. Muitakin kummallisuuksia oli, esimerkiksi vietin elämäni ensimmäisen joulukuusettoman joulun (kylkiasennossahan se kuusi kyllä olisi suurimman osan aikaa viettänyt, kiitos noiden nelijalkaisten pyörremyrskyjen). En myöskään muista yhtään näin lumetonta joulua, enkä takuuvarmasti ole todistanut uuden television ostoa jouluaattopäivänä tuntia ennen kuin kodinkoneliike meni kiinni (porukoiden lähes 20-vuotias kuvaputkitelkku päätti tulleensa tiensä päähän aattoaamuna). Enkä oikein missään vaiheessa päässyt joulutunnelmaan, mutta ehkä se johtuu iästä, tai jotain.
Kävin tänään elokuvissa. My Blueberry Nights oli tuotoksen nimi.. ihan herttainen teos. Paitsi että kyllä se Natalie Portman on ihan liian hyvännäköinen nainen. Ja Jude Law voisi kanssa olla vähän vähemmän komea. Mutta eihän minulta koskaan mitään kysytä. Hyljeksitty sieluparkani koki pienen valaistuksen elokuvan alussa, kun Norah Jones ja Jude Law keskustelivat piirakoista. Juden omistamassa kahvilaravintolassa kun päivän päätteeksi juustokakku oli mennyt kokonaan, persikkapiirakka ja suklaakakku lähes kokonaan, mutta mustikkapiirakkaa jäi aina runsain mitoin yli. Norah tätä kovasti ihmetteli, ja Jude selitti, että mustikkapiirakassa ei ole mitään vikaa - ihmiset vain valitsevat aina jotain muuta. Tässä kohtaa katsojien ilmeisesti kuului samaistua mustikkapiirakkaan. Minä ainakin samaistuin. Eihän minussakaan mitään vikaa ole (ainakin yritän kovasti uskotella itselleni, että näin on).. ihmiset vain aina valitsevat jotain muuta.
Vuoden viimeinen viikonloppu. Mihinköhän senkin käyttäisi..
sunnuntai 16. joulukuuta 2007
boom chika wah wah
Keskiviikkona iski mahatauti. Surkeilin kotona torstain ja perjantain, jonka jälkeen olo alkoi kohentua ja mökkihöperyys iskeä. Se ei lientynyt lauantain maanisella (joulu)ostoskierroksella, vaikka sen aikana näki suorastaan yliannostuksen ihmisiä.
Mikä ihme se muuten on, että mitä kapeampi ja täyteentupatumpi kaupan käytävä, sitä hitaammin ja leveämmin ihmiset sitä tallustavat ja möllistelevät joka helkutin vimpuraa?! Eikö ne ymmärrä, että takaa tulee ihmisiä, joiden luontainen kävelyvauhti ja kärsivällisyys on Ihan Jotain Muuta..
Maanisen kierroksen aikana ostin mm. elämäni kalleimman ripsivärin (hah, mainoksen uhri - tunnustan), sekalaisen lajitelman meikkisiveltimiä (pakkopäivitys, kun entiset alkoivat hajoilemaan), 8kpl matalia ja 8kpl syviä Teema-lautasia (joita sitten raahasin antaumuksella kotiin muovikasseissa selkä vääränä, vinkuen ja protestoiden). Sokoksella onnistuin tuhlaamaan niin paljon rahaa siinä kemikalio-osastolla, että sain tulipunaisen satiinikimonon.
Illemmalla tuntui silti siltä, että siinä ei ollut vielä kaikki. Piti päästä Ulos. Ja niinpä sitten S-ystäväni kanssa sonnustauduimme überhehkeiksi (S:lla vielä oli uudet hienot hiukset, jotka ansaitsevat erikoismaininnan) ja suuntasimme illan alkajaisiksi Gloriaan. S meni edellä, toivotti babyface-portsarille hyvää iltaa ja oli jo puoliksi sisällä, kun babyfacen katse kiinnittyi minuun ja sain osakseni kohteliaan kysymyksen: 'Olisiko neidillä henkkareita näyttää?'
No haloo.
'Neiti' täyttää kuukauden päästä 32. 'Neidin' henkkarin virkaa toimittaa lakanan kokoinen ajokortti jonkalaisia myönnettiin viimeksi vuonna 1994, jonka jälkeen kortin koko puolittui. 'Neiti' ei baariin lähtiessään ole enää kahteen vuoteen kuljettanut em. lakanaa mukanaan, koska pitää itsestäänselvänä, että on jo niin ylikypsyneen näköinen, ettei kukaan sitä (lakanaa) tahdo enää nähdä.
Minähän tietenkin häkellyin täysin. 'Ihanko oikeastitosissaan sitä kysyt, vai onko tämä vain huono vitsi?' 'No ihan oikeastitosissaan.' 'Nomuttakuneimullaole!' 'No onko sulla Mitään?' 'No on mulla luottokortti.' 'No näytä se sitten.'
Tästä tapahtumasta jäi koko illaksi sellainen lievästi hysteerinen perusvire päälle. Kohtasimme liikennevaloissa baaria vaihtaessamme kaljun miehen, joka julisti olevansa hyväntahtoinen joulupukki, jolla on iso torpedo (tähän liittyi myös kädellä elehtimistä noin puolen metrin päässä alavatsasta). Sitten tuli vastaan nuori finninaamainen poika, joka tuijotti meitä ja ääntelehti 'boom chika wah wah'. Kolmannessa baarissa seuraamme lyöttäytyi omituinen pieni (ja jälleen kalju) mies, joka kuiskutteli S:n korvaan, nuolaisi poskea, julisti S:n olevan todella kaunis, muisti sitten minun läsnäoloni ja kiirehti lisäämään 'ja etkä sinäkään ruma ole'. Kyllä taas niin sydämessä läikähti, kun muisti sen itsenäisyyspäivän aaton.
Loppuillasta päädyimme ympyrän sulkeaksemme takaisin Gloriaan, jossa minäkin sain sitten ylitsevuotavia kohteliaisuuksia jotka jopa taisivat olla aitoja.
Tänään sitten on maleksittu joulumarkkinoilla, käyty syömässä ulkona, harhailtu päämäärättömästi kaupungilla ja periaatteessa pyritty välttämään keinolla millä hyvänsä ruotsin kirjallisuusesseiden kirjoittaminen.
Ja nyt väsyttää.
tiistai 11. joulukuuta 2007
Stick a fork in me, I'm done!
Kypsyttää siis kovasti. Niin kovasti, että kävin oikein kokeessa tänään. Ei sitten minkäänsortin käsitystä, miten se meni.. kai ihmisillä on yleensä tapana päästä siitä kivuttomasti läpi. Ehkä minä olen ensimmäinen, jolla se hylätään?
Löysin viikonloppuna uuden addiktionkin. Piti kirjoitella ruotsin kirjallisuusesseitä, mutta minä risteytin kasveja. Plant Tycoon -niminen peli vaimentaa tehokkaasti sisälläni mesoavan pienen puutarhurin, joka talvisin äityy joskus hieman rasittavaksi.
Tänään pitäisi vielä kirjoitella joulukortteja ja kirjoittaa essee Fröken Juliesta. Ja silti minä istun ja kirjoitan blogia ja risteytän kasveja (jotka heittävät henkensä, koska minulla ei ole rahaa ostaa parempaa multaa, enkä saa lisää rahaa, kun ei ole kasveja mitä myydä, koska ne ovat heittäneet henkensä, kun multa on liian huonoa).
torstai 6. joulukuuta 2007
Love Pariah
Ehkäpä on ilmassa lievähköä moraalista krapulantunnetta, mutta onpa kyllä hylkiöolo. Eilen oli vuotuiset kahden naisen itsenäisyyspäivänaatoniltamat, ja ihme kyllä, minäkin jaksoin olla baarissa kolmeen! Ja hauskaakin oli. Muutamaa pientä juttua lukuunottamatta, jotka eivät eilen haitanneet, mutta tänään ne nävertävät sitäkin enemmän.
Minulla on aina baarissa vähän sellainen seinäruusuolo. Yleensä ihmiset ottavatkin kontaktia aina siihen henkilöön, jonka seurassa olen (riippumatta siitä, kuka se henkilö on). Ja vähänhän se ottaa päähän, tietenkin, kun miettii, onko yhtäkkiä muuttunut vallan näkymättömäksi. Eilen oli muutamaan otteeseen hyvinkin ilmavasti kohdeltu olo, ja sitten vielä, kun juttelin yhden tutun kanssa, niin tämän tutun kaveri porhalsi siihen viereen, ja esittelyiden jälkeen totesi 'sinut me otetaan jos ei muita saada'. Njooh. Kylläpä todellakin lämmittää tytön sydäntä tuollainen lohkaisu.
Jos kerran olen niin kovin vastenmielinen, niin voisi joku sanoa kerrankin sen suoraan, niin eipähän tarvitsisi miettiä sitä sen enempää.
Kandintutkielma meni läpi, iloitsin siitä kovasti eilen ja yritän kaivaa tuon tunteen taas esille tänään.
Ja hyvää syntymäpäivää, Suomi.
maanantai 3. joulukuuta 2007
Kaiken se vaatii...
Verta (hormonaalisesti sopiva ajankohta). Hikeä (kylmä tuskanhiki niskassa koko viikonlopun). Kyyneleitä (ainakin vertauskuvallisia). Litroittain teetä ja vissyä. Suklaata. Epätoivon ollessa ylimmillään kunnon annos lohturuokaa (pasta carbonaraa). Säännöllisin väliajoin aivojen tuuletusta pakkasilmassa.
Ja valmista tuli.
Ei tosin vaatimusten mukaisesti - 4000 sanaa jäi reilusti tavoittamattomiin, ja kansilehden ja kirjallisuusluettelon kanssa kakkosrivivälillä tuli pituutta noin 11 sivua. Mutta äh, ihan sama, jos vain menee läpi. En kuitenkaan ole vuosikausiin kirjoittanut ruotsiksi mitään noin pitkästi. Maltillisen ylpeä itsestäni olen, tällä hetkellä.
Nyt kai pitäisi nukkua, mutta pää tietenkin käy ylikierroksilla. Veikkaan, että huomenna (eikun siis tänään) vallitsee päinvastainen ilmiö, kun akateemisen luomisen laskuhumalassa pyörittelen työpapereita pöydällä. Sentään sopii kuitenkin riemuita, käypä yli- tai alikierroksilla, että alkava työviikko on vain kolmipäiväinen - siinähän on itsenäisyyspäivää ja vapaapäivää ja vielä seuraavan viikon maanantaitakin vapaata! Hiih.
lauantai 1. joulukuuta 2007
None Shall Sleep
Sisareni armollisella ohjeistuksella päädyin googlettamaan Paul Pottsin (enhän minä tällaisesta Paulista ollut mitään kuullut), ja nyt pää on täynnä Nessun Dormaa.
Vallanpa on miehellä hieno ääni.
Parin viikon takainen painekattilaolo on palannut. Kandintutkielma pitää palauttaa maanantaina, joten tässä taloudessa ei todellakaan varmaan kukaan nuku ensi yönä, kun pitää kahlata läpi erinäisiä kirjoja ja artikkeleita, jotta huomenna sitten voisi kirjoittaa ne 4000 ruotsinkielistä sanaa. Uh.
keskiviikko 21. marraskuuta 2007
Luonnonoikku
Tänä aamuna vasen päkiä tuntui kipeältä. Lähemmin sitä tarkasteltuani huomasin, että siinä tuntui pieni kohouma, jonka keskellä näkyi pienenpieni tummempi osa. Mietin, että mistähän minä nyt olen onnistunut tikun sinne saamaan, kun vuodenajasta johtuen kuitenkin on sukat jalassa lähes koko ajan. Rupesin tonkimaan tikkua ulos, jolloin minua kohtasi Järkytys.
(Tässä kohtaa heikkohermoisimmat voivat lopettaa lukemisen.)
Aikani kohoumaa kaiveltuani havaitsin, että jalkapohjan iholla oli tumma karva. No, kahden mustan koiran omistajana luulin tietenkin, että siihen oli leijaillut jommankumman elikon kasvustoa, ja nyppäsin karvasta kiinni ja olisin pyyhkäissyt sen tiehensä, paitsi kun se ei irronnutkaan! Se tikuksi luulemani olikin sisäänpäin kasvanut karva. Tai jotain vastaavaa. Eihän ne nyt mitenkään tavattomia ole, mutta että jalkapohjassa?! Heti tuli mieleen ne kauhutarinat ihmisistä, joiden selästä (tai jostain) on leikattu kysta, joka on ollut täynnä karvoja ja hampaita, kun muinoin kohdussa menehtynyt kaksonen on junttautunut sisuksiin kiinni. Siitäkö tässä nyt oli kyse? Ehkäpä kaksosherkän suvun kasvattina minulla olikin kerran puolisko, joka koteloitui johonkin ja nyt 30 vuoden jälkeen on lähtenyt vajumaan kohti alaraajoja.. ehkäpä huomisaamuna löydän kulmahampaan polvitaipeestani, tai jotain vastaavaa.
Hui kamala sentään.
Tai ehkä minusta tulee isona hobitti eikä opintohallinnon virkamies.
sunnuntai 18. marraskuuta 2007
Phuuh...
Tämän päivän ongelma on se, että päässä on liikaa tavaraa. Ihana graduohjaajani Sinikka (bless her soul) ilmoitti minulle, että tutkielman takarajaa voidaan siirtää viikolla tai parilla. Se pelasti kyllä päiväni ja hermoni.
Unohdin muuten raportoida, että sen kamalan kurssin tentti oli ja meni viime viikolla. Minullahan oli tähtäimessä vain ja ainoastaan läpipääsy, ja sen tein. Kunniakkaasti. Läpäisin elämäni viimeisen tentin (ellei kypsäriä lasketa) arvosanalla 1. Hih. Kuvastaa kyllä hyvin kiinnostustani aiheeseen ja valmistautumistani siihen tenttiin.
lauantai 17. marraskuuta 2007
Päässä on tyhjää, tyhjää vain
Jos henkilön tiedossa on ollut jo monta viikkoa, että opintoihin liittyvä kirjallinen työ pitää palauttaa maanantaina 19.11. niin miksi kyseinen henkilö, huolimatta siitä, että on ottanut töistä vuosilomaa koko kyseistä päivämäärää edeltävän viikon, saa aikaiseksi ryhtyä varsinaisesti laatimaan vaadittua tutkielmaa lauantai-iltana 17.11.? Sitä sopii kysyä minulta. En tosin tiedä vastausta.
Tarkennettakoon, että kyseisen tutkielman tulisi olla laajuudeltaan 12-15 sivua/4000 sanaa. Ei siis pyörähdä valmiiksi ihan parissa tunnissa.
Jotenkaan nyt vain ei ajatus kulje, ei eteen- eikä taaksepäin. Ei suomen eikä varsinkaan ruotsin kielellä. Olen kai onnistunut vääntelemään asioita solmuun tekemättä oikeastaan mitään (ellei ylenpalttista vatvomista lasketa mukaan - sen aivotyökapasiteetin kun saisi valjastettua yleishyödylliseen käyttöön, niin olisin jo vääntänyt gradun itselleni ja kymmenelle muulle).
Kansainvälisen avaruusaseman astronautit varmaankin siristelevät paraikaa silmiään. Mikä on tuo kirkas valo, joka Telluksen suunnasta kajastaa? Kah, sehän on silpsin uusi olohuoneen lamppu. Ehkä se vanha lamppu oli vain niin kertakaikkisen huonotehoinen, että tuo uusi vain näyttää ylettömän loistavaiselta. Elättelen toiveita, josko se antaisi samalla kirkasvalohoitoa. Huonekasvitkin varmaan viiraantuvat ja luulevat kasvukauden alkaneen uudelleen.
Kiitoksia Mieshenkilölle asennustyöstä. Jos nyt on näkemässä tätä.
Uutisia elikoita koskien: eilisen tai tämän päivän aikana on pudonnut Hilman viimeinenkin pentuhammas. (Löytäjä saa pitää.) Olin jo varustautunut eläinlääkärivierailuun, kun yläkulmahampaat näyttivät olevan niin hanakasti paikoillaan, vaikka viereen oli jo noussut pysyvät kulmat. Vaan tippuivathan nuo sitten kuitenkin itse, ja parempi tietty niin. Ja nyt kun vielä alkaa vahvasti näyttää siltä, että neiti on viimein viiden ja puolen kuukauden ikäisenä sisäistänyt rakonhallinnan perusteet, niin voin todeta, että aika kivuttomasti se lopulta meni, se äärimmäinen pentuvaihe. Yhdetkään kengät eivät joutuneet pentuhampaiden uhriksi, yksikään huonekalu ei kärsinyt tuhoja (tosin keittiön oviaukon nurkkaan on järsitty kunnon lommo), Kustiin ei tullut pysyviä reikiä, eikä rappukäytävään ehtinyt kulua uraa portaisiin jatkuvan pihallaramppaamisen tuloksena.
Mutta nyt keittelemään teetä ja syventymään (tai ainakin yrittämään syventymistä) kielitieteen ihmeelliseen maailmaan. Pitkä yö edessä...
lauantai 10. marraskuuta 2007
"Ilmojemme Pendolinot" ja muita tarinoita
Borta bra men hemma bäst.
Johan oli turha reissu. Konferenssi oli melkoisen tylsä, eikä siellä ilmennyt mitään uutta käsinkosketeltavaa tietoa, jota sinne menin hakemaan. Vaan tulipahan käytyä, lennettyä business-luokassa (varmaankin Finnairin moka, kun lentojen varauspäivänä sattuivat business-luokan liput olemaan turistiluokkaa halvempia), asuttua neljän tähden hotellissa (jota ei tosin kyllä neljäksi tähdeksi uskonut, kun näki huoneen.. kulunut, nuhjuinen ja vähän likainenkin kun oli), ajeltua Kööpenhaminan metrolla, syötyä huonosti, kärsittyä vatsavaivoista, yritetty epätoivoisesti tajuta tarpeeksi tanskaa, että olisi saanut uutisista selville, mitä kotosuomessa oikein sillävälin tapahtui (kunnes tajusin, että televisiosta näkyy myös kolme Ruotsin kanavaa, BBC World sekä CNN International, jotka nekin olivat varsin tietoisia tapahtuneesta).
Tapahtuneen varjossa omat matkakärsimykset tuntuvat varsin mitättömiltä. Mutta kun lentopelkoisen ihmisen lykkää koneeseen, joka ehtii kiitoradalle asti ja sitten alkaakin ajella kenttää ympäri, kunnes lopulta pysähtyy tekniikkahallin eteen, jossa hölmistyneen näköinen mekaanikko tulee kiertämään konetta ympäri, niin eihän siitä hyvää seuraa. Lentomme siis myöhästyi melkein kaksi tuntia, kun koneen jarrut hajosivat juuri ennen lähtöä. Sitten köröttelimme bussilla takaisin terminaaliin odottelemaan uutta konetta, koska edellisen korjaus kesti niin kauan. Sitten köröttelimme uudelleen bussissa takaisin tekniikkahallille, jossa meidät lastattiin täsmälleen samanlaiseen koneeseen (joka kuulemma kuitenkaan ei ollut se sama.. en tiedä uskoisinko). Kollegan mies oli tapahtuneesta kuultuaan tokaissut 'jaa vai Finnairin Embraerit.. no nehän nyt on tunnetusti ilmojemme Pendolinoja, koko ajan hajalla'. Eilen palatessa oli ongelmana tuuli - Helsinkiin laskeutuminen oli hitusen keikkuva ja epävakaa, muttei mitään verrattuna siihen, miten vaaputti ja hytkytti Joensuun lentoaseman yllä. En kyllä enää koskaan, koskaan mene sellaiseen Finncomin potkuripurkkiin ellei ole äärimmäinen pakko. Sydän hakkasi vielä kotonakin, puoli tuntia laskeutumisen jälkeen.
Nyt odottelen koiria kotiin ja pähkäilen, mitä sitten tekisin. Outoa, miten matka, kestipä pari päivää tai pari viikkoa, katkaisee arjen niin tehokkaasti. Sitä on pihalla kuin lintulauta monta päivää.
tiistai 6. marraskuuta 2007
By Popular Demand
Stressittää ja tanskattaa
Huomenna sinne siis lähdetään. Taas. Tanskaan. En viitsi kertoa, miten paljon ei tee mieli lähteä, kun olisi kaikkea muutakin tekemistä, TÄRKEÄÄ tekemistä. KIIREELLISTÄ tekemistä. En enää tahdo kirjoitella esseitä yömyöhälle, niin kuin kävi viime perjantaina, kun istuin ja vääntelehdin koneella ja äkelsin kaksi esseetä kulttuurien moninaisuudesta ja monikulttuurisesta koulutuksesta. Ne piti palauttaa sähköisesti viittä vaille puoleenyöhön mennessä, ja lähes sinnehän se myös meni. Ei kivaa.
No, ensi viikko on lomaa. Saa vääntelehtiä koneella vaikka aamuseitsemästä lähtien, ja niin siinä todennäköisesti myös käy. Edellyttäen tietenkin, että Finnairin koneet eivät syöksy roihuavana tulipallona Itämereen.
Tänään on Svenska dagen. Ha det bra.
maanantai 5. marraskuuta 2007
Remember, remember the Fifth of November
Remember, remember the Fifth of November,
The Gunpowder Treason and Plot,
I know of no reason
Why Gunpowder Treason
Should ever be forgot.
Guy Fawkes, Guy Fawkes, t'was his intent
To blow up King and Parliament.
Three-score barrels of powder below
To prove old England's overthrow;
By God's providence he was catch'd
With a dark lantern and burning match.
Holloa boys, holloa boys, let the bells ring.
Holloa boys, holloa boys, God save the King!
Guy-parka hirtettiin, sisälmystettiin ja pilkottiin neljään osaan (ja toimenpiteistä vasta viimeinen oli kuolemaan johtava). Mutta pääsipähän sentään näemmä vuonna 2002 sadan merkittävimmän britin listalle sijalle 30.
torstai 1. marraskuuta 2007
Höh..
Korkkaan marraskuun kertomalla, että minulla ei varmaankaan ole enää töitä tammikuussa. Tai jos on, niin sitten on todella hyvä tuuri.
keskiviikko 31. lokakuuta 2007
Naamakirjailua, kirjallista tuskailua ja draamaa hevi-osastolla
Tänään se sitten tapahtui.
Minusta tuli Facebookin uhri.
Ihmettelin suuresti pitkin syksyä, kun vähän väliä tunki jostain luukusta ilmoitus, että joku oli lisännyt minut ystäviinsä. Oliko minulla muka ystäviä? Hyvänen aika. Laiska kun olen, niin en kuitenkaan vaivautunut tutustumaan systeemiin sen enempää.
Kunnes ne ilmoitukset rupesivat ennemminkin ärsyttämään. Vannoin jo suureen ääneen eräälle minut lisänneelle, että 'minähän en sinne liity!'. Kyllä minä sitten olen heikkohtahtoinen: meni pari päivää, niin jopas sorruin.
Joten siellä ollaan, siis. Oikealla nimellä löytää, jos joku tahtoo etsiä.
Tämä päivä on mennyt ihan hukkaan. Piti olla jo vähintään kaksi esseetä kirjoitettuna tähän mennessä, mutta montako on valmiina? No ei yhtään. Montako on alulla? No ei yhtään. Meni vain tyhjän word-asiakirjan tuijotteluksi ja ajatusten jahtaamiseksi. Sitten huomasin, että viikonloppuna ostetut ruispalat olivat jo homeessa (?!), joten pakkohan se oli kauppaan lähteä. Ei voi olla ilman leipää. Vaikkei sitä söisikään, niin sitä pitää olla!
Kaupassa sitten asioin myös hevi-osastolla. Valitsin siinä valioyksilöä korianteriruukkujen joukosta, kun sieraimiini kantautui pistävä vanhan miehen partaveden tuoksahdus. Enemmänkin kuin tuoksahdus - tulvahdus suorastaan. Lähistöllä ei kuitenkaan ollut miehiä. Hmm. Pitkän kantaman kölninvettä? Valitsin korianterin lisäksi vielä paprikan, punnitsin sen, ja jatkoin matkaani.
Mutta se tulvahdus seurasi minua. Kuikuilin taakseni, josko siellä sittenkin olisi pistäväntuoksuinen vanha mies vaanimassa, mutta eihän siellä ollut. Yritin hengittää suun kautta ja toivoin, että haju laimenisi kassalle päin kävellessä.
Mutta eihän se nyt niin käy. Se seurasi minua kotiin. Nostelin ostoksia jääkaappiin, kun tajusin, että se haju lähtee minun omista käsistäni. Joku oli varmaan hölvännyt old spicea niille koriantereille, tai sitten sen vaa'an painikkeet oli sillä kyllästetty. Minulla ei ole asian kanssa mitään tekemistä. En tunnusta olevani käyttäjä. Non est mea culpa!
Hyi.
Olen pessyt käteni ties kuinka monta kertaa ja Vieläkin minä haisen. "Out, damn'd spot! out, I say!"
tiistai 30. lokakuuta 2007
Kirjallisuus valuu korvista
Pää täynnä kirjaimia. Sellaisessa järjestyksessä, joka käy järkeen ruotsia osaavalle. Minä en ole ollenkaan varma, ymmärränkö enää. Menossa viikonlopun jälkeisistä vapaapäivistä toinen, vielä yksi jäljellä. Aikomuksena oli alunperin pykäistä kaikki kuusi ruotsin kirjallisuusesseetä näiden viiden päivän aikana. Noh, valmiina on yksi, mutta siihen sitten vuodatettiinkin sydänverta, kyyneliä ja tiesmitä. Huomenna on pakko kirjoittaa kaksi monikulttuurisuusverkkokurssiesseetä, joten vähän jää vajaaksi kirjallisuusesseesaldo. Mutta ei voi mitään.
Tiedotus sukulaisille: vanhemmat olivat kaataneet pihastansa koivun. Nyt näyttää kuusi orvolta. Kävin vierailulla ja vaihdatin samalla talvirenkaat. Sain tällä kertaa jopa operoida tunkkia! Aiemmilla kerroilla olen saanut vain katsoa vierestä, kun isä 81-vuotiaan innolla tekee kaiken itse. Isä, edelleen 81v, oli muuten itse kaatanut sen koivunkin. Ja juossut hirvimetsällä. Polttopuita piisaa talven varalle, ja pakastin pullistelee lihaa.
Sydänsurut on syvältä. Vaikkei niitä nyt koko aikaa mietikään, niin silti on sellainen alakuloinen perusvire, ja kun kuulostelee hetkon, mistä se johtuu, niin kyllä se palaa aina vain siihen yhteen asiaan. Voisi jo tyyppi poistua minun päästä, kun teki totaalihylkäyksen minun suhteen muutenkin. Jos en kerran kelvannut, niin mitä se vielä miun ajatuksissa haahuilee.. luulisi sillä olevan parempaakin tiedossa sitten kerta.
keskiviikko 24. lokakuuta 2007
The Joy of Learning
Eilen oli toiseksi viimeinen luento siitä kurssista, jolle en halunnut mennä alunperinkään.
Meno siellä ei ole sanottavammin muuttunut - kun ennen luennon alkua yritin olla kuulematta sitä kirkumiskakofoniaa, minkä pari riviä taempana istunut tyttölauma sai aikaan, mietin, että ihanko oikeasti tässä ollaan yliopistossa? Vaiko kävelinkö ajatuksissani muutaman sata metriä liian kauas, ja jouduinkin epähuomiossa yläasteelle? (vai mitä ne nykyisin ovatkaan.. yläkouluja?)
Tai ehkä minusta on oikeasti tullut vanha. Ehkä minäkin olin joskus sellainen kirkuva ja kikattava tyttönen enkä vain muista sitä. Rohkenen kyllä epäillä.
No mutta kuitenkin. Joka päivä oppii jotain uutta - minä en muun muassa tiennyt, että englannin kielen verbillä 'bugger' on Sellainenkin merkitys. Nyt tiedän, kiitos karvaisen luennoitsijamme. On paljon valistuneempi olo.
tiistai 23. lokakuuta 2007
What's your number?
| You Are 6: The Loyalist |
![]() You have strong relationships and are intensely loyal. People find you easy to love and care for. You like your world to be stable and secure, no surprises. You're cautious. You prefer your inner circle to the outside world. At Your Best: You are courageous, a positive thinker, and expressive. You can take on the world. At Your Worst: You are secretly insecure - which makes you sarcastic, cold, and argumentative. Your Fixation: Doubt Your Primary Fear: Abandonment Your Primary Desire: Security and support Other Number 6's: Mel Gibson, Woody Allen, Jay Leno, Marilyn Monroe, and Julia Roberts. |
maanantai 22. lokakuuta 2007
Sisäinen adoptiokoirani
Hesarin koirablogeissa on erään minun laillani Espanjasta koiran adoptoineen blogi. Käyn sitä aina silloin tällöin silmäilemässä ja siunailemassa, että vähälläpäs minä olen Kustin kanssa päässyt. Jos nyt ei ota huomioon niitä järsittyjä kirjoja ja roskiksesta kaiveltuja nenäliinoja ja muita pitkän päivän aikana aikaansaatuja installaatioita. Nyt em. blogissa oli runo, jonka kirjoittaja oli saanut joltain yhdistyksen edustajalta, ja tietysti minä herkässä tilassani tiristin kyyneltä silmäkulmastani sitä lukiessani. Jotenkin kun se kolahti ei vain koirallisesti vaan myös ihan henkilökohtaisestikin.
The Meaning Of Rescue
Now that I’m home, bathed, settled and fed,
All nicely tucked up in my new bed,
I’d like to open my baggage, lest I forget.
There is so much to carry, so much to regret.
Hmmm…. Yes, there it is, right on the top,
Let’s unpack loneliness, heartache and loss
And there beneath hides fear and shame
I still have to unpack my baggage called pain.
I loved them - the others, why couldn’t they see
But I wasn’t good enough - for they didn’t want me.
Will you carry my baggage, will you help me unpack,
Or will you look at my things and take me right back?
Do you have the time to help me recover;
The joy of living - to help me discover?
I pray that you do - I’m so tired you see,
But I do come with baggage, will you still want me?
(Tuntematon kirjoittaja)
Sokerinsyöntikykyni on palautunut. Sen todisti viikonloppuna tuhottu lontoonraesuklaalevy ja kohtalainen määrä irtokarkkia.
perjantai 19. lokakuuta 2007
Riettaita paljastuksia (tai pukemisia)
Kurjuuden keskellä vietin kerrankin hauskan illan. Hyvä elokuva hyvässä seurassa, jota seurasi myöhäinen illallinen, edelleen hyvässä seurassa, jota seurasi vielä pari olutta, vieläkin siinä samaisessa hyvässä seurassa. Vuodentakainen minäni olisi varmaan hetkunut jalat altaan siinä vaiheessa, kun uuden takkini vetoketjun temppuillessa seuralaiseni nyhräsi pohjoisamerikkalaisella sulavuudellaan sen kiinni. Ihan pyytämättä ja yllättäen! Huhhuh. Melkein jo voisi kutsua riettaaksi toiminnaksi. Ja minä hihittelin tyylikkäästi. Tajusin sentään kiittää avusta.
Elokuva oli Stardust. Suosittelen varsin lämpöisesti - hitsi, sehän ihan nauratti, ja välistä oli niin herkkää, että sydänsurujen synkistämä sieluni miltei kyynelehti salaa. Etenkin Robert De Niro oli varsin viihdyttävä crossdresser-merirosvona. "We always knew you were a whoopsie!" Oijoi.
Nyt sitten kai voi mennä nukkumaan, tai jotain. Takaisin arkeen. Tai ainakin puolitylsään viikonloppuun, ja sitten takaisin arkeen.
torstai 18. lokakuuta 2007
Frankly, my dear...
Tänään oli vähän sellainen whatever-päivä. Töissä meni puolet ajasta erään hysteerisen asiakkaan asioiden hoitamiseen (mikseivät ihmiset hoida juttuja hyvissä ajoin.. miksi ne pitää tehdä viime tingassa, ja sitten, jos tapahtuukin jotain ikävällä tavalla yllättävää, niin se onkin viestintuojan [eli minun] vika?). Naapuriyksikön esimiesmadamekin oli taas puuttunut meidän yksikön asioihin ja sotkenut niitä oikein olan takaa, ja niitäkin sitten piti selvitellä ja silitellä. Iltapäivällä oltiinkin sitten kollegan kanssa sen verran kypsää työläistä, että lähdettiin kapinallisina töistä jo kolmelta ja mentiin kaupungille shoppailemaan.
Ja ostin takin, joka maksoi ihan liikaa. Mutta.. ihan sama. Ostin kaksi levyäkin, vaikkei pitänyt. Mutta.. ihan sama.
Minua on kahden eri miesihmisen toimesta (tai no, oikeastaan kolmen) pyydetty kahville ja elokuviin, mutta.. no, ihan sama.
On se niin kivaa, kun mikään ei tunnu miltään, paitsi työ, joka ottaa päähän.
Vaan sekin kun on oikeastaan ihan sama.
maanantai 15. lokakuuta 2007
Oj va bra.
Sain selville, että minulla onkin ehkä jopa viisi (5!) lukijaa! Tässähän joutuu jo melkein miettimään sanomisiaan ja asettelemaan niitä paremmin.
No ei sentään. Mutta olisihan se hauska tietää, ketä täällä käy, ja josko niitä olisi jopa enemmänkin kuin ne viisi.
Tänään on ollut melkein hyvä päivä. Olin ajattelematta viimeviikkoista kurjuutta lähes koko päivän, kunnes yhtäkkiä puun takaa hyökkäsi ikävä ajatus päähän. Oliko minussa Sittenkin jotain vikaa? Miksi se antoi niin helposti periksi? Miksei minusta taisteltu? Edes vähän?
No, sehän minulle ei selvinne koskaan. Sotken vain ennestäänkin täysinäisen pääni, jos alan tuota murehtimaan.
Pää todellakin on täynnä. Marraskuun loppuun mennessä pitäisi kirjoittaa 6 kirjallisuusesseetä ruotsiksi, 5 kirjallisuusesseetä englanniksi, läpäistä se kämäinen kielentutkimuskurssi (jonka luennoille en yksinkertaisesti MUISTA mennä..) ja laatia kandintutkielma, joka tosin tack och lov saa olla osa gradua. Onnistuu, vallan varmasti, jos vain pysyisin hereillä iltaisin. Se iltaunisuus on nimittäin saanut jatkoa. Eilenkin yritin epätoivoisesti lukea kirjaa, josta pitäisi essee saada aikaiseksi, mutta yksinkertaisesti nukahdin vähän kahdeksan jälkeen.
Pitäisiköhän opetella juomaan kahvia...
sunnuntai 14. lokakuuta 2007
Fix me
Kai se elämä alkaa voittaa. Hetkittäin, ainakin. Silti ikävöin ja kaipaan jotakin, jota minulla ei oikein edes ehtinyt olla. Jotakin, tai jotakuta. Eläminen olisi jo melkein siedettävää, kunhan vain aamuisin ei ahdistaisi niin kovin. Enhän minä koskaan ole mikään aamuihminen ollut enkä näin ollen ole pitänyt heräämisen jälkeisiä hetkiä missään mielessä miellyttävinä, mutta viime aamut ovat olleet normaalia tuskallisempia silti.
Tämän viikonlopun lohdukkeja:
1. West Wing. Kannatti ostaa muinoin viisi kautta varastoon. (Nyt kävin tosin käsiksi vain season ykköseen.)
2. Novitan Foxi-lanka. (On muuten alennuksessa nyt.)
3. Coldplay. (Vaikka onkin aika masentavaa.)
4. Alusvaateostokset. (Jostain kumman syystä, vaikka kukaanhan niitä ei tule näkemään.. Changesta kerrankin löysin jotain, eikä ylitunkeileva myyjäkään tällä kertaa ängennyt lupaa kysymättä sovituskoppiin. Osta kaksi alusasusettiä, maksa vain yhdestä. Niin tein.)
5. Edith Södergran. (Jota tosin on pakko lukea, kun pitää sitä tutkintoa päkistää loppuvuotta kohti. Reppanalla meni vielä huonommin kuin minulla, kuoli tuberkuloosiin 31-vuotiaana.)
Katsoin eilen illalla vihdoin ja viimein Uskollisen puutarhurin. Olisi pitänyt jättää se johonkin toiseen kertaan, mutta kun se on odottanut tuolla dvd-kokoelmassa jo iät ja ajat. Hyvähän se oli, mutta masentava.. olisi pitänyt ennemmin katsoa jotain, jossa ihmiset pysyvät hengissä. Eivätkä kieroile ihmiskunnan kustannuksella niin mahdottomasti.
Hilmalta tippuu hampaat. Vihdoin.
When you try your best but you don't succeed
When you get what you want but not what you need
When you feel so tired but you can't sleep
Stuck in reverse
And the tears come streaming down your face
When you lose something you can't replace
When you love someone but it goes to waste
Could it be worse?
Lights will guide you home
And ignite your bones
And I will try to fix you
And high up above or down below
When you're too in love to let it go
But if you never try you'll never know
Just what you're worth
Lights will guide you home
And ignite your bones
And I will try to fix you
Tears stream down your face
when you lose something you cannot replace
Tears stream down your face
And I
Tears stream down your face
I promise you I will learn from my mistakes
Tears stream down your face
And I
Lights will guide you home
And ignite your bones
And I will try to fix you
(coldplay - fix you)
perjantai 12. lokakuuta 2007
Mitä syödä kun ei ole nälkä?
Tällä viikolla on ollut ongelmia ravinnonsaannin kanssa. En muistanutkaan, miten tehokkaasti sielun kärsimys ehkäisee ruokahalua. Sokeriaddiktionikin on hiipunut - välillä miettii, että sitä varmaan pitäisi syödä kun siihen on tottunut, mutta äkkiä sekin ajatus unohtuu.
Kello on pian puoli kuusi iltapäivällä, ja tähän mennessä tänään olen saanut pakotettua itseni syömään:
- 1 laktoositon ja rasvaton metsämansikkaviili
- muutama pala keltaista paprikaa
- pari haarukallista Amican kesäkurpitsapannua
- pala täysjyväruisleipää
- 1 Extra-lakritsipastilli
Ja siinä kaikki. Kovin on samanvahvuinen ollut ruokavalio koko viikon. Kohta varmaan alkavat aivosolutkin näivettyä. Tiedän, että syödä pitäisi, ja olen yrittänyt ehdotella itselleni erinäisiäkin ruokalajeja, mutta kun kaikki etoo. Alkuviikosta meni sentään sosekeitot alas kun riitti, että sai lusikallisen suuhunsa ja nielaisi. Nyt etoo nekin. Banaanitkin menivät vielä alkuviikosta, nyt ne tuntuvat liian makeilta (ja tämä tulee vannoutuneen sokeriholistin suusta!).
No, jos pluspuolia ajattelee, niin kohta varmaan voin sitten käydä ostamassa ne numeroa pienemmät Leen farkut, jotka edellisellä kerralla jäivät ostamatta, kun muotoilivat vyötärönseutua vähän epätoivotun näköiseksi. Maanantaina olisi palkkapäiväkin..
Menuehdotuksia otetaan vastaan.
keskiviikko 10. lokakuuta 2007
Kurkistus elämääni
Edellisen postauksen murheet kummittelevat edelleen takaraivossa, mutta olen vaimentanut ne tekemällä töitä kuin pieni eläin. Eilenkin väsähdin sohvalle ennen (ilta)kahdeksaa - tehokasta, eikö? Sitten parin tunnin päästä havahduin hereille, toikkaroin koirien kanssa pihalle ja takaisin, ja kaaduin sänkyyn. Valitettavan yksin.
Tämä utelu on tullut jo parista suunnasta, joten kaikkien noin kolmen lukijani riemuksi vastailen näihin täällä.
10 vuotta sitten, 1997:
1. Opiskelin ahkerasti. Taisin väkertää proseminaaria, tai jotain.
2. Asuin yhdessä silloisen poikaystäväni kanssa.
3. Otin helmikuussa koiranpennun, Emman.
Viisi vuotta sitten, 2002:
1. Olin eronnut vuotta aiemmin edellämainitusta poikaystävästäni kahdeksan vuoden yritelmän jälkeen.
2. "Opiskelin" vailla päämäärää kyseenalaistaen siihenastiset akateemiset tuotokseni.
3. Järkytyin syvästi, kun hyvä ystäväni ja opiskelutoverini sai aivohalvauksen.
Kolme vuotta sitten, 2004:
1. Ensimmäinen suhdeyritelmäni sen kahdeksanvuotisen jälkeen päättyi suureen sydänsuruun.
2. Aloitin vapaaehtoisen ihmissuhteettoman elämän.
3. Aloitin pätkätyöt yliopistolla.
Vuosi sitten, 2006:
1. 30 tuli täyteen. Ei juhlittu.
2. Menetin Emman. Siitä ei vieläkään voi puhua ilman, että alkaa itkettää.
3. Kärsin mittavasti elämäni kauheimman esimiehen alaisena.
Tähän asti tänä vuonna:
1. Päätin, että vapaaehtoinen ihmissuhteeton elo saa riittää. (Hyväähän siitä ei ole seurannut, suhteettomuus on jatkunut vastentahtoisena.)
2. Adoptoin koiran Espanjasta ja toisen joen takaa.
3. Itselleni hyvin epätyypilliseen tapaan ihastuin oikein head over heels, vaikka miten yritin pitää käsijarrua päällä. (Ja hyvinhän siinä ei käynyt.)
Eilen:
1. Olin virkamatkalla Kuopiossa, kaupunki selvisi siitä hengissä. Ja ihmetyksekseni myös minä.
2. Unohdin kulkutunnisteen kotiin. (En sentään kadottanut, niin kuin edellisen kanssa kävi..)
3. Mietin, mikä minussa on vikana, kun koskaan ei käy hyvin.
Tänään:
1. Tein töitä kuin pieni eläin. Ei oikeastaan edes tekisi mieli mennä kotiin.
2. Mietin, mikä minussa on vikana, kun koskaan ei käy hyvin.
3. Pakotan itseni salille endorfiinihumalan toivossa.
Huomenna:
1. On torstai.
2. Todennäköisesti mietin, mikä minussa on vikana, kun koskaan ei käy hyvin.
3. Odotan perjantaita.
Siinäpä sitä, taas.
sunnuntai 7. lokakuuta 2007
Päässä tänään: Gabrielle - Out of Reach
Knew the signs
Wasn't right
I was stupid for a while
Swept away by you
And now I feel like a fool
Mahtuipa taas viikkoon kaikenlaista. Ihan liikaa, jos minulta kysytään. Ihan liikaa sietokykyyni nähden. Ikään kuin ikävät työjutut eivät olisi olleet tarpeeksi - ehei, maailmankaikkeuden mielestä tunne-elämäni ei ilmeisesti ollut vielä tarpeeksi olematonta tai kolhutonta. No, nyt on sekin puute korjattu, anteliaalla kädellä.
Niin, tässähän ehti tapahtua sellaista, että silps ihastui. Vaikka yritti olla varovainen, pitää odotuksensa matalalla ja muistuttaa itseään siitä, miten kivuliaasti kaikki voi päättyä. Jokin pieni optimisminhäive kuitenkin piipitti takaraivossa, että 'ei aina voi käydä huonosti, joskus on pakko tapahtua jotain hyvääkin'. No, miten sen nyt ottaa. Kai sitä hetken ajan sai pienestä ikkunasta nähdä, millaista Voisi olla. Ja niinhän siinä sitten silps otti ja meni ja ihastui kunnolla - silleensä jalataltasalamakirkkaaltataivaalta -tavalla. Ja kuinkas sitten kävikään. Ikkuna vedettiin kiinni, eikä tämä ihmislapsi vieläkään ymmärrä, mitä hittoa oikein tapahtui.
Tämä ilta onkin sitten kulunut sohvalla talouspaperirullan ja ystävän seurassa. (Vinkki kohtalotovereille: vessapaperi voisi olla talouspaperia nenäystävällisempää.) Kiitos Sannalle olkapäästä ja palasten noukkimisesta.
Ja kyllä, oi arvoisa maailmankaikkeus: olen oppinut läksyni. Sydämeni pysyy kiinni. En erehdy enää kuvittelemaan, että olisi minun vuoroni.
Tuntuu kyllä aika pahalta. Kai tästä saa syyttää vain itseään.. ei kai olisi pitänyt hypätä pää edellä, mutta kun minä Oikeasti luulin, että tällä kertaa käy hyvin..
So much hurt,
So much pain
Takes a while
To regain
What is lost inside
And I hope that in time,
You'll be out of my mind
And I'll be over you
maanantai 1. lokakuuta 2007
Piisiru päässäni
Tell me why
I don't like Mondays
I want to shoot
The whole day down
Eipä voi sanottavammin kehua, että neljän päivän (mukaanlukien viikonloppu) vapaa olisi ehtinyt rentouttaa sielua saatikka ruumista. Mutta ei voi mitään.
Tämä päivä meni taittaessa opasta taitto-ohjelmalla, jota en osaa kunnolla käyttää. (Olen kyllä ilmoittautunut koulutukseen, mutta se on vasta marraskuussa, ja oppaan pitää olla painettuna tämä viikon aikana.) Miedosti ilmaistuna meni hermot, monta kertaa. Yhdistettynä viimeviikkoiseen episodiin à la naapuriyksikön esimies, josta en ilmeisestikään kyennyt pääsemään yli viikonlopun aikana, tämä maanantai vei mehut.
Niin, ja kun kotona vielä on oksenteleva ja surkeakatseinen pikkukoira. Iso oksenteli ensin viime viikon alussa. Ruumiineritteitä jatkuvalla syötöllä. Toinen niistä noin kahdesta ihmisestä, jotka tätä blogiviritystä lukee, pyysi kuvatodisteita Hilman kasvamisesta - tähän on pakko sanoa, että minun kamera käyttäytyy aika huonosti nykyisin. Olisi kai hankittava uusi. Mutta kun olisi hankittava myös uusi jääkaappi, joten pitää harkita hetkon, kumpi on tärkeämpi. :P
Tulisipa äkkiä loppuviikko. Vaikkapa torstai. Torstai olisi oikein hyvä.
maanantai 24. syyskuuta 2007
Jotain mätää Tanskanmaalla
Parin kuukauden päästä pitäisi taas mennä Tanskaan. Juuri kun olin edellisestä lentokammokokemuksesta selvinnyt, niin pitäisi alkaa panikoimaan uutta. Ne viimeaikaiset SASin koneiden leviämiset eivät kyllä sanottavammin ole ainakaan lieventäneet kammoa - vaan jos minun kohtaloni tällä kertaa on syöksyä roihuavana tulipallona Itämereen (aiemminhan niin ei käynyt, kuten huomaatte), niin sittenhän varmaan käy niin.
Mutta minkä vuoksi yhteispohjoismaisen koulutusyhteistyön nimissä pitää kokoontua nimenomaan Kööpenhaminassa? Edellinenkin ohjelmalanseeraus on ilmeisesti ollut siellä. Eikö se nyt ole vähän epätasapuolista muita Pohjolan maita kohtaan? Olisivat tulleet vaikka tänne, hela konkarongen. Vi har det så trevligt här. Mit luftpudefartøj er fyldt med ål.
Tällä viikolla on vain kolme päivää töitä. Vuosilomailen (eli nukun univelkaa pois) torstain ja perjantain, jiihaa. Ja huomenna menee koko päivä jossain prosessikuvauspilperökoulutuksessa. Omituista tuo laatutyö, kun kaikki tekemiset pitää kutistaa pikkuruisiin laatikoihin, jotka räpistelevät omilla uimaradoillaan. Mutta ehkä ne minua viisaammat oikeasti tietävät mitä tekevät.
lauantai 22. syyskuuta 2007
Vaihtaisiko joku levyä? Päässä pyörii.
It's been so long since I've touched
So long since I wanted
Then you made me laugh
And my heart opened
I want you to find me charming and wise
I just want you to find me
Somewhere here inside
I barely know you
We've been sort of friends
So what if I called you and called you again
What would I tell you
Where would I begin
Please forgive me
If I don't know what to do
It's an old fire
This familiar desire
But my skin is painfully new
There's a light in my window
It shines all night long
In the morning my coffee
Is sweet but it's strong
I carefully reach out from behind these walls
I'll take a deep breath and give you a call
Hello how are you
Not much at all
Lost in this hole
That has ripped through my soul
I unlock this secret inside
What should I think
I've had too much to drink
As my mind and my body collide
(Melissa Etheridge - Please Forgive Me)
perjantai 21. syyskuuta 2007
J'accuse! J'accuse!
Voi hyvää päivää.. kun yksi pieni asia mättää, niin sitten mättää toinenkin. Toivottavasti ketju loppuu siihen.
Eilen tuli kaapelitvlasku. Oli sitten Elisa laskuttanut minua viasat-paketista, vaikka sanoin sen irti kaksi päivää ennen määräaikaa, ja minulle vielä vakuutettiin, että laskua ei varmasti tule. Yritin soittaa asiakaspalveluun, jossa mukamiellyttävä-ääninen miesnauhoite ilmoitti, ettei puheluani voida ottaa vastaan teknisen vian vuoksi. Mitä palvelua se tuollainen on?!
No, koitti aamu ja töihinlähtö. Vettä tuli sillälailla nihkeästi kuin suihkupullon suusta. Kymmentä vaille yhdeksän seisoin nihkeänkosteana leimauslaitteen edessä ja kaivelin kuumeisesti laukkuani ja taskujani. Vaan ei, nauhaa, jossa pidän työpaikan avaimia ja kulkutunnistetta ei löytynyt. Sekin vielä. Kollegat olivat viereisessä kahvilassa aamukahvilla, ja kipitin sinne ja kaivelin laukun vielä toisen kerran. Ja kolmannen. Mutta ei. Sitten alkoi oikeasti ottaa päähän. Ajoin tukka putkella ja sateenvarjo nurinpäin takaisin kotiin siinä toivossa, että avaimet jostain kumman syystä olisivatkin siellä. Mutta ei.
Olen tätä ennen kadottanut vain yhden pyöränavaimen. Syytän tästä tapahtumasta eilisiä hattara-aivoja. Niiden vika koko homma.
Parin tunnin kuluttua:
Olen hakenut nolona uuden avaimen ja kulkutunnisteen. Tilapalveluiden henkilö sanoi, että professorit kuulemma hävittelee avaimiaan koko ajan, ja ettei tämä nyt mitenkään tavatonta ole. No, on se minulle.
Olen myös kahdesti soittanut Elisan asiakaspalveluun. Nyt palvelu 'toimii' - olin jonottanut 13 minuuttia, kuuntelin jo neljättä jonotusbiisiä, kunnes se samainen mukamiellyttävä miesääni totesi, että asiakaspalvelussa on ruuhkaa, ja jonotusaika on vielä ainakin 15 minuuttia. Ei tuo kyllä edelleenkään vastaa minun käsitystäni palvelusta.
torstai 20. syyskuuta 2007
Cotton Candy
keskiviikko 19. syyskuuta 2007
Elämäni jalopuuna
What's Your Inner Tree?
OAK
You are boisterous and affectionate. You are the kind of tree that takes nothing sitting down, and is always ready for an adventure. You like to see everything that goes on around you. You like the warm weather, but you flourish when the nights tend to grow slightly colder. You are someone who likes to extend your days into the night hours because you never want to leave anything unfinished. You love an audience when you do things and you like to show off sometimes, but others admire your attitude. You fear past mistakes coming back to haunt you, but try to live day by day. You admire the strength of others and try to find the same in yourself. When you leave this word, you want to make an impression so that you'll never be forgotten.
Take this quiz!
Quizilla |
Join
| Make A Quiz | More Quizzes | Grab Code
maanantai 17. syyskuuta 2007
Blue Monday
No johan oli viikonloppu.
Lauantaina oli ystäväisen pienimuotoiset illanistujaiset, joihin minäkin sitten päädyin menemään. Nautiskelin sivistyneesti punaviiniä, joka ei-niin-sivistyneesti ja täysin yllättäen humpsahti päähän kuin liian iso hattu. Hauska ilta silti, mutta päättyi jokseenkin sekavasti. Fyysisestä krapulasta kärsin eilen, moraalinen tuntuu yhä jatkuvan. Se nyt minulla aina onkin ottanut enemmän voimille - vaikka olisikin (alkoholin nauttimista lukuunottamatta) käyttäytynyt kuin pyhäkoululainen, niin olo tuntuu silti kovin matalapaineiselta.
Sitten vielä nukahdin sohvalle pariksi tunniksi ja nukuin kai samassa (huonossa) asennossa koko sen ajan, kun nyt on vasen yläneljännes täysjumissa. Olenkin tästä aikeissa lähteä salille sitä oikomaan. Toivottavasti hikoilen samalla sen sisäisen syysmyrskynkin tiehensä.
Minulla on omituinen naapuri. Sellainen keski-ikäisehkö täti. On säikäyttänyt minut monta kertaa rappukäytävässä, kun olen sytyttänyt valot - sillä kun on tapana hiippailla siellä pilkkopimeässä. Ja todellakin Hiippailla. Yleensä ihmisistä nyt lähtee jotain ääntä, edes pientä kopinaa tai kahinaa, mutta tuo täti on täysin äänetön. Nyt se taas säikyttelee, kun alkaa olla niin kovin pimeät illat.
No mutta, sinne salille siis. Asunto numero 9 vaikenee.
perjantai 14. syyskuuta 2007
Friday I'm in Love
No, en nyt ehkä sentään ole rakastunut. Mutta silti, on perjantai, palkkapäivä, aurinko lähes paistaa, ja kohta voi lähteä töistä poies. Risukasasta se pienikin ponnistaa.
Hilma oppi kävelemään (tai no, pomppimaan) portaat ylös! Nyt se mennä tuhisee onnessaan, vaikka ei meinaa ihan kaikki jalat aina tulla mukana. Nyt kun vielä tiputtaisi ne pentuhampaansa pois ja tajuaisi, että sisään ei ole suotavaa pissata..
Ja vaikka päivä onkin mitä mainioin, niin silti:
| You Are |
![]() An Evil Pumpkin Face You would make a good pumpkin bomb. |
keskiviikko 12. syyskuuta 2007
Aivot tapetilla edelleen
| You are a Brainy Girl! |
![]() Whether you're an official student or a casual learner, you enjoy hitting the books. You know a little bit about everything, and you're always dying to know more. For a guy to win your heart, he's got to share some of your intellectual interests. A awesome book collection of his own doesn't hurt either! |
Töissä on vähän tahkeata. Lienenkö geeniperimältäni siilin sukua, kun alkaa tuntua varsin talvihorteiselta. Ja suklaata menisi vaikka kuin.. ainakin sitä Fazerin uutta lontoonraesysteemiä. Nam.
tiistai 11. syyskuuta 2007
Nothing right left
| You Are 35% Left Brained, 65% Right Brained |
![]() The left side of your brain controls verbal ability, attention to detail, and reasoning. Left brained people are good at communication and persuading others. If you're left brained, you are likely good at math and logic. Your left brain prefers dogs, reading, and quiet. The right side of your brain is all about creativity and flexibility. Daring and intuitive, right brained people see the world in their unique way. If you're right brained, you likely have a talent for creative writing and art. Your right brain prefers day dreaming, philosophy, and sports. |
keskiviikko 5. syyskuuta 2007
Back to school
Tänä syksynä olen tiistai-iltapäivisin opiskelija. Kahden tunnin ajan. Suureksi närkästyksekseni jouduin raahaamaan raajani englannin kielen tutkimuksen johdatuskurssille - ihan hyödytöntä soopaa tässä vaiheessa opintoja (varsinkin, kun minulla ei ole minkäänsortin aikomusta alkaa harjoittaa tutkimusta englannin kielessä). Mutta sinne piti mennä, koska olin aiemmin hidas ja laiska, enkä saanut/tajunnut laittaa aineopintoja kiinni ennen kuin tämä kurssi ympättiin sinne mukaan.
Kokemus oli järkyttävä. Siellä minä siis istuin, keskellä toisen vuoden englanninopiskelijoita, jotka vaikuttivat järkyttävän nuorilta. Kurittomilta. Suorastaan teini-ikäisiltä. Kovaäänisiä vahvasti meikattuja tyttöjä. Pitkänhonkeloita haituvanaamaisia poikia, jotka takarivissä väittelivät verkkopiuhoista. Nihkeä ja niuho virkanainen sisälläni tahtoi huutaa kovaan ääneen 'Behave!', mutta onnistuin hillitsemään hänet. Muutenkin oli vähän vaikeata malttaa istua paikoillaan ja kuunnella - lingvistiikka kun ei missään kielessä ole oikein my cup of tea.
Toissapäivänä minulla oli oikein mukava ilta. Menin elokuviin erään pitkäaikaisen projektin kanssa (pitkäaikaisen siinä mielessä, että olen jo parin vuoden ajan yrittänyt herätellä tämän ihmisen kiinnostusta siinä pahemmin onnistumatta) ja sitten vielä pizzalle ja parille oluelle. Ja sitten projekti vielä piipahti pikaisesti kotonani tervehtimässä koiria ja hakemassa kasvin. Aina kun tyypin tapaa on kivaa ja mukavaa ja sitä alkaa kuvitella, että ehkäjosvaikkajoskusjotainsittenkin, mutta sitten ollaan päivä- ja viikkokausia vailla mitään kontaktia, ja lannistus saapuu taas. Ehkei se vain tajua.






